Kesä on kiekkoilijan parasta aikaa, vai onko?
Vanha sanonta kuuluu, että kesä on kiekkoilijan parasta aikaa. Jotkut pelaajat varmasti ovat samaa mieltä, koska kukapa ei Suomen kesistä ja aurinkoisista aamuista nauttisi. Kesäharjoittelu tuo pelaajalle lämpimien kelien lisäksi mukanaan myös määrätyn huolettomuuden. Yhteiskunnassa haluamme kehittää itsenäisesti ohjautuvia työntekijöitä ja urheilijoita, ja sitä arvostamme myös Kerhossa. Urheilijan fysiikan kehittämisessä on kuitenkin tärkeintä, että urheilija voi keskittyä urheilemaan ja ottamaan päivittäin itsestään kaiken irti. Organisaation tehtävä on tuottaa urheilijalle ympäristö, jossa ammattitaito ja tiedolla johtaminen ovat sillä tasolla, että urheilijan ei tarvitse salille mennessään murehtia, sisältääkö harjoitusohjelma oikeita asioita hänen kehitykselleen. HPK:ssa olemme pyrkineet uusien rekrytointien myötä tuomaan optimaalisia asiantuntijoita jokaiselle harjoittelun osa-alueelle, jotta saisimme pelaajille optimaalisen tiedon ja asiantuntemuksen käyttöön. Mika Hormalainen (Kuortaneen Urheiluopisto) täydentää Markus Jokisen fysiikkavalmennusta kokemuksellaan ja osaamisellaan. Pekka Koskela (Kuortaneen Urheiluopisto) on tuonut mukanaan tietoa urheilijan suorituskyvystä, sen testaamisesta ja suoraluistelun kehittämisestä. Simo Korpela (HPK) vastaa teränkäytön kehittämisestä ja pelaajan luistelun monipuolisuudesta. Kun nämä palaset on lisätty jo olemassa olevaan pakettiin, niin uskon ja tiedän, että pystymme seurana tarjoamaan kansainvälisillä mittareilla mitattuna laadukasta ja kehittävää harjoittelua kaikille pelaajillemme.
Vastaus blogitekstin aloittavaan kysymykseen on, että osaltaan kesä on varmasti kiekkoilijan parasta aikaa, mutta fakta on myös se, että suurin osa pelaajista rakastaa eniten pelaamista ja sen tuomaa euforiaa. Kesä on itsensä ja kehon valmistamista kohti suurimpia hetkiä ja sitä, että pelaaja pääsee pelaamaan kotiyleisön edessä. Kesäharjoittelu on äärimmäisen tärkeä osa kehitystä.
Suorituskykyprofiilin mukainen harjoittelu
Kesän aikana suoritettu jää- ja kuivaharjoittelu perustuu kaikilta osin HPK:n suorituskykyprofiiliin.
• Luistelu on purettu atomeiksi. Luistelu näkyy harjoittelussa isona teemana niin jäällä, kuin sen ulkopuolella. Kesän aikana saamme myös esille eri pelaajien vahvuuksia sekä heikkouksia, ja siten pystymme luisteluvalmennuksessa tarjoamaan pelaajille erilaisia vaihtoehtoja perustuen kunkin pelaajan osaamiseen.
• Tasokkaan luistelun lisäksi kiekossa pysymisen taito rakentuu kamppailuvahvuudesta. Vaikka joukkue on nuorentunut selvästi, niin uskon että pystymme parantamaan kamppailuvahvuutta ensi kaudelle oikeanlaisen liikkeen sekä voimaharjoittelun myötä.
• Maalintekoa ja kiekon haluamista päästään tuomaan harjoitteluun mukaan lisää, kun aloitamme elokuussa viisikkoharjoittelun. Näitä asioita olemme valmennuksen kanssa pyrkineet purkamaan osiin, joista kasataan pelaajille pakettia, minkä mukaan lähdetään yhdessä kehittymään. Näissä asioissa pyrimme olemaan ensi kaudella kaikilla mittareilla parempi joukkue kuin päättyneellä kaudella.
Seuraavana blogivuorossa oleva Markus Jokinen pureutuu vielä syvemmin suorituskykyprofiilin mukaiseen fysiikkaharjoitteluun ja arjen testaamiseen.
Yhteinen kesä – Yhteinen välittäminen
Poikkeavaa HPK:n tämän hetken kesäharjoittelussa on myös 10 vkoa kestävä täysin yhteinen kesäjakso. Muutama ulkomailla kesänsä viettävä pelaaja harjoittelee etänä, mutta muuten koko joukkue on päivästä yksi ollut yhdessä niissä raameissa, kun työlaki on sen sallinut. Kokeneet pelaajat ja kapteenisto ovat olleet iso johtava tekijä toiminnassa omalla esimerkillään ja heittäytymisellään. Joukkueen arvoista ja HPKlaisuudesta on jo kesän aikana tullut jokaiselle pelaajalle tärkeä asia, jonka lisäksi olemme päässeet jo pienien konfliktienkin kautta tutustumaan toisiimme vielä paremmin, kuin ennen. Yhteiset arjen toimintatavat ja pienet henkilökohtaiset oikkumme tulevat tutuiksi jo kesän aikana, jolloin elokuussa pääsemme vielä paremmin seuraavalle asteelle joukkuevalmennuksessa.
Lopuksi haluan täsmentää, että mitään maata mullistavaa ei ole vieläkään valmennuksessa tai lajiananalyysissa keksitty, jolla voisimme taata huomisesta lähtien illasta toiseen voittavan HPK:n. Se mitä voimme tehdä, on vahva yhteinen toimintatapa, joka johtaa kehittymiseen ja mahdollistaa meille voittamisesta taistelemisen samankokoisia ja suurempia kilpailijoita vastaan. Tämän toimintatavan ja suorituskykyprofiilin kautta tulevat mittarit ja laatutekijät, sekä ennen kaikkea niiden seuraaminen myös toiminnan eikä vain puheen tasolla, ovat meidän avaimemme parempaan tulevaisuuteen.
Hyvää kesää kaikille!
Terveisin,
Maso