Sykkeet nousuun – ajankohtaista Kerhossa

Harjoitukset ovat käynnistyneet, Kick-Off lähestyy, kesän uutuustuotteita Kerho-shopissa ja myös Klubiravintola Aulangon Everstin vappubrunssi on jo nurkan takana! Valtaosa HPK:n joukkueesta on kokoontunut yhteen ja aloittanut fysiikkaharjoittelun kautta 2023-2024 silmällä pitäen. Fysiikkaharjoituksia vetää joukkueen fysiikkavalmentaja Matias Sarvela.

Minkälaisella fiiliksellä joukkue on aloittanut treenit, fysiikkavalmentaja Matias Sarvela?

-Pelaajat ovat palanneet levänneenä ja motivoituneena harjoittelemaan. Pelaajat ovat taukonsa aktiiviseen lepoon ja muuhun perusliikuntaan, joka on mahdollistanut hyvän harjoittelemisen tason alusta asti.

Mihin harjoituksissa nyt keskitytään?

-Harjoittelussa keskitytään pohjien kehittämiseen ja yleisen urheilullisuuden parantamiseen. Tavoite on harjoitella, jotta jaksamme harjoitella tulevaisuudessa nousujohteisesti kovempaa.

Kairataanko vain punttia, vai onko tiedossa myös pallopelejä?

-Harjoittelu on tarkoitus olla monipuolista, johon liittyy liikkumisen taidon kehittämistä, kestävyyskunnon parantamista, sekä myös ihan perinteistä “raakaa punttiakin”.

Tehdäänkö nyt jotain erilailla, esimerkiksi viime vuoteen verrattuna?

Viime vuoteen verrattuna aloitamme hieman aiemmin, joka mahdollistaa hieman pidempiä harjoitusjaksoja. Harjoittelun filosofia ei sinänsä muutu, koska sen tulee perustua yksilön tarpeisiin, laji-analyysiin, sekä kuormitusfysiologisiin perusteisiin.

Kuluvan viikon joukkue harjoittelee yhdessä. Harjoitukset jatkuvat ensi viikolla omatoimijaksolla. Kick-Offin ja vapun jälkeen joukkue kokoontuu jälleen harjoittelemaan yhdessä ja tuolloin pääsemmekin tutustumaan jo uusiin pelaajiin!

 

Kick-Off

9 yötä kauden käyntiin potkaisevaan Kick-Offiin! Perjantaina 28.4. Kerho-ravintolassa järjestetään kauden avaava Kick-Off -tapahtuma, jossa huudetaan paitoja, palkitaan kuluneen kauden pelaajia sekä julkistetaan uusia pelaajia. Ohjelman lisäksi tapahtumassa voi napata kesäsesongin uutuustuotteet Kerho-shopista ja nauttia maukkaasta pyttipannusta ravintolan terassilla. Osan tapahtumasta voi seurata streamin välityksellä. Linkki sekä streamin alkamisajankohta kerrotaan HPK:n sosiaalisessa mediassa Kick-Off -viikon alussa. Lisätiedot tapahtumasta tästä!

 

Kesäuutuuksia Kerho-shopissa!

Kesäfiilikseen pääset pukeutumalla HPK:n kesäpaitaan sekä nakkaamalla silmille HPK-aurinkolasit! Aurinkolasit myynnissä huokeaan 10€ hintaan ja t-paida 25€! Uutuustuotteet Kerho-shopista: klikkaa ostoksille tästä!

Äidille oranssit tuotteet äitienpäiväksi!

Kerho-shop on avoinna perjantaina 5.5. klo 10-17 sekä maanantaina 8.5. klo 10-17! Verkkokaupasta postikuljetuksella tilattavat tuotteet on tilattava viimeistään sunnuntaina 7.5. ja noudolla tilattavat tuotteet viimeistään torstaina 11.5. mikäli haluaa paketin äidille Kerho-shopista äitienpäiväsunnuntaiksi!

 

Klubiravintola Aulangon Eversti herää talven jäljiltä!

Tule nauttimaan vappupäivän vappubrunssista viihtyisässä ympäristössä Aulangon Everstissä! Kattavasta menusta löytyy ruokailtavaa koko perheelle. Alla menu sekä brunssin hinta. 

Brunssin hinta:
Yli 12v 27,00€
Alle 12v ikävuosien mukaan 1€/ikävuosi

Menu:

minicroisantteja ja hilloa
sulhaspiirakoita, leipää
Mozzarella-tomaatti foccacciaa
tuorejuustoa, munavoita, hummusta
Juustoa ja leikkeleitä

pikkelöityä punasipulia
Melonijuusto-salaattia
Savulohisalaattia
Avokadosalaattia
kanacaesarsalaattia & krutonkeja

Uunimunakasta
pekonia, nakkeja ja lihapullia

Smoothieta
Turkkilaista jogurttia ja marjoja

Appelsiinimehua

Simaa

Hedelmiä & Brie- ja sinihomejuustoa sekä suolakeksejä
Vohveleita, hilloa ja kermavaahtoa, nutellaa ja vaahtokarkkeja
Vappumunkkeja

Kahvia ja teetä

Kuohuviini sekä muut virvoikkeet lisämaksusta, tilattavissa klubiravintolassamme.

Lue lisää ja varaa paikkasi täältä!

Klubiravintola Aulangon Everstin aukeaa vapun jälkeen tiistaina 2.5. Aluksi tarjolla vitriinituotteita. Lounas käynnistyy maanantaina 15.5.!

 

19.04.2023 18:11

Jaa artikkeli: