HPK palaa joulutauolta kovimpaan mahdolliseen haasteeseen. Kerho kohtaa ensin perjantaina sarjajohtaja Jokerit Hämeenlinnassa ja lauantaina Kärpät Oulussa. Aleksi Laakso tekee paluun HPK:n kokoonpanoon loukkaantumisensa jälkeen.
HPK palasi harjoituksiin viiden päivän jouluvapailtaan keskiviikkona, jolloin joukkue haki lähinnä tuntumaa pelivälineisiin tauon jälkeen. Torstaina joukkue treenasi jälleen täydellä tohinalla ja hioi etenkin erikoistilannepelaamista. Juuri erikoistilanteet saattavat muodostua ratkaisuasemaan molemmissa viikonlopun peleissä.
– Perjantaina kohtaamme sarjajohtajan, jolla on liigan paras puolustus, hyökkäys ja varmaakin myös maalivahti. Nälkäisenä lähdemme Jokereita vastaan, se on ihan varma, päävalmentaja Ari-Pekka Selin hekumoi perjantain hegemonia-peliä.
Lauantain peliin erityisen haasteen tuo se fakta, että perjantain pelin päättymisestä lauantai-matsin alkuun on ainoastaan noin 20 tuntia ja tässä ajassa pitäisi vielä matkata toiselle puolelle maata, Ouluun.
– Kyllä me olemme käyneet aikataulun tarkkaan läpi pelaajien kanssa. On tärkeää rytmittää ruokailut ja levot oikein, että olemme iskussa lauantainakin, Selin kertoi lauantain haasteesta.
Käynnissä olevat nuorten MM-kisat muuttavat kaikkien kolmen joukkueen kokoonpanoja. HPK:lta Suomen paidassa viilettävät Juuso Vainio ja Robert Leino. Borna Rendulic on kuumeessa ja huilaa molemmat koitokset. Rendulicin viikonloppuna korvaa Teemu Rautiainen. HPK sai tauon aikana myös hyviä uutisia, kun varmistui, että Aleksi Laakso pääsee takaisin tositoimiin aivotärähdyksensä jälkeen. Laakso ottaa oman paikkansa Dan Spangin parina.
Jokereilta nuorten maajoukkueessa Suomea edustaa etenkin hyökkäyspään pelaajat, suurimpana tähtenä Teuvo Teräväinen. Ennen taukoa hurjassa iskussa olleet Steve Moses ja Ilari Filppula takaavat kuitenkin sarjajohtajan laadukkaan hyökkäyksen, vaikka muutama mies sieltä puuttuukin.
Ville Pokka ja Miikka Salomäki ovat Kärppien edustajat Suomen nuorten maajoukkueessa. Maalivahti Johan Backlund on edelleen loukkaantunut mutta Jari Viuhkolan paluu hyökkäykseen lauantaina on mahdollinen.
Erik Karlsson, Jokerit – Ainakin tällä erää viimeisiä pelejään Suomessa pelaava ruotsalainen palaa tammikuussa kotimaahansa. Yksi kaikkien aikojen parhaista liigassa pelanneista puolustajista kannattaa ottaa tarkkailuun.
Miika Wiikman, Kärpät – HPK:n mestarivahti on hakenut Hämeenlinnan vuosien jälkeen vauhtia useammastakin joukkueesta. Wiikman on tällä hetkellä Ilveksen pelaajalistoilla mutta koppailee kiekkoja lainalla Oulussa. Mikä on Wiikmanin vire?
Aleksi Laakso, HPK – Sai kovan tällin yli kuukausi sitten Oulussa ja on huilannut siitä asti tosipeleistä. Laakso sai kuitenkin mieluisan joululahjan, kun lääkäri antoi luvan pelata viikonlopun peleissä. Ennen loukkaantumistaan hyvässä iskussa ollut ”allu” palannee kaukaloon tutulla varmuudella ja teholla.
Vanajanlinna esittäytyy Ritari-areenan molemmissa päädyissä tänään perjantaina pelattavassa kotiottelussa.
Vanajanlinnan uuden vuoden bileissä esiintyy Kim Herold. Linnan Bilepaketti sisältäen illallisen maksaa 58 € / hlö. Tänään HPK-Jokerit ottelun aikana saat kuitenkin paikan bileisiin kaksi yhden hinnalla! Kysele lisää Vanajanlinnan ständiltä tänään ennen ottelua sekä erätauoilla! Tsekkaa myös Vanajanlinna.fi
HPK-Jokerit -matsissa välipäivien kunniaksi KAKSI lähimmäksi keskipistettä Frisbee-kisassa friban heittäneet saavat palkinnon! Palkintona majoituspaketti Grand Suitessa mielettömän upeaan Vanajanlinnaan!!! Nyt kannattaa kokeilla omaa tarkkuutta!
28.12.2012 Ville Peltonen