Sport-HPK 2-4 (0-1, 1-0, 1-2)
HPK saalisti arvokkaat kolme pistettä Vaasasta. HPK:n maalit viimeistelivät Jesper Lindgren, Eetu Tuulola, Kristian Vesalainen ja Juho Keränen.
Ottelu käynnistyi erittäin vauhdikkaasti. Vaarallisia tilanteita nähtiin molemmissa päädyissä, mutta avauserän edetessä Sport otti pelin hallinnan selvästi. Kerho avitti tätä ottamalla avauskympillä kaksi jäähyä putkeen. HPK pysyi pelissä mukana Emil Larmin lukuisten huipputorjuntojen ansiosta. Eilen levännyt maalivahti masensi kotijoukkueen yhteensä 13 kertaa ensimmäisessä erässä. HPK:lla oli erässä muutama maukas tekopaikka, mutta myös kotijoukkueen maalivahti Jonathan Iilahti oli mainiolla pelipäällä.
Kerho siirtyi ylivoimalla johtoon ajassa 15:21. Puolustaja Jesper Lindgren yritti poikittaissyöttöä maalin kulmille, mutta Sportin Mikko Laine sai mailansa väliin. Kiekko ohjautui Laineen mailan kautta onnekkaasti ohi Iilahden. Maalia edelsi Ville Viitaluoman oivaltava “bulgarialainen” syöttö. Osuma oli Lindgrenille kauden toinen.
Sport tasoitti puntit ottelun toisessa erässä. HPK:lla oli ajoittain suuria ongelmia omassa päässä ja kotijoukkueen maali roikkui ilmassa. Lopulta ajassa 34:09 helähti. Jesse Paukku ja Tommi Tikka karvasivat HPK-päädyssä aggressiivisesti ja kiekko toimitettiin vapaaseen tekopaikkaan Markus Nenoselle. Sportin kultakypärä latoi pelivälineen suoraan syötöstä yläkulmaan, eikä Larmille jäänyt tilanteessa mahdollisuuksia. Larmi oli takaiskusta huolimatta Kerhon paras toisessakin erässä.
Sportille tuomittiin joukkuerangaistus toisen erän loppuhetkillä. HPK:n pakkopeli pyöri vaarallisesti Oulan Palven johdolla. Paras tekopaikka pelattiin Kristian Vesalaiselle, mutta Iilahti venyi upeasti Vesalaisen laukauksen eteen. Näin päätöserään lähdettiin lukemissa 1-1.
Kerho siirtyi uudelleen johtoon kolmannen erän alussa. Oula Palven kova ja tarkka syöttö tavoitti maalilla päivystäneen Eetu Tuulolan, joka piti ranteet lukossa. Johto-osuma syntyi ajassa 43:08.
Sport ei kuitenkaan luovuttanut. Kotijoukkue pääsi ylivoimalle päätöserän puolivälissä ja Ari Gröndahl pääsi laukomaan vapaasti lukemat tasoihin.
HPK:lla riitti kuitenkin nälkää voittaa ottelu varsinaisella peliajalla. Sportin Aleksi Ainali otti jäähyn, kun peliaikaa oli jäljellä viisi minuuttia, eikä Kerho ei jättänyt tilaisuutta hyödyntämättä. Asialla oli tuttu parivaljakko Palve-Vesalainen. Kapellimestari Palve antoi tarkan lättysyötön läpi Sport-puolustuksen ja Vesalainen pääsi asettelemaan kiekon varmasti reppuun.
Loppuhetkillä Sport haki tasoitusta ilman maalivahtia ja HPK:n Juho Keränen pääsi sivaltamaan loppulukemat 2-4 tyhjään maaliin. Osuma oli Keräselle kauden ensimmäinen.
Ensi viikolla jatketaan! HPK matkaa tiistaina Turkuun TPS:n vieraaksi. Seuraava kotiottelu pelataan torstaina 25.1., kun KooKoo saapuu Hämeenlinnaan. Ottelu on kummimatsi! Tuo kummisi tai kummilapsesi otteluun! Kummitarjouksena liput kahdelle alk. 13,50 € (kummi + alle 17-v. lapsi) + mahdolliset toimituskulut. Katsomot: A1, A4, C1 & D2-D4.
Osta liput itselle, kummilapselle tai molemmille tästä!
HPK:n otteluraportit tarjoaa:
Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta!