Tällä viikolla käydään läpi sarjan kärkikolmikko! Viikon ainoassa vierasottelussa HPK kohtaa Jukurit torstai-iltana Mikkelissä. Sarjataulukossa HPK on sijalla 14. ja Jukurit on sijalla 2. HPK koki tiistai-iltana niukan tappion Ilvestä vastaan jatkoajalla. Jukurit on noussut sarjataulukossa kohisten ja on voittanut kahdeksan ottelua putkeen. Kaksi edellistä keskinäistä ottelua on päättynyt Kerhon voittoihin ja pisteet kauden mitassa ovat HPK:n eduksi 5-4. Aikaisemmat kauden ottelut joukkueiden välillä ovat olleet viihdyttäviä ja vauhdikkaita – tänään nähdään Mikkelissä varmasti samanlainen ottelu.
Jukurit on yksi Liigan vauhdikkaimmista ja luisteluvoimaisimmista joukkueista. Mikkeliläisten otteluissa myös tapahtuu – joukkue sekä luo, että antaa otteluissaan paljon maaliodottamaa, joten tilanteita nähdään kummassakin päässä. Kiekonhallintaprosentit Jukureilla eivät ole kummoiset, mutta joukkue luottaa kovaan työntekoon, karvaamiseen ja luisteluun. Niko Huuhtanen on joukkueen pörssikärki, hyökkääjä on tehnyt kaudella tehot 15+26=41 pistettä. HPK:lta Veikkauksen Kultaista kypärää kantaa Teemu Rautiainen tehoilla 6+15=21.
Maalivahtiosastolla joukkueiden enemmän torjuneet maalivahdit ovat Sami Rajaniemi (91,70%) sekä Markus Ruusu (91,18%), jotka löytyvät viiden parhaan maalivahdin joukosta Liigan tilastoista, kun katsotaan torjuntaprosentteja.
BioRex-otteluennakkohaastattelussa Miro Ruokonen
HPK:n kokoonpano 1.2.2024
Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.
Rony Ahonen (päivä kerrallaan)
Juuso Ketola (n. 2-3 vkoa)
Petteri Nikkilä (toistaiseksi)
Joel Janatuinen (toistaiseksi)
Ottelu on tavalliseen tapaan katsottavissa MTV Katsomosta sekä kuunneltavissa Kerhoradiosta.