HPK-SaiPa 1-4 (0-2, 0-0, 1-2)
HPK ja SaiPa mittelivät vuoden viimeisen ottelun Hämeenlinnassa. Ottelu käytiin pitkään tuloksellisesti tasaisissa merkeissä mutta HPK:n huolimattomuus kostautui ja vierailijat ryöväsivät lopulta pisteet matkaansa. Hämeenlinnalaisista täysin puhtaat paperit ansaitsi ainoastaan house band Jimmy Colan rummuissa jäähyväiskeikkansa tehnyt Erno Liukkonen.
– Kyllähän tänään tuolla oli vain yksi joukkue, meillä oli liikaa kahden kerroksen väkeä. Erittäin huolimatonta kiekollista pelaamista, kamppailupelaaminen hävittiin järjestäen, eikä tuosta kauheesti positiivisia asioita voi löytää. Odotin halukkaampaa joukkuetta Blues-pelin jälkeen mutta ei tullut, silminnähden pettynyt HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen kertoi pelin jälkeen.
Ennen ottelua halliin oli ladattu kaikki hyvän ottelun tunnusmerkit. Perhepelin johdosta Rinkelinmäelle oli saapunut varsin ilahduttava määrä yleisöä ja ensimmäistä kertaa HPK:n historiassa paikalla oli myös live band Jimmy Cola, joka jaksoikin luoda tunnelmaa läpi koko ottelun. Tällaista oheistapahtumaa todellakin kaipaa myös jatkossa.
Itse ottelussa HPK esitti ehkä koko ottelun parastaan heti avauserän alkupuoliskolla. SaiPa pyrki karvaamaan totutun aktiivisesti mutta HPK pystyi murtamaan karvauksen ja sai luotua muutamia paikkoja Jussi Markkasen vartioimalle maalille. Paras paikka avautui Petteri Nikkilälle, joka pääsi tälläämään Ville Järveläisen poikittaissyötöstä mutta Markkanen hoiteli laukauksen patjallaan.
Ottelun avauserä oli varsin rikkonainen ja molemmille joukkueille tuomittiin kolme kaksiminuuttista. Myös maaleja nähtiin avauserässä kaksikin kappaletta mutta molemmista vastasi valitettavasti vierailijat. Ensin Tommi Jokinen karkasi jäähynsä jälkeen läpiajoon ja viimeisteli näyttävästi johto-osuman. Yleisön ollessa jo siirtymässä lihapiirakkajonoon SaiPa taikoi vielä toisen osumansa vain kaksi sekuntia ennen summeria. Ääni katsosmosta olisi hylännyt Jesse Mankisen maalin maalivahdin häirintänä mutta tuomarit eivät tätä tehneet, joten erätauolle siirryttiin SaiPan kahden maalin johdossa.
Toisessa erässä SaiPa otti yhä enemmän pelin hallintaa itselleen ja HPK:n paikat jäivät yksittäisiin tilanteisiin, joista paras siunaantui Marek Viedenskylle. Viedensky ei saanut kuitenkaan käännettyä laukausta jo tyhjänä ammottaneeseen SaiPa-maaliin.
Loppukiri jäi siis jälleen kolmannen erän varaan. Kolmannen erän puolivälissä HPK:lle tarjottiin mahdollisuus ylivoimalla ja kiekko saatiinkin maaliin. Ottelun tuomariston pilli oli kuitenkin hieman turhan herkässä ja se ennätti vislata SaiPan toisen jäähyn merkiksi, vaikka kiekko ei missään vaiheessa ollutkaan kunnolla lappeenrantalaisten hallussa.
38 sekunnin kahden miehen ylivoiman aikana kiekkoa ei saatu sivurautaa lähemmäksi maalia mutta lopulta 5-4 -ylivoima tuotti tuloksen. Kiekko pelattiin Otto Paajasen voittaman aloituksen jälkeen Juuso Vainion kautta Nikkilälle, jonka laukaus lepatteli Markkasen vatioiman maalin yläkulmaan.
HPK:n ilo ei kestänyt kuitenkaan kuin puoli minuuttia, kun SaiPa karkasi jälleen kahden maalin johtoon. Brian Salcidon rannelaukaus yllätti maskissa olleen Joni Myllykosken. SaiPa herkutteli vielä yhdellä maalilla, minkä viimeisteli maalinkulmalta Ville Hämäläinen.
Pitkään ei HPK:n sovi kuitenkaan tappiota murehtia, eikä uutta vuotta juhlia, sillä joukkueen tiivis tammikuu alkaa jo perjantaina 2.1, kun Oranssille alueelle saapuu vieraita Lahdesta, joten kaikki hallille kannustamaan Pallokerho jälleen voittojen tielle Pelicansin kustannukselle!!
Ottelun tilastot ja maalivahtien torjunnat:
0-1 12:54 Tommi Jokinen (Sami Venäläinen)
0-2 19:58 Jesse Mankinen (Simo-Pekka Riikola, Janne Tavi) yv
1-2 54:54 Petteri Nikkilä (Juuso Vainio, Otto Paajanen)
1-3 55:27 Brian Salcido (Ville Hämäläinen, Sami Venäläinen)
1-4 57:15 Ville Hämäläinen (Sami Venäläinen, Matti Järvinen)
Joni Myllykoski 10+9+6=25
Jussi Markkanen 12+5+4=21