Tappara vei trillerin jatkoajalla

04.04.2026

HPK ja Tappara kohtasivat ottelusarjan neljännessä kohtaamisessa lauantaina. Tappara vei trillerin lopulta jatkoajalla lukemin 3-4. HPK:n maalintekijöinä kunnostautuivat Viljami Jokirinne, Sami Päivärinta & Olli Korhonen.

Loppuunmyyty Rinkelinmäki

Lauantai-iltana saatiin kokea jotain, jota ei ole hetkeen koettu. Pohjantähti Areena oli myyty loppuun ja ottelua todisti 5360-päinen yleisö. Playoffs-kevät näkyi ja tuntui, kun jo ennen ottelun alkua yleisö oli omiensa takana kannustaen riehakkaasti Kerhoa. Kiitos kaikille paikalle tulleille – te teitte tästä illasta upean!

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, sillä ensimmäiseen reiluun neljään minuuttiin tehtiin kolme maalia. Vierasjoukkue Tappara aloitti maalinteon heti ensimmäisessä vaihdossa, kun vieraiden Eetu Tuulola jäi yksin maalin eteen ja laukoi kiekon maaliin. Reilu minuutti myöhemmin kotijoukkueen Petteri Nikkilä otti jäähyn väkivaltaisuudesta maalin edessä ja Tappara iski toisen ylivoiman loppupuolella. Joachim Blichfeld sai kiekon oikean b-pisteen kaarella ja laukoi kiekon oikeaan yläkulmaan. Peliä oli keretty pelaamaan tähän mennessä ainoastaan kolme minuuttia ja neljätoista sekuntia. HPK sai samasta tilanteesta ylivoiman, sillä Aapeli Räsänen alkoi maalin jälkeen riehumaan HPK:n pelaajia kohti ja sai kahden minuutin jäähyn epäurheilijamaisesta käytöksestä.

HPK sai hurmoksellisen kotiyleisön siivittämänä ylivoiman pyörimään ja pyörityksen päätteeksi Viljami Jokirinne laukoi kiekon ja laukaus upposi Heljangon taakse. Näin tilanne 1-2, kun vain reilut neljä minuuttia oli pelattu. Tappara siirtyi erän lopussa 1-3 johtoon, kun Blichfeld pääsi laukomaan maalin kulmalta kiekon maaliin.

Toinen erä ei tarjonnut kummallekaan joukkueelle hyviä maalipaikkoja, vaikka Tappara pääsi muutaman pitkän pyörityksen pyörittämään HPK:n alueelle. Toisessa erässä ei nähty myöskään yhtään tilastomerkintää kumpaankaan suuntaan.

Kolmannen erän ensimmäinen puolisko oli tiukkaa vääntämistä molemmissa päissä, eikä kumpikaan joukkue päässyt huippupaikoille. Toisella puoliskolla alkoi tapahtua. HPK pääsi yrittämään kahden miehen ylivoimalla, kun Eetu Tuulola ja Jyrki Jokipakka ottivat jäähyt puolen minuutin sisällä. HPK:n ylivoima ei onnistunut, mutta jäähyjen jälkeen HPK ja kotiyleisö pääsi juhlimaan. Kiekko nousi yläilmoihin maalin edessä ja Sami Päivärinta teki playoffs-kevään toisen maalinsa suoraan ilmasta pesäpallotyyliin.

Vain hetki edellisestä Rinkelinmäki räjähti täyteen huutoon. Harri Kainulaisen toimittama kiekko jäi pyörimään maalin eteen, jossa oli paikalla Olli Korhonen. Korkki pääsi yrittämään kaksi kertaa, joista jälkimmäinen upposi Heljangon selän taakse. Tilanne 3-3, edessä jatkoaika.

Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa, mutta lopulta Tappara iski, kun pelikellossa oli 70:27. Tanus syötti maalin takaa b-pisteen kaarelle nousseelle Jesper Mattilalle, joka onnistui sivaltamaan kiekon ohi Saarisen. Näin ottelu päättyi vieraiden voittoon lukemin 3-4.

OTTELUN MAALIT

1.erä
0-1 | 0:13 | Tuulola E. (Rauhala, Haapala)
0-2 | 3:14 | Blichfeld (Brickley, Rautiainen)
1-2 | 4:21 | Jokirinne (Toivonen, Korhonen)
1-3 | 19:20 | Blichfeld (Rautiainen)

2.erä

Ei maaleja

3.erä

2-3 | 57:02 | Päivärinta (Hakulinen, Kiiskinen)
3-3 | 58:06 | Korhonen (Vesterinen, Kainulainen)

Jatkoerä

3-4 | 70:27 | Mattila Je. (Tanus, Keskinen)

TILASTOT

LEHDISTÖTILAISUUS

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: [email protected]

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!