Tappio niskassa tauolle

Ässät-HPK 5-1 (2-0, 2-0, 1-1)

Edellisen illan tapaan HPK:lle tuotti jälleen tuskaa maalinteko. Ässät käytti maalipaikkansa hämeenlinnalaisia paremmin ja ansaitsi kolme sarjapistettä. Pahiten Kerhoa kuritti 2+1 tehot merkkauttanut Veli-Matti Savinainen.

HPK aloitti ottelun tuttuun tapaansa vauhdikkaasti, vaikka joutuikin heti alkuun tappamaan kotijoukkueen ylivoiman. Alivoiman jälkeen HPK pyöritti pitkiä hyökkäyksiä Ässä-päätyyn mutta ei päässyt aivan parhaille maalintekopaikoille.

Ässät aloitti maalinteon hieman ennen ensimmäisen erän puoltaväliä, kun Mika Niemi tarjoili avopaikan vapaana olleelle Veli-Matti Savinaiselle, joka siirsi kiekon tyhjänä ammottaneeseen HPK-maaliin. Ja vain vajaa minuutti Savinaisen osuman jälkeen kiekko oli toistamiseen Mika Järvisen selän takana Eero Elon räväytettyä ranteella pelivälineen maalin ylänurkkaan.

Elon maalin jälkeen Ari-Pekka Selin herätteli pelaajiaan aikalisällä ja HPK saikin peliinsä uutta ryhtiä mutta ei pystynyt kaventamaan ottelua.

Ässät lisää HPK:n tuskaa

Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi, HPK hallitsi hienokseltaan tapahtumia kaukalossa. Kaiken kaikkiaan toinen erä oli melko sekavaa puurtamista molemmilta joukkueilta.

Toinen erä tarjosi kaksi osumaa ja valitettavasti molemmista osumista vastasi punapaitainen pelaaja. Ensin porilaisten kultakuuppa Savinainen karvasi kiekon itselleen ja harhautteli itsensä vapaaseen maalipaikkaan. Kiekko lipui lopulta Järvisen puolittaisesta torjunnasta yli maaliviivan.

Erän loppupuoliskolla Järvinen lähti yli-innokkaasti avaamaan torjumaansa kiekkoa ja Aki Uusikartano riisti kiekon “järän” mailasta ja käänsi sen maaliin.

 

HPK pelaa loppuun asti

Kolmanteen erään HPK oli päättänyt lähteä vielä taistelemaan tärkeistä sarjapisteistä ja Kerho saikin heti erän alkuun kiekon ohi Antti Raannan. Kiekko pelattiin Ässä-maalille, jossa Jordan Henry suti aluksi parikin kertaa kiekkoa kohti maalia ja lopulta Arsi Piispanen sai lakaistua pelivälineen Raannan jalkojen välistä perille.

Piispasen maalin jälkeen HPK jatkoi edelleen hyökkäysten vyöryttämistä Ässä-päätyyn ja pääsi yrittämään kavennusta pariin kertaan ylivoimallakin. Eilisen ottelun tapaan ylivoima pyöri mallikkaasti mutta tuskaisen tehottomasti. Parhaat paikat avautuivat Jesse Saariselle ja Tuomas Santavuorelle.

Kerho otti rohkeasti Järvisen pois maaliltaan yli kolme minuuttia ennen päätössummeria ja yritti tosissaan kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. HPK:n kirin lopetti lopulta Niemi, joka laittoi ottelun loppulukemat tyhjään maaliin kaksi minuuttia ennen loppua.

HPK:ssa debytoi lauantaina kaksi uutta puolustajaa, kun Jordan Henryn lisäksi Ville-Veikko Eerola pelasi ensimmäisen ottelunsa liigamiehistössä. Molemmat ensikertalaiset pelasivat hyvää peruspelaamista ja etenkin Henry esitti ajoittain varsin fyysisiäkin otteita liimaten Ässä-pelaajia laitaan niin, että Isomäen kaukalo oli kovilla.

Lauantain jälkeen SM-liigassa alkaa maaottelutauko ja HPK on tulessa seuraavan kerran tiistaina 12.2, jolloin Hämeenlinnaan saapuu TPS.

 

2.2.2013

02.02.2013 17:53

Jaa artikkeli: