Avointa peliä: Uutta pelaajaa esittelyyn – vuorossa #58
Maali tarakalle ja koputtelemaan oville!
Pihapelit mainittu, ei voi mennä enää pieleen mikään. Pohjoisen sanavalmis tuleva kiekollinen maestro tänään piinapenkissä. Tärkeitä ja arvokkaita mielipiteitä, hienoja muistoja lapsuudesta. Jutun jälkeen voi jonnet ja vanhemmatkin miettiä onko tänään ”puhelinpäivä” sittenkään. Haastattelussa siirtoajan kynnyksellä Hämeenlinnaan siirtynyt ja myös ensi kaudeksi sopimuksen tehnyt hyökkääjä Jere Henriksson.
Kuva: Teemu Hannula
Kerro vähän lapsuudesta, mitä tuli harrastettua ja miten jääkiekko valikoitui lajiksesi?
Oulunsalossa tuli lapsuus vietettyä, perheessä pari isoveljeä, joten heidän perässään tuli hallillekin mentyä. Jääkiekko oli kyllä aina se mitä kohti mentiin, toki sivussa on kaikki jalkapallot, pesäpallot, sählyt, lentopallot myös kokeiltu ja pelattu. Meillä oli todella aktiivinen lapsuus, aina pelattiin jotain naapuruston poikien kanssa, välillä tultiin kotiin itku kurkussa ja välillä naureskellen. Koko ryhmässä oli keskiössä jääkiekko päälajina. Ainoan poikkeuksen teki Suihkosen Niko, joka valitsi lentopallon ja nyt hakkaa palloa alaspäin Suomen maajoukkueessa. Kertoo ryhmästä paljon, että Nikon kanssa olemme edelleen yhteydessä liki päivittäin.
Nyt on pakko tarttua tähän aiheeseen ja yllättyä, että pihapelisukupolvia tulee vielä tältäkin vuosituhannelta. Ja samalla olla suorastaan huolissaan nykymenosta. Pihapelit, roikkumiset ja kiipeilyt puussa, liikunnallisuus ja yleinen aktiivisuus lasten parissa. Ikävä kyllä liki täysin kadonnut tapa viettää vapaa-aikaa. Ja se näkyy valitettavasti. Nyt on pakko, pohdinta täällä päässä aiheesta pysäyttää tähän tällä kertaa, mutta mitä mieltä olet aiheesta?
Ymmärrän täysin mitä haet takaa ja uskon vahvasti saaneeni viettää itse jopa harvinaisen aktiivisen lapsuuden. Otetaan kantaa asiaan omilla kokemuksilla. Ei ole tarvinnut äidin tai iskän kertaakaan käskeä pihalle pelaamaan. Yhden kerran muistan, että en halunnut lähteä joukkueharjoituksiin, silloinkin syy oli se, että pihalla oli niin jännät pelit menossa. Meidänkin lapsuutemme kaveriporukasta vain Niko, minä ja velipoika (Mestis) olemme jollain tavalla päästy ammattiin kiinni urheilun kautta. Kaikki muut ovat normaalisti töissä, mutta kun heitä kesäisin näkee, niin kaikilla on jäänyt lapsuudesta liikunnallinen elämäntapa, tätä pidän tärkeimpänä asiana yhteiskunnallisesti.
Se puhelin on niin helppo ottaa käteen ja mennä sohvalle sitä pelaamaan. Meidän lapsuudessamme jollain oli ehkä kotipuhelin, mutta ei niitä juurikaan käytetty. Me lähdimme veljen kanssa kotoa, otettiin lätkämaali tarakalle, Niko asui 50 metrin päässä ja lähdettiin koputtelemaan ovia. Aina saatiin joku vastustaja peleille. En minäkään ole ikinä tykännyt yksin liikkua, mutta porukassa kaikki on mukavampaa.
Hieno ja tärkeä aihe, mutta palataan tähän hetkeen. Kuvaile millainen pelaaja olet ja mitä tuot oranssiin univormuun mukanasi?
Luistelua ja luovuutta. Hyökkäyspeli on ehdottomasti se minun juttuni. Kiekollisena sellaisia ratkaisuja, että näkyy myös tulostaululla. Puolustuspeli on taas se isoimman kehityksen kohde, sitä on kyllä paljon jo jumpattukin. Tappara oli siinä ihan hyvä korkeakoulu, jos halusi pelata, niin molempiin suuntiin pitää pelata hyvin. Varmaan pihapelienkin myötä, niin hyökkäyspeli on vaan niin selkärangassa, sitten se toinen puoli samassa asiassa, pitää tunnistaa tilanne.
Voiko tuosta vetää luotisuoran johtopäätöksen, että kikkapankissa löytyy katetta ja niistä ei ole nähty kuin kolikkopuoli vasta?
Kyllä sieltä löytyy, mutta pitää tunnistaa tilanne ja muistaa aina pelivalinnoissa, että joukkueen etu ensin. Eikä pajatsoa auta heti tyhjentää (naurua).
Severi Lahtisen epäonnistunut rankkari ylitti vähän aikaa sitten uutiskynnyksen. Selvästikin samansuuntaista kiekkotaiteilijaa aistittavissa teikäläisestä. Yritys on selvästi jakanut mielipiteet, kummalle puolelle sinä hyppäät asiassa?
Sehän on totta, että kaksipiippuinen juttu. Peliä pitää kunnioittaa, mutta vahvuuksilla käsketään aina pelaamaan. Itse tykkään, että uskalletaan yrittää. Eihän tämäkään ollut mikään huono yritys. Jos olisi tullut maali, niin olisi ollut iso juttu ja some olisi räjähtänyt vielä enemmän. Miksi se onnistuminen ratkaisee sen, onko huippujuttu? Urheilu herättää tunteita, toiset innostuvat ja toiset vetävät herneen nenään samasta asiasta, niinhän se on aika mennyt ja tulee menemäänkin.
Kuva: Teemu Hannula
Tulit kesken kauden paikalle ja huolto löi sinulle jonkun paidan päälle puettavaksi, jossa oli tällä kertaa selässä numero #58. Ensi kaudelle pääset jo itsekin asiaan vaikuttamaan, joten mikä numero mahdollisesti nähdään teikäläisen nimen alapuolella ensi kaudella?
Siitä lähdetään, että numero vaihtuu kyllä. #74:sella vedin Tapparassa, mutta siinä painissa Nikkilän Peten kanssa ei kyllä meriitit riitä mitenkään. Vähän Jallun (HPK huoltaja Jari Jalasvaara) asiaa jo tuossa sivuttiin ja heitin hänelle #84:sen ilmaan leijailemaan.
Ihan pienenä knoppioppina tuosta #84 kerron, että kyseessä olisi numero millä kukaan ei ole ikinä HPK historiassa pelannut. (käyttämättömiä numeroita on vain 9 kappaletta + tuo #84)
Löysin itse tuon saman sivun, missä pelinumeroista juttua. Se oli itse asiassa yksi syy numerovalinnalle. Saa itse tehdä historian pelinumerolle, ei ole suorituspaineita. Jos vetää vihkoon, niin kukaan ei halua sitä jatkossa ja jos kulkee, niin odotusarvot on määritelty. Lisäksi näin siinä yhtäläisyyden vanhaan, yksi kymppi lisää siihen käyttämääni #74:seen.
Nyt kun harrastuksesta on tullut ammatti, niin millä ajatukset pois jääkiekosta, onko tullut muita harrastuksia mukaan arkeen?
Kyllähän kauden aikana on aika rauhallista, kesällä sitten tulee pelattua golfia, tennistä, sählyä ja kyllä olen muutaman kerran käynyt padeliakin pelaamassa, mutta se ei ole kyllä sytyttänyt. Varmaan johtuu siitä, että kaverit on käyttänyt keilana ja sitten menee itsellä hermot, kun ei suju.
Missä sinulla on tavoitteet kiekkoilijana?
Nyt tehdään kaikki sen eteen, että ensi kaudella viimeistään lyödään läpi Liiga-kiekkoilijana. Muutenkin ajatukseni keskittyy vain tähän hetkeen nykyään, en unelmoi ja haaveile pitemmälle. Eletään hetkessä täysillä, kyllä se tulevaisuus sitten näyttää, mihin asti kiekkoilijana siivet kantavat.
Kuva: Teemu Hannula
Kuinka paljon kikkailet mailojen ja varusteiden kanssa, onko taikausko rituaalit saaneet kuinka isot mittasuhteet?
Kyllä nuo taikausko hommat olen jättänyt muille, tosin niitä on hauska seurata vierestä. Itsellä ehkä joku musiikki ja jalkojen heiluttelu samassa kohdassa ainoat mitkä edes vähän samassa lokerossa ovat. Varusteista ainoa mitä olen fiksannut, on luistimien etuläpät, ne vaihdatin ohuemmaksi ja notkeammaksi. Mailaan lisäsin grippiä varteen, pitoa parantamaan.
Tälläkin kaudella on nähty, että sankaruutta olisi tarjolla, jos rankkarit uppoaisi kovalla prosentilla. Mikä on sinun suhteesi tähän taito-osaan peliä?
Aina minä olen treenien jälkeen ensimmäisenä pistämässä pilkkukisoja pystyyn. Eli sytyn kyllä isosti ja näen tässäkin vähän pihapeli fiilistä, yksi vastaan yksi kaksintaistelu käy aina! Variaatioita löytyy ja tykkäänkin katsoa mitä veskari tekee, sen mukaan vasta päättää oman ratkaisuni. Tällä kaudella päässyt kaksi kertaa yrittämään ja prosentti on 50%, pyritään pitämään samalla tasolla.
Avointa peliä – blogi
Marko Syrjälä
03.03.2023 20:13
Jaa artikkeli:
