Ei helpotusta Espoosta

11.02.2014

Blues-HPK 4-2 (1-2, 0-0, 3-0)

HPK ja Blues kamppailivat tasaisen ottelun tiistaina Barona-areenalla. Kotijoukkue Blues syvensi kuitenkin HPK:n ahdinkoa entisestään kolmannen erän maaleillaan

HPK:n pelaavaan kokoonpanoon paluun tekivät Antti Kerälä ja Tuomas Vänttinen, jotka hyökkäsivät 3.ketjussa yhdessä Ville Järveläisen kanssa.

Ottelu alkoi vauhdikkaana ja tasaisena, kumpikaan joukkue ei kuitenkaan saanut luotua aivan parhaimpia maalipaikkoja. Ajassa 6.47 “Who let the dogs out” kajahti kuitenkin soimaan Espoon Barona-areenalla Bluesin maalin merkiksi. Blues iski vastahyökkäyksestä ja lopulta Tomi Sallinen sai laittaa kiekon tyhjään maaliin Kerho-puolustuksen liukuessa ohi tilanteesta.

Heti Bluesin maalin jälkeen Craig Schiralla oli paikka tasoittaa ottelu mutta Jani Niemisen räpylä kävi näyttävästi. HPK pääsi koko ajan paremmin peliin mukaan ja ajassa 11.21 peli saatiin tasoihin. HPK:n 4.ketju pyöritti hyökkäystä ja kiekko ajautui siniviivalla päivystäneelle Antti Bruunille. Bruunin pitkät sihtailut kannatti ja kiekko painui Niemisen vartioiman maalin ylänurkkaan rajulla rannelaukauksella.

Blues pääsi erän aikana ylivoimalle, minkä HPK kuitenkin selvitti helposti. Miltei heti HPK-jäähyn jälkeen Vihko siirsi hämeenlinnalaiset johtoon. Jesse Saarinen kiepautti kiekon maalin takaa maalin edustalle, josta Vihko puolestaan siirsi kiekon maaliin. Vihkon maaliin toisen syötön ansaitsi Juha Kiilholma. Syöttöpinna oli “Kilulle” SM-liigauran 100.

Erän lopussa HPK otti yhä enemmän ottelun hallintaa itselleen mutta lisämaaleja ei enää syntynyt.

Ottelun toinen erä jatkui edelleen vauhdikkaana ja tasaisena. Toinen erä kamppailtiin kuitenkin maaleitta, vaikka molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan maalintekoa ylivoimallakin, Blues kerran ja HPK kahdesti, niinpä ottelun päätöserään siirryttiin samoissa lukemissa kuin toiseenkin.

Blues tasoihin salamamaalilla ja lopulta voittoon

Ottelun päätöserä alkoi HPK:n kannalta murheellisesti, kun pelikello oli ehtinyt pyörähtää ainoastaan 18 sekuntia, kun Daniel Widing pommitti pelin tasoihin. Widing nousi laidasta HPK-alueelle ja laukoi tarkalla laukaukselle kiekon aivan maalin ylänurkkaan.

Blues-tasoituksen jälkeen HPK yritti vimmatusti nousta pelissä uudestaan johtoon mutta Nieminen vesitti kerholais yritykset kerta toisensa jälkeen. Paras paikka pelattiin Vihkolle, jolle paikan maalin edustalle tarjoili Ossi-Petteri Grönholm.

Erän edetessä kotijoukkue otti kuitenkin pelin hallintaa itselleen ja sai mahdollisuuden ylivoimallakin. Blues-ylivoima oli kuitenkin edelleen tehotonta. Ylivoimansa jälkeen Blues pyöritti pitkää hyökkäystä HPK-alueella ja sai lopulta johto-osuman aikaan, kun Miro Aaltosen laukaus kilahti tolpan kautta verkkoon. Maalia edelsi HPK:n lepsu oman alueen pelaaminen.

Bluesin osuman jälkeen HPK haki aktiivisesti tasoitusta mutta sitä ei saatu aikaan edes ilman maalivahtia, vaan espoolaiset niittasivat kiekon tyhjään maaliin ja lopettivat HPK:n pyristelyt.

HPK pelaa vielä kerran ennen Olympia-taukoa Hämeenlinnassa perjantaina, jolloin “Rinkulalle” saapuu SaiPa.

Lätty

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!