Voutilainen vapisutti vaasalaisten verta

2-1 (1-0, 1-0, 0-1)

 

Tapahtumarikas, viikonlopun toinen ottelu päättyi lopulta vaikeuksien kautta 2-1 voittoon. Kerhon maaleista vastasivat tänään Valtteri Puustinen ja Tommi Tikka, ylivoimalla. Pelissä nähtiin paljon erikoistilannepelaamista, jäähyjä jaeltiin molemmilla ja ehti Kerho myös pelata täydet kaksi minuuttia kahden miehen alivoimalla, ilman takaiskuja. Mustelmia varmasti tänään otettiin ja viimeisenä lukkona Joona Voutilainen esitti parikin aivan maagista torjuntaa yleisölle. Ottelun alku oli vauhdikas ja laidat ryskyivät. Loppua kohden, luonnollisesti, vauhti vähän hiipui mutta ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Tämän viikon saldona kaksi ottelua ja niistä täydet kuusi pistettä! Tästä on hyvä jatkaa kohti viimeistä CHL-matsia ja keskittyä sitten loppukausi kokonaan Liigaan.

 

Miestä seinälle

 

Ensimmäisessä erässä ei vauhtia säästelty. Alusta asti molemmat joukkueet, ja varsinkin Kerho, olivat kaasu pohjassa sekä taklaukset ajettiin loppuun asti. Tämä aiheutti Sportin Paul Geigerille ottelun ensimmäisen jäähyn jo ajassa 1.12.

Kerhon ylivoima pyöri taas mallikkaasti, mutta parhaat laukauspaikat Sport sai puolustettua pois eikä lopulta laukauksia maalille asti saatu nimeksikään. Toista kertaa oli mahdollisuus avata maalitili ajassa 10.01, kun vieraiden Victor Westermarck komennettiin boksiin huitomisesta. Tällä ylivoimalla vaarallisuus oli vielä astetta kovempi ja Niko Hovisella Sportin maalilla riitti töitä. Maalittomassa tilanteessa jatkettiin vielä kuitenkin tämänkin ylivoiman jälkeen.

Ylivoiman jälkeen Kerho jatkoi kiekollisena Sportin päädyssä ja innokkuus kostautui, Kerholla kuusi pelaajaa ja oli vuoro testata alivoiman kestävyyttä. Vaarallisin paikka Sportin ylivoimalla tuli Cody Kunykille, joka katkaisi pakkien syötön ja karkasi läpiajoon. Kunyk harhautti Hovisen sivuun mutta veto kilahti tolppaan.

Erikoistilanteiden jälkeen laidat rytisi ja joka puolella tapahtui jotain, maalintekoa lähimpänä oli Kerhon Nico Nurmikanta. Veto viivasta otti osumaa Sportin pakkiin ja Hovinen sai lyötyä hanskansa kiekon päälle. Hetkeä myöhemmin Sportilla oli 2vs1-hyökkäys johon Joona Voutilainen esitti paraatitorjunnan ja piti lukemat maalittomana.

Maalikin erässä nähtiin. Niclas Lucenius avasi Nikkilälle, joka hyökkäyssinisellä heitti kiekon maalin taakse. Kiekko pomppasi päädystä takaisin maalin eteen jonne ensimmäisenä ehti Valtteri Puustinen, “Kuopion Juti” laukoi suoraan paluukiekkoon ja lukemat 1-0 Kerholle! Pelikello näytti maalin jälkeen aikaa 18.20 ja erätauolle matkattiin kotijohdossa.

 

Tikka rokottaa

 

Toisessa erässä molemmat joukkueet saivat kaksi kahden minuutin rangaistusta, Sportilta istumassa kävivät Samu Markkula ja Aleksi Ainali. Ainalin ei tosin tarvinnut jäähyllä istua kuin 26 sekuntia, kun Liigan paras ylivoima iski. Kunyk pelasi kiekon viivaan Elmeri Eroselle joka laukoi kohti maalia. Maalin edessä Tommi Tikka sai mailan varren väliin ja ohjasi kiekon ohi Hovisen, maalin kattoon.

Kerhon ensimmäinen jäähy tuli Janne Taville estämisestä ajassa 26.15. Alivoiman aikana Kerhon maalille syntyi yksi pieni hässäkkä mutta muuten jäähystä selvittiin “kuivin jaloin”. Toisen kerholaiskakkosen sai Lucenius erän lopulla, ajassa 38.27. Alivoimaa jäi kestettäväksi kolmanteen erään vielä 27 sekuntia. Myöskään tämän alivoiman ensimmäisellä puolikkaalla ei sen suurempia paniikkeja syntynyt. Puolustuspelaaminen rauhoittui selvästi Laatikaisen päästessä takaisin kokoonpanoon eikä puolustuspelaamisessa näy liikoja hätäilyjä.

Kahden erän jälkeen Voutilaisella yhteensä 11, ja Hovisella 14 torjuntaa.

 

Vaikeimman kautta voittoon

 

Erän alun  27 sekunnin alivoiman Kerho kesti helposti. Lisää verta kaivettiin nenästä ajassa 45.52 kun samalla oven avauksella istunnolle lähtivät Puustinen huitomisesta ja Lucenius kampituksesta. Sportille täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimaa.

Ensimmäisen aloituksen jälkeen Nikkilä pääsi heti purkamaan. Sport tuli nopeasti alueelle takaisin ja pääsi hyvälle veto paikalle, tässä eteen ennätti Tikka blokkaamaan. Heti perään uusi laukaus ja kiekko Voutilaisen hanskaan. Lähes kaksi minuuttia Sport jauhoi Kerhon päädyssä mutta poikkisyötölle ei annettu yhtään tilaa ja Sportille jäi ylivoimasta luu käteen, tilanne edelleen 2-0.

Erä ehti yli puolenvälin kun seuraavaksi boksiin lähti Innala, tällä kertaa kuitenkin selvittiin vain yhden miehen menetyksellä tästä vihellyksestä. Jäähyn Kerho kesti melkein loppuun asti, ihan alivoiman loppuhetkillä, ajassa 52.05 meni Aleksi Ainalin laukaus kerhomailan kautta maaliin ja Sport oli maalin päässä.

Sport sai maalista kovan boostin ja tuli päälle hullun lailla. Ennen viimeistä mainoskatkoa, noin 54 minuutin pelin jälkeen vieraiden Valtteri Viljanen laukoi kiekon viivasta tolppaan ja mainoskatko pelasti Kerhon tällä kertaa hengähdystauolle.

Pelin jatkuttua nähtiin illan komein taklaus. Laatikainen jyräsi “vanhan miehen”, ja vanhan ajan hengessä Roope Talajan katolleen kunnon perstaklauksella ja Talaja keräili hetken miehisyyttään jään pinnasta. Tätä ei kuitenkaan vieraiden Chris DeSousa sulattanut, ja kävi kostamassa tilanteen Laatikaiselle Talajan puolesta. Tuloksena DeSousa boksiin ja Kerho ylivoimalle.

Ylivoimalla Kerho ei onnistunut enää saamaan kunnon tilanteita aikaan ja joukkue lähtikin enemmän pitämään kiekkoa kun ottamaan riskejä. Lopussa Sport otti vielä Hovisen pois maalilta ja haki tasoitusta kuudella pelaajalla. Kerhon puolustus ja Voutilainen kesti tilanteet täydellisesti. Summerin soidessa loppulukemat siis tänään 2-1 ja tältä viikolta saldona täydet kuusi pistettä!

 

 

Tästä matka jatkuu Tanskaan, jossa pelataan Rungstedtia vastaan tiistaina tämän CHL-kauden viimeinen ottelu HPK:n osalta. Ottelu on iltapeli ja alkaa Suomen aikaa klo 19.30. Liigassa jatketaan perjantaina Tampereella Tapparan vieraana.

 

 

 

 

12.10.2019 19:50

Jaa artikkeli: