Unelma elää – taisteluvoitto Sportista

3-2 (1-0, 2-1, 0-1)

Kerho nappasi täydet kolme pistettä Sportilta lauantai-illassa. Kerhon maalit iski avauserässä ylivoimalla Petri Kontiola ja toisessa erässä osuivat Valtteri Puustinen ja Santtu Hakanen. Kerho lähti otteluun kovalla vauhdilla tietäen Sportin pelanneen eilen pitkän ottelun. Sport pääsikin otteluun mukaan vasta avausvitosen jälkeen. Kontiola avasi maalihanat ja vei Kerhon johtoon tulisella lämärillään ylivoimalla. Valtteri Puustinen lisäsi johtoa ottelun puolessa välissä kahteen nollaan ja kolmen maalin karkumatkalle Kerhon ohjasi Santtu Hakanen toisen erän loppupuolella. Näiden jälkeen Sport iski kahdesti, mutta tämän enempää ei Laurikaisen selän taakse kiekkoja saatu ja Kerho piti kaikki pisteet itsellään.

Konnan hiipivä tiikeri vie Kerhon johtoon

Kerho lähti peliin liukkaalla ja levänneellä jalalla koittaen pudottaa Sportin kyydistä, joka oli eilen pelannut Mikkelissä. Sport ei päässyt kiekollisena Kerhon päätyyn kunnolla kolmen ensimmäisen minuutin aikana juuri ollenkaan. Ja kun pelikellossa tuli viisi minuuttia täyteen, alkoi jäähyboksien saranat natista liitoksistaan. Filip Riska lähti jäähylle ajassa 5.57 kampituksesta. Jo ennen jäähyn täytäntöönpanoa oli Petri Kontiola maalin edestä lähellä tehdä avausmaalin siirretyn rangaistuksen aikana mutta ohjaus epäonnistui.

Ylivoimaa lähti ensimmäisenä pyörittämään Kerhon “kakkosylivoima” ja painopiste pysyi Sportin päädyssä. Maalin tekeminen jäi kuitenkin tällä kertaa Kontiolan ketjun tehtäväksi. Kontiola haki vauhtia keskialueelta ja sai syötön vauhtiin Juuso Ikoselta, Konna viritti lämärinsä ja laukoi kiekon kohti maalia. Kiekko kimposi takaisin peliin ja ainoa kuka maalia tuuletti, oli Petri Kontiola. Peliä jatkettiin siihen asti kunnes Sport sai tilanteen purettua ja videolta käytiin toteamassa, että sieltähän se kimposi, suoraan yläkulmasta ja Kerho siirtyi 1-0 johtoon.

Seuraavakin jäähy vihellettiin Sportille, 8.52 Jesse Paukku kakkoselle koukkaamisesta. Tällä ylivoimalla Kerho pyöritti jälleen hyvin, mutta laukauksista suurin osa kopsahteli Sportin blokkeihin ja lukemat säilyi muuttumattomana. 11.31 otti Sport väärästä vaihdosta lisää jäähyjä ja Kerhon ylivoimakentät sai kuormitusta. Kunnes ajassa 13.12 Kerho tasoitti puntit omalla väärällä vaihdollaan ja peliä jatkettiin 19 sekuntia neljällä neljää vastaan.

Kertaalleen pääsi Sportkin kokeilemaan täysimittaista ylivoimaa, kun Arto Laatikainen sai kiinnipitämisestä rangaistuksen. Kerho pelasi todella pienellä neliöllä alivoimaansa, Sportin pyörittäessä peliä Laurikaisen maalin takaa ja pitäen siellä kiekkoa. Kerho kuitenkin selvitti alivoimansa ja erätauolle päästiin kotijohdossa. Eetu Laurikainen torjui erässä 12 kertaa ja Sportin rysässä Niko Hovinen nappasi kiekon haltuunsa kahdeksan kertaa.

Syke ja vauhti nousee

Toinen erä alkoi jäähyilyllä ensimmäisen erän vanhasta muistista. 21.35 otti Jesse Paukku illan toisen jäähynsä, nyt korkeasta mailasta. Erien akujen ylivoimat on usein vähän hakusessa ja niin oli nytkin. Eikä ylivoimaa kauaa Kerho ehtinyt pyöritellä kun Valtteri Puustinen lähti istunnolle 22.39 ja taas pelattiin neljällä neljää vastaan. Neljällä pelatessa peli tuntui olevan totaalisen tukossa, pelaaminen oli käytännössä pelkkää kiekon pitämistä ja jäähyjen päättymisen odottelua, ja kun Sport pääsi ylivoimalle, ei lähtenyt sekään käyntiin ollenkaan.

Erää kun oli pelattu kuutisen minuuttia, oli Sportilla pitkä ja kova paine Laurikaisen maalilla. Sport pelasi huippupaikan, johon Laurikainen esitti patjatorjunnalla gamesaverin ja Kerhon johdossa jatkettiin. Pari minuuttia tästä ja kiekko pomppi toisessa päässä pisteiden väliin Puustiselle loistopaikkaan mutta Valtteri oli huonossa asennossa, eikä saanut suoraan lauottua tilanteesta ja se tilanne kuivui kasaan.

Erän alkupuoliskolla putosi Petri Kontiola pois kokoonpanosta. Konna kaatui keskialueella ja törmäsi laitaan selkä edellä. Tämän jälkeen Kontiola oli hetken vaihtoaitiossa ilman kypärää ja poistui lopulta pukukopin puolelle. Juuso Ikonen siirtyi pelaamaan sentterin tontille Konnan ollessa sivussa ja ajassa 30.43 paukahti uuden “ykkösketjun” toimesta! Jere Innala karvasi aktiivisesti kiekkoa Sportin pakeilta, sai sen itselleen ja näki Puustisen avopaikassa. Puustinen viritti ranteensa lukkoon ja kiekko löytyi toistamiseen tänään Niko Hovisen yläkulmasta, Kerholle 2-0 tästä tilanteesta.

Ajassa 32.06 sai Harri Kainulainen vuorostaan lähteä istunnolle estämisestä ja Sport pääsi ylivoimalle. Ja olipahan kiekkoralli Kerhon päädyssä! Laurikainen sätki maalissa minkä pystyi ja tuoksinassa katkesi Markus Nenoselta mailakin, mutta niin vain Kerhon nelikko selvitti tämänkin alivoimansa.

Helpotusta tuli Kerholeiriin ajassa 35.49 seuraavan Kerhomaalin muodossa. Nyt vieraiden pakkeja paineisti hyvällä karvauksella Miro Ruokonen ja Harri Kainulainen ja kun Sport kiekon menetti, löysi Kainulainen maalin edestä timanttisella syötöllä Santtu Hakasen, joka siirsi Kerhon kolmen maalin etumatkalle.  Vaan ei jäänyt maalit vielä tähän, Sport kampesi itsensä vielä peliin mukaan erän lopulla ajassa 38.38. Sportin Juho Tommila laukoi viivasta ja epäonnisesti kiekko osui maalin edessä kerholaisten mailaan ja pomppasi Laurikaisen ohi maaliin ja erätauolle lähdettiin lukemista 3-1. Toisessa erässä Niko Hovinen torjui neljä laukausta ja Eetu Laurikainen 14 kutia.

Sport painaa päälle, mutta Kerho selviää

Sport tuli viimeiseen erään kovalla höyryllä ja haki nälkäisesti lisämaaleja sarakkeeseensa painaen hyökkäyksiä toisensa perään kohti Laurikaista. Viiden minuutin pelin jälkeen karkasi Valtteri Puustinen läpiajoon ja nosti rystyltä kiekon Hovisen vartioiman maalin tolppaan eikä saanut ratkaistua ottelun virtausta. Kerho kerjäsi verta nenästään ajassa 47.51 kun Markus Nenonen otti huitomisesta itselleen boksia. Sport pyöritti ylivoimaansa vaarallisesti ja Erik Riska laukoi pisteiden välistä kertaalleen jopa tolppaankin. Mutta maalia ei Sport kyennyt vaarallisella ylivoimallaan iskemään.

Mutta jäähy kun oli kärsitty, helähti Sportin kavennus Eetu Laurikaisen selän taakse. Valtteri Viljanen sai kiekon viivaan, laukoi kohti maalia ja Erik Riska sai ohjattua kiekon ohi Laurikaisen ja tilanne oli tässä vaiheessa 3-2. Ja vaikka erässä oli Puustisen läpiajoa ja Kerhokin sai pidettyä toisinaan kiekkoa Sportin päädyssä, ei Niko Hovisella ollut vielä yhtäkään torjuntaa kun aloitettiin ottelun viimeinen vitonen.

Kuitenkin, ajassa 55.05 Stuart Percyn ottaessa jäähyn vaasalaisten näkökulmasta jäähyn vaaralliseen paikkaan, joutui Hovinenkin töihin. Kerho jauhoi ylivoimaa koko kaksi minuuttia Sportin päädyssä ja sai aiheutettua Hoviselle harmaita hiuksia. Jopa niin paljon, että Hovinen torjui tämän erikoistilanteen aikana kuusi laukausta. Mutta se lopullinen isku, maali, jäi puuttumaan. Sport otti aikalisän ajassa 58.04 ja viimeisellä minuutilla luisteli Hovinen vaihtoon, Sportin hakiessa kuudella pelaajalla tasoitusta. Kerho selvisi tästä mallikkaasti, eikä lopulta viimeisen minuutin paine ollut ongelma. Näin Kerho nappasi Sportilta täyden pistepotin, pitäen haaveen pudotuspeleistä elossa. Eetu Laurikainen torjui päätöserässä kahdeksan laukausta ja Niko Hovinen lopulta seitsemän kertaa.

Seuraavan kerran pisteitä metsästetään ensi viikon keskiviikkona 24.3. Tampereella, siellä vastaan luistelee Tappara.

Ottelun lehdistötilaisuudessa päävalmentajat.

20.03.2021 20:17

Jaa artikkeli: