HPK ja Kuortane avasivat välierätaistonsa Pohjantähti Areenan tiistai-illassa. HPK ei pystynyt paikoistaan huolimatta viimeistelemään yhtä maalia enempää ja Kuortane nappasi voiton ja kotiedun itselleen lukemin 1-2.
Heta Seikkula palasi välierissä HPK:n pakistoon loukkaantumisen jälkeen. Kuva: Inka Kuusinen
Auroraliigan välierät pyörähtivät käyntiin tiistaina, kun HPK ja Kuortane iskivät yhteen Hämeenlinnassa ja K-Espoo ja Ilves Espoossa. Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Kuortane voitti HPK:n runkosarjassa vain kerran, voittolaukauksilla. Välierien alla HPK sai hyviä uutisia, kun peliluvan alkuviikosta saivat kapteeni Heta Seikkula ja Eva Lamberg.
Ensimmäinen erä pelattiin kokonaisuudessaan tarkkaa kiekkoa. HPK:n ensimmäisen erän paras maalipaikka syntyi heti ottelun ensimmäisellä minuutilla, kun Jutta Stoltenberg ja Kiti Seikkula toivat kiekon alueelle. Seikkulan ja Stoltenbergin vetojen jälkeen kiekko kimposi maalin edessä vapaana olleen Ella Välikankaan lapaan, mutta hyökkääjän veto suuntautui ohi maalista. Erän ainoaksi tilastomerkinnäksi saatiin Iines Lukkarilan kaksiminuuttinen, jonka aikana ei kuitenkaan suurempia vaaranpaikkoja nähty. Maalivahdit toimittivat tasatahtiin; HPK:n Anni Keisala kahdeksan torjuntaa, Kuortaneen Kerttu Kuja-Halkola yhdeksän.
Ottelu eteni tasaisissa merkeissä ja vääntö laidoissa koveni. Kahdenkymmenenseitsemän minuutin kohdalla Kuortaneelle tarjoutui illan toinen ylivoimamahdollisuus Iben Tillmanin estämisjäähyn vuoksi. Erikoistilanteen paras paikka avautui kuitenkin HPK:lle, kun syötönkatkon jälkeen Kerho hyökkäsi kahdella kahta vastaan. Hyökkäys johti jopa kolmeen yritykseen, mutta Kuortaneen Kuja-Halkola oli kaikkien vetojen tiellä. Juuri alivoiman päätyttyä HPK:n puolustuksen taustaan jäi Kuortaneen Heidi Kokora, jonka Heidi Tallinen löysi syötöllään. Keisala torjui Kokoran ensimmäisen yrityksen, mutta reboundiin ei HPK-vahti enää ehtinyt ja Kuortane siirtyi 0-1 johtoon.
Kuortane siirtyi johtoon toisessa erässä. Kuva: Inka Kuusinen
Erän edetessä ja HPK:n jäähyillessä ote siirtyi Kuortaneelle ja se loi paikkoja Kerho-maalille. Keisala kuitenkin piti Kerhon edelleen pelissä mukana. HPK sai ryhtiä peliinsä erän loppupuolella ja peli pyörikin pääosin Pohjantähti Areenan pohjoispäädyssä. Erän kolmanneksi viimeisellä minuutilla nähtiin nätisti rakennettu HPK-tilanne, jossa oli jälleen tyhjä maali tarjolla, mutta tällä kertaa Iines Lukkarila veti lumet kiekosta.
Kolmas erä alkoi räväkästi. HPK tasoitti ottelun Vanessa Viitalan maalilla. Saimi Lehto pysyi kiekossa ja malttoi katsoa vapaana maalin edessä olleen Viitalan lapaa, joka oli kuuma. Viitalan viimeisteli kliinisesti lätkän maalin perukoille. Seuraavassa vaihdossa kuitenkin soi jo HPK:n verkoissa. Kerho-hyökkäys tyrehtyi hyökkäyssinisellä ja Kuortane pääsi 2vs1-hyökkäykseen. Poikittaissyöttöä hyvin seurannut Keisala ei kuitenkaan mahtanut mitään Neea Pelkosen ohjattua kiekon maaliin. Kerhon takamatka siis jatkui edelleen.
HPK pääsi pelaamaan erän edetessä ylivoimalla kertaalleen, mutta ei saanut kavennusta aikaiseksi. Viimeisen viisiminuuttisen parhaimmat paikat sai Kuortane, pääosin HPK-puolustuksen neppaillessa kiekkoa omalla alueella. HPK otti maalivahdin pois puolitoistaminuuttia ennen ottelun päättymistä, mutta joutui laittamaan Keisalan takaisin uuniin Heta Seikkulan otettua estämisjäähyn. Kerho sai kiekon vielä viime hetkillä Kuortaneen alueelle, mutta tasoitusta ei nähty.
Ottelusarja jatkuu Kuortaneella torstaina. HPK:n seuraava kotiottelu on vuorossa lauantaina klo 14.30, pelipaikkana Pohjantähti Areena.
LIPUT:
Liput myynnissä ennakkoon lippu.fi/hpk!
Ovilipunmyynti Pohjantähti Areenan pohjoispäädyn ovilla, Kerho-ravintolan alakerrassa alkaen 50 minuuttia ennen välierän alkua.
Peruslippu 15€
Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi
Kausikortilla ilmaiseksi
HPK Junnujen jäsenkortilla ilmaiseksi