Teemu Tenhusen kuntoutus etenee kävelyrobotin ja perinteisen fysioterapian avulla

HPK U20-joukkueen puolustaja Teemu Tenhunen loukkaantui marraskuussa 2017 vakavasti Nuorten SM-liigan ottelussa. Tenhusen tarina kerrottiin julkisuuteen elokuussa 2018. Tarinan voit lukea uudelleen täältä.

HPK-perhe näytti oranssin sydämen voiman kerääntymällä yhteen 25.8.2018 hyväntekeväisyysotteluun Teemun tukemiseksi. Palaa kuviin täällä.

Tenhusen kuntoutus alkoi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa pian tapaturman jälkeen. Puolen vuoden hoitojakson jälkeen oli aika muuttaa lähelle perhettä Nurmijärvelle.

Muuton jälkeen Teemu aloitti säännöllisen terapian Klaukkalan Fysioterapiassa. Teemun fysioterapeutti Anna-Kaisa Eronen kuvailee lähtötilannetta haastavaksi, sillä perussiirtymisetkin tuottivat ongelmia. Hän kuitenkin näki Tenhusessa paljon potentiaalia ja eteenpäin on menty.

– Sanoin Teemulle heti, että tässä on mahdollisuuksia. Hänen urheilijataustansa näkyy korkeassa motivaatiossa ja kuntoutuksen tuloksissa.

Kuntoutusteknologiaa ja fysioterapiaa

Perinteisen fysioterapian lisäksi Tenhusen kuntoutuksessa hyödynnetään kävelyrobotiikkaa. Hän käy säännöllisesti Laitilan Terveyskodissa kuntoutusjaksoilla, joilla hyödynnetään sekä Lokomat- että Indego-kävelyrobotteja.

Laitilan Terveyskodin kehittämispäällikkö Paulina Iiskala korostaa robotisoidun terapian ja yksityisten fysioterapeuttien välistä yhteistyötä. Niitä ei tulisi nähdä kahtena erillisenä ja toisiaan poissulkevina terapiamuotoina.

– Teemu käy täällä kolmen päivän kävelyrobotti-jaksoilla. Robotisoitu kävelykuntoutus ja ja perinteinen fysioterapia ovat yhdessä kaikkein parhain kuntoutusmuoto.

Teemu on tyytyväinen saamastaan mahdollisuudesta robottikuntoutuksessa.

– Pääperiaate roboteissa on se, että ne tekevät kävelyliikettä ja samalla saadaan signaali kulkemaan jaloista aivoihin. Tarkoituksena on se, että signaali löytäisi keinon mennä vaurioituneen kohdan ohi selkäytimessä. Niin robottikävely kuin normaali fysioterapia eli periaatteessa kaikki liike auttaa helpottamaan lihasjäykkyyttä jaloissa, mikä häiritsee eniten öisin.

Edistystä tapahtuu hitaasti

Teemun kuntoutus edistyy ja jokapäiväinen toiminta helpottuu.

– Kaikki kuntoutus tekee normaaleista arkiaskareista helpompaa. On hieman vaikeaa eritellä mitään konkreettisia edistysaskeleita, koska kaikki tapahtuu niin hitaasti. Mutta vasemmassa jalassa on lonkankoukistajassa ja polven koukistuksessa tapahtunut edistystä. Oikeassa nämä hieman heikommat, mutta pystyn jännittämään reittä.

Teemun kuntoutussuunnitelmaa päivitetään lähiviikkoina.

– Kuntoutussuunnitelma päivitetään, mutta se varmasti jatkuu tavallisen fysioterapian ja robottikuntoutuksen osalta samanlaisena. Tottakai haluan käydä Laitilassa kuntoutusjaksoilla niin paljon kuin mahdollista.

Harvakseltaan haastatteluja antanut Teemu kiittää HPK-perhettä elokuisesta tapahtumasta.

– Suuret kiitokset niin HPK-perheelle kuin koko jääkiekkoyhteisölle. Olen saanut Tenhun Peli -tapahtuman myötä paljon tukea ja lisäksi yhteydenottoja ja tarjouksia yrityksiltä, jotka ovat pystyneet tukemaan kuntoutustani. HPK-perheen panoksella on ollut iso rooli hyvinvoinnissani tapahtuman jälkeen.

Teemun kuntoutuksessa mukana

Laitilan terveyskoti

Yli 30 vuotta toiminut Laitilan Terveyskoti on innovatiivinen ja vahvasti oman alansa osaamiseen ja tiloihin panostava yritys, joka tarjoaa laajan valikoiman hyvinvointi- ja kuntoutuspalveluja kaikenikäisille. Laitilan Terveyskodin kuntoutusrobotiikan ovat löytäneet niin nuoret urheilijat kuin iäkkäät selkäydinvamman tai aivoverenkiertohäiriön saaneet kuntoutujat. http://terveyskoti.fi/

Fysioline Oy

Fysioline Oy on kasvanut reilussa 25 vuodessa merkittäväksi hyvinvointialan toimijaksi. Fysiolinen tuotevalikoima sisältää kuntoutusvälineitä ja -robotiikkaa, kuntosali- ja kuntoiluvälineitä sekä kylmähoitotuotteita ja lääkkeitä. Lisäksi yritykseen kuuluu liikunta- ja kuntoutusalan koulutuksia järjestävä koulutusorganisaatio Fysioline Academy of Finland (FAF). www.fysioline.fi

Robotisoitu kävelykuntoutus

Tieteellinen näyttö – Cochrane review 2013: Joka viides pysyvää apua tarvitseva kävelykuntoutuja saavuttaisi itsenäisen liikkumiskyvyn robotisoidun kuntoutuksen avulla

Robotisoitu kävelykuntoutus mahdollistaa 1500-3000 askeleen toistomäärät terapiakerralla, kun perinteisin menetelmin päästään muutamaan sataan askeleeseen

Vahvaa näyttöä robotisoidun kävelykuntoutuksen vaikuttavuudesta myös Suomesta ja lukuisia esimerkkitapauksia, joiden kohdalla kävelyrobotilla harjoittelulla on saavutettu tuloksia, joita olisi perinteisin menetelmin ollut mahdotonta saavuttaa

Kansainväliset tieteelliset tutkimukset osoittavat (Cochrane review 2013), että joka viides pysyvää apua tarvitseva kävelykuntoutuja saavuttaisi itsenäisen liikkumiskyvyn robotisoidun kuntoutuksen avulla. Robotisoidun kävelykuntoutuksen vaikuttavuudesta on vahvaa näyttöä myös Suomesta. Kävelyrobotilla harjoittelulla on saavutettu lukuisilla kuntoutujilla tuloksia, joita olisi perinteisin menetelmin ollut mahdotonta saavuttaa. Robotisoitu kävelykuntoutus mahdollistaa 1500-3000 askeleen toistomäärät terapiakerralla, kun perinteisin menetelmin päästään muutamaan sataan askeleeseen

Teksti osittain Fysioline Oy:ltä.

14.01.2019 13:42

Jaa artikkeli: