Penkit ovat tuskin viilenneet Pohjantähti Areenassa, kun HPK lyö tulta uudelleen. Viikonlopun toinen kotiottelu mitellään HPK:n ja Kiekko-Espoon välillä. Hyvän päälle lähdetään rakentamaan, sillä HPK nappasi tuplaviikonlopun ensimmäisestä ottelusta kolme pistettä.
Kuva: Teemu Hannula
Liput otteluun tästä linkistä.
Lippuja myydään Lippu.fi lipunmyyntipisteissä sekä lippuluukulla klo 16:00 alkaen.
Sunnuntaina on kulunut päivälleen 95 vuotta Hämeenlinnan Pallokerhon ensimmäisestä kotiottelusta, joka pelattiin Lyseon joukkuetta vastaan Hämeenlinnassa. Sen kunniaksi pyydämme kaikkia laittamaan HPK-paitoja päälle lauantain Liiga-otteluun HPK-K-Espoo. 🧡 Oli kyseessä GW-pelipaita, fanipaita, ritaripaita, oranssi, uusi, vanha, oma tai lainattu, lauantaina kannattaa laittaa Kerhoa ylle – palkitsemme raadin bongaamia parhaita paitoja.
Lähtökohdat illan otteluun eivät voisi olla herkullisemmat. HPK ja Kiekko-Espoo ovat sarjataulukossa perättäisillä sijoilla 9 ja 10, HPK kaksi ottelua enemmän pelanneena. Kerholla on runkosarjassa otteluita jäljellä kahdeksan, Kiekko-Espoolla kymmenen. Keskinäisistä kohtaamisista HPK on vienyt tällä kaudella kaksi, syyskuussa Hämptonissa ja tammikuussa Espoossa. Joukkueiden kohtaaminen on viimeinen runkosarjassa. Haetaanko illan ottelussa jo mahdollisia playoffs-asetelmia?
Espoolaiset tulevat illan otteluun viikon levänneenä, sillä joukkue on pelannut viimeksi 15.2. Tapparaa vastaan. Tuossa kamppailussa kirvespaidat veivät ottelun nimiinsä jatkoajalla. HPK pelaa lauantaina viikon kolmannen ottelunsa, alla on kaksi voittoa, SaiPasta ja JYPistä.
Joukkueiden kaudet ovatkin olleet kuin yö ja päivä toisiinsa verrattuna. Espoon kurssi kääntyi syyskauden päätteeksi alas, kun Kerho vasta käynnisteli koneitaan. Syyskaudella Espoo nähtiin jopa Liigan kärkisijoilla, kun taas Oranssi on syttynyt liekkiin vuoden 2025 puolella. Espoolaiset voittivat joulukuun puolivälistä helmikuun alkuun vain kolme ottelua. Samassa ajassa Kerho liekitti 11 voittoa.
Katse kääntyy lauantain ottelussa myös maalivahteihin. HPK:ssa ensimmäisen ottelunsa perjantaina pelannut Mark Sinclair torjui nollapelin ja Kim Saarinen johtaa maalivahtien torjuntatilastoa koko Liigan mittarilla. Espoossa koko kauden kimaltanut Petteri Rimpinen pelasi Nuorten Leijonien MM-hopeaa voittaneessa joukkueessa kaikki ottelut ja Kerhosta Espooseen siirtyi viikko sitten siirtorajan kynnyksellä Sami Rajaniemi. Ketkä isketään uuniin ja ketkä availevat luukkua? Kokoonpanot julki klo 13.00.
HPK:n kolme viimeisintä ottelua
21.02.2025 HPK-JYP 3-0
19.02.2025 SaiPa-HPK 3-5
15.02.2025 KooKoo-HPK 6-3
K-Espoon kolme viimeisintä ottelua
15.02.2025 K-Espoo-Tappara 3-4 (JA)
14.02.2025 Sport-K-Espoo 1-3
12.02.2025 K-Espoo-SaiPa 3-0
Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset
18.1.2025 K-Espoo-HPK 0-3
25.10.2024 K-Espoo-HPK 5-2
27.9.2024 HPK-K-Espoo 5-2
HPK:n parhaat pistemiehet
Jesse Kiiskinen (40 ottelua) 12+24=36
Eetu Tuulola (51 ottelua) 17+18=35
Teemu Rautiainen (51 ottelua) 14+18=32
K-Espoon parhaat pistemiehet
Cameron Hills (50 ottelua) 11+22=33
Peter Quenneville (44 ottelua) 17+14=31
Heikki Liedes (50 ottelua) 14+17=31
HPK:n maalivahtien tilastot
Kim Saarinen (pelatut ottelut 24) | T% 91,50 / PMK 2,40
Mark Sinclair (pelatut ottelut 1) | T% 100 / PMK 0,00
Kaj Saarinen (pelatut ottelut 0) | T% – / PMK –
K-Espoon maalivahtien tilastot
Petteri Rimpinen (pelatut ottelut 33) | T% 91,17 / PMK 2,39
Marcus Hellgren-Smed (pelatut ottelut 13) | T% 89,17 / PMK 3,10
Emil Vuorio (pelatut ottelut 2) | T% 87,72 / PMK 3,37
Aleksi Karjalainen (pelatut ottelut 3) | T% 86,73 / PMK 4,30
Sami Rajaniemi (HPK:ssa pelatut ottelut 21) | T% 88,69 / PMK 3,25
Poissa kokoonpanosta loukkaantumisen tai sairastumisen vuoksi. Suluissa arvio paluusta.
Juuso Hietanen (päivä kerrallaan)
Teemu Rautiainen (päivä kerrallaan)
Juuso Ketola (päivä kerrallaan)
Axel Skinnari (toistaiseksi)
Anton Mylläri poissa kokoonpanoista henkilökohtaisten syiden vuoksi.
HPK:n kotihalli, Pohjantähti Areena, sijaitsee Hämeenlinnan länsipuolella osoitteessa Poltinahontie 11, noin 2 km keskustasta.
Lätkäbussit kuljettavat otteluun saapuvia eri puolilta kaupunkia, myös rautatieasemalta sekä lähipaikkakunnilta. Tarkemmat tiedot bussien kulkemisesta täältä.
Pysäköinti areenan ympäristössä on maksutonta lukuun ottamatta Pohjantähti Areenan VIP-parkkia ja viereistä Hämeen Konttoritekniikan parkkialuetta. Areenan ympäristössä on parkkipaikkoja rajoitetusti, joten joskus voi parkkipaikka löytyä kauempaa. Mikäli pysäköit kadunvarteen, niin huomioithan parkkeeratessasi mahdolliset asukkaat. VIP-parkkikortin voit ostaa HPK:n toimistolta.