HPK on saanut talven aikana useasti pyyntöjä mahdollisuudesta tukea rakastamaansa seuraa haastavana aikana. Kerhon kotiottelut pelataan koronavirusepidemian aiheuttamien rajoitustoimien vuoksi tällä hetkellä ilman yleisöä. HPK luo nyt mahdollisuuden tehdä tuplasti hyvää tukemalla seuraa ostamalla tuotteita ja lahjoittamalla ostokset HPK:n kautta Hope Yhdessä ja Yhteisesti ry:n asiakasperheille.
HPK & Hope-kampanjassa seurallensa tukensa osoittavat voivat ostaa lapsille ja nuorille suunnattuja fanituotteita Kerho-shopin verkkokaupasta. Ostetut kampanjatuotteet lahjoitetaan eteenpäin Hopen Hämeenlinnan alueen asiakasperheiden lapsille. Kerho-shopin valitut kampanjatuotteet ovat laadukkaita, pääosin CCM:n valmistamia tuotteita.
– Kiitämme Kerholaisia lukuisista yhteydenotoista tukea HPK:ta haastavana aikana. Halusimme tarjota mahdollisuuden tehdä tuplasti hyvää tällä kampanjalla. Jokaisen ostajan on mahdollista saada nimensä kampanjan verkkosivulle niin halutessaan, kertoo HPK:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kati Savolainen.
HPK ja Hope ovat tehneet yhteistyötä pienemmässä mittakaavassa aiemmin. HPK:n 2020 joulumuistamisesta alkanut uusi yhteistyö tähtää pitkäjänteiseen toimintaan alueella. Yhteistyölle suunnitellaan jatkoa, kun yleisötilaisuuksia päästään taas järjestämään.
– Hope tekee tärkeää työtä valtakunnallisesti ja paikallisesti Hämeenlinnassa. Haluamme olla jatkossakin tukemassa tätä työtä. Suunnittelemme isompaa tempausta syksylle 2021 ja silloin kutsumme koko seutukunnan mukaan, vinkkaa Savolainen.
Hopen Hämeenlinnan paikallisyhdistyksen vetäjä Kati Sipilä kiittelee jo etukäteen Kerholaisia alkavasta kampanjasta.
– Haluamme kiittää HPK:ta ja kaikkia Kerholaisia hyvästä yhteistyöstä sekä jatkuvan tuen tarpeen huomioimisesta. Asiakasperheissämme on lukuisia HPK-faneja, joille tulevat lahjoitukset tuottavat iloa pitkään.
Näin tuet seuraa ja teet hyvää: