Yhden pisteen torstai

HPK-Ässät 1-2 ja. (0-1, 1-0, 0-0, 0-1)

HPK hallitsi ottelun kahta ensimmäistä erää lähes mielinmäärin. Maalinteko oli tänään kuitenkin vaikeaa, eikä kiekkoa saatu maaliin hyvistäkään paikoista. Jatkoajalle venyneen ottelun ratkaisi lopulta Michael Ryan läpiajosta.

HPK aloitti ottelun selvästi vierailijoitaan terävämmin. Heti ensiminuuteista alkaen oli havaittavissa, että HPK tulee pitämään kiekkoa ja Ässät yrittää puolustaa ja iskeä vastahyökkäyksistä. Ensiminuuteilla parhaimmat paikat syntyivät Juha Kiilholmalle. Kiilholma pääsi saman vaihdon aikana yrittämään kahdesti hyviltä paikoilta Ässä-vahti Antti Raannan ohittamista. Loistavasti porilaisten maalissa pelannut Raanta kuitenkin selvitti tilanteet.

Erän puolivälin aikaan HPK pääsi pyörittämään ylivoimaa. Kerho pyöritti kiekkoa mieheltä miehelle lähes koko kaksiminuuttisen ajan mutta ei päässyt aivan parhaille maalintekopaikoille.

Ajassa 14.20 Ässät sai oikeastaan erän ainoan pyörityksen HPK-päätyyn. Pyörityksen päätteeksi Michael Ryan jatkoi taidokkaasti kiekon maalin eteen luistelleelle Jyri Marttiselle, joka lirutti pelivälineen Mika Järvisen längistä maaliin.

Maalin jälkeen HPK jatkoi painostusta mutta ei saanut tasoitusta aikaan.

Jo menee, jo vihdoinkin menee

Toiseen erään HPK otti pelinhallintaa, jos mahdollista, yhä enemmän itselleen. Tänään erittäin hyviä pyörityksiä vastustajan päätyyn saanut Kiilholman ketju oli lähellä maalintekoa, kun poikittaissyötöksi tarkoitettu kiekko vaihtoi yllättäen suuntaa ja oli parhaimmillaan jo maaliviivalla.

Toisessa erässä HPK pääsi koittamaan kolmesti tasoitusta ylivoimalla. Kiekkoa ei kuitenkaan saatu hyvistäkään paikoista maaliin. Parhaimmat paikat miesylivoimalla siunaantui Ville Viitaluomalle, Jere Salliselle ja Tuomas Vänttiselle.

Ajassa 38.51 Kerho sai vihdoin tasoituksen. Viitaluoma syötti vapaana olleelle Eric Fehrille, joka nousi kiekon kanssa b-pisteiden väliin ja tälläsi kiekon ranteella ohi Raannan. Maaliin toinen syöttöpiste Ossi-Petteri Grönholmille.

HPK sai vielä erän viimeisellä minuutilla hienon pyörityksen aikaan Ässä-päädyssä. Pyöritys päättyi tuloksettomana ja näin erätauolle siirryttiin tasatilanteessa. HPK:n hallinnasta kahden erän jälkeen kertoo maalivahtien torjunnat Järvinen 14, Raanta 30.

Tasainen kolmas erä

Kolmas erä oli selvästi ottelun tasaisin. Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuutensa ottelun ratkaisuun mutta molemmissa päädyissä hienosti esiintyneet maalivahdit pitivät veräjänsä puhtaina.

Ottelun puolivälin jälkeen HPK pääsi alivoimalla 3-2 -vastahyökkäykseen. Viitaluoma tarjoili kiekon Vänttiselle mutta Raanta esitti ottelun upeimman torjunnan heittäytymällä kiekon eteen kyljelleen, kuin Dominik Hasek konsanaan.

Varsinkin erän loppu oli Ässien hallintaa. Kerho oli ajoittain helisemässä porilaisten pitkien hyökkäysten kanssa. Kun ottelun kolmatta erää oli jäljellä enää vajaat kolme minuuttia, Ässien maalia käytiin tarkastamassa videolta. Kiekko ei kuitenkaan ollut käynyt maaliviivan yli ja niinpä ottelussa siirryttiin jatkoajalle.

Ryan ratkaisee

Ottelun jatkoaika oli lievää HPK:n hallintaa. Kerho pääsi pariin kertaan hyvällekin maalipaikalle mutta tänään ei lisämaalia saatu aikaan. Kesken HPK:n pyörityksen Ässien Stephen Dixon katkaisi kerholaisten  rohkean poikkisyötön ja vapautti Ryanin läpiajoon. Ryan laittoi kiekon Järvisen kilpipuolelta maaliin ja samalla porilaisille kaksi pistettä.

– Yritettiin hallita peliä ja varsinkin toinen erä oli meidän hallintaa. Ässät puolusti hyvin ja hyökkäsi vaarallisesti. Jatkoaika oli sitten aika päästä päähän rallia, tehtiin paha virhe ja Ässät kuittasi, summasi HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin pelin jälkeen.

HPK:n ottelut jatkuvat lauantaina, kun Hämeenlinnaan saapuu Lappeenrannan Saipa. Kiekko putoaa jäähän tuttuun tapaan kello 17.00.

 

Ville Peltonen 29.11.2012

29.11.2012 20:18

Jaa artikkeli: