Sport vei voittolaukauskilpailussa

3-2 vl. (1-0, 0-1, 1-1, 1-0)

Kotijoukkue Sportilla oli alla kotivoitto Kärpistä jatkoajalla 2-1 ja vierasjoukkue HPK puolestaan liiteli kahden ottelun voittoputkessa saapuessaan Vaasaan. Eilen kaatui kotona Pelicans 2-0 ja sitä ennen haettiin jatkoaikavoitto Kouvolasta, lukemin 2-3. Edellinen vierailu Vaasaan oli lokakuun alussa jonka HPK vei nimiinsä 2-5, mutta viimeksi kun nämä joukkueet kohtasivat Hämeenlinnassa joulukuussa, voitti Sport voittolaukauksilla 3-4. Kerhon kultakypärää kantoi Michael Joly (16+23) ja kotijoukkueesta samaa piti päässään Simon Hjalmarsson (11+25). Kerhon maaliin luisteli Sami Rajaniemi, ja Sportin veräjää vartioi kerholaisillekin tuttu Rasmus Reijola. Sarjataulukkoa kun vilkaistaan, oli HPK saanut hilattua itsensä sijalle 12. ja Sport löytyi sijalta 14.

Sport paineli johtoon avauserässä, toisessa HPK tuli tasoihin Jolyn maalilla ja meni vielä ohikin loppusekunneilla Artturi Toivolan rouhimalla osumalla. Sport kuitenkin tuli tasoihin päätöserässä ja jatkoajan ollessa maaliton, niittasi Sport voitto-osuman voittomaalikilpailussa. Näin kaksi pistettä jäi Vaasaan ja HPK sai kotiin matkatuliaisina yhden pisteen.

 

Sport osuu ensin

Ensimmäisen minuutin jälkeen kilahti tolppa Reijolan takana Ossi Ikosen toimesta, eikä Sport voinut luottaa siihen että HPK olisi lähtenyt Vaasaan häviämään väsyneenä. Tolppakudista huolimatta avausminuutit painittiin suht tasaista vääntöä ja koitettiin painostaa vastustajaa virheisiin joista iskeä. Paineet kotivoitosta, taistellessa samoista sijoista oli selkeästi kotijoukkueella.

Ajassa 5.22 tuomittiin Niclas Tenhovuorelle 5+20 selästä taklaamisesta ja Sport pääsi jauhamaan pidempää ylivoimaa.

Ensimmäisen aloituksen Kerho voitti ja sai tilanteen heti purettua. Tämän jälkeen Sportin ruotsalaiset nostivat hyökkäystä, mutta jälleen HPK sai purettua ja kakkosylivoima joutui astumaan kotijoukkueella esiin. Vaikka kiekko pysyikin Sportilla, ei ollut Kerholla hääpäivää tämän erikoistilanteen kolmeen ensimmäiseen minuuttiin, Liigan mainoskatkolle mentiin maalittomassa tilanteessa. Teemu Väyrynen sai kuitenkin valot vilkkumaan ajassa 9.16 vieden Sportin 1-0 johtoon. Ylivoimaa oli jäljellä reilu minuutti.

Ei osunut enää Sport ja Kerho sai viidennen pelaajan askiin. Maalin verran oltiin tässä vaiheessa tappiolla. Noin 12 minuutin kohdalla oli Kerholla paikka. Steve Moses nosti hyökkäyksen alueelle kiertäen maalin ja syötti Michael Jolylle vetopaikan, mutta tähän Reijola pääsi mukaan ja tilanne säilyi ennallaan. Seuraavan aloituksen jälkeen oli jälleen Joly kiekossa ja ranneveto kilahti yläputkeen.

Tämän jälkeen oli taas aika kokeilla alivoimaa, ajassa 13.18 Petteri Nikkilä istunnolle koukkaamisesta. Ensimmäisen jäähyn jälkeen oli jo selvää, ettei koko peliä alivoimalla viedä, tai kotijoukkueella pelaavat länsinaapurit hoitavat pisteet kotiin. Kerho kuitenkin selvitti myös tämän alivoiman ja vierasfanit saivat toivoa, josko parista tolpasta päästäisiin myös tehtyihin osumiin asti.

Erän loppuminuutit Sportin ruotsalaiset painoivat hyökkäyksiä kohti Rajaniemeä mutta Kerho selvisi ja erätauolle lähdettiin lukemista 1-0. Kerho pelasi hyvää vieraspeliä viidellä viittä vastaan, mutta jos erästä seitsemän minuuttia ollaan alivoimalla, on selvää ettei omaa peliä saada kunnolla käyntiin. Avauserässä Sami Rajaniemi ehti kiekon tielle 11 kertaa ja toisessa päädyssä Reijola otti yhdeksän koppia.

 

Kerho tulee tasoihin ja ohi

Toisen erän alku paineltiin taas tasaisesti. Juuso Pulli loukkasi itseään noin neljän minuutin kohdalla oman maalin takana, mutta tässä ei mitään rikettä tapahtunut.

Valtteri Viljanen komennettiin boksiin ajassa 23.18 ja illan ensimmäinen HPK-ylivoima näki päivänvalon.

Kauaa ei ylivoimaa pyöritetty, ajassa 25.09 oli Kerholla kuusi miestä jäällä ja ylivoima kuivui kasaan, joten peliä jatkettiin tasavajaalla.

Sportin päästessä ylivoimalle, oli 2-0 enemmän kuin lähellä. Ainoastaan Rajaniemen pelastus piti tilanteen samoissa lukemissa ja kiriä voitiin viritellä.

Erän alkaessa kääntyä yli puolikkaan, järjesteli Michael Joly maalipaikkaa ensin itselleen ja heti perään Eskil Woldille, mutta kumpainenkaan ei osunut ja edelleen oltiin maalin perässä.

Aleksi Mustonen ja Antti Pihlström pääsivät hyökkäämään kahdella yhtä vastaan noin kahdeksan minuuttia ennen summeria. Mustonen päätyi ratkaisuun laukoa itse, mutta veto kumahti suoraan logoon eikä vieläkään nähty tasoitusta. Seuraavasta hyökkäyksestä kuitenkin osui! Mathias Trettenes toi kiekon alueelle, pelasi sen Arttu Pellille ja tämän lavasta karanneen irtonamun iski tyhjään rysään Michael Joly! Toistaiseksi, tällä maalilla nousi Joly pistepörssin kärkeen mutta tärkeintä oli se, että peli oli tasan.

Julius Reini sai väkivaltaisuudesta kakkosen ajassa 33.45 ja taas saatiin harjoitella hyväksi todettua alivoimaa. Ja hyvää se oli edelleen, ilman sen suurempaa hätää. Erikoistilanteen jälkeen oli peli edelleen tasan ja Kerholla mahdollisuus täyteen pistepottiin.

Yleisö, valmentajat ja tuomarit odottelivat jo toista erätaukoa kunnes HPK päätti iskeä! Ajassa 39.52 niittasi Artturi Toivola Kerhon johtoon ja taas hassutteli vastustajaa HPK! Syöttöpisteen itselleen merkkauttivat Julius Reini ja Antti Pihlström. Toisessa erässä Rasmus Reijola torjui 10 laukausta ja Sami Rajaniemi seitsemän laukausta.

 

Jälleen jatkoille

Päätöserään lähdettiin siis Kerhon tekemällä pukukoppimaalilla, tilanne oli 1-2. Jerry Turkulainen oli kiikaritehoilla Jyväskylässä, joten pistepörssin kärkinimi löytyi Hämeenlinnasta tässä vaiheessa kautta.

Sport lähti päätöserään vauhdikkaammalla jalalla, painaen muutaman hyökkäyksen Rajaniemen maalille. Kun ensimmäinen pelikatko tuli kotijoukkueen hyökkäyspäätyyn, oli sanallinen arkku auki puolin ja toisin. Axel Holmström sai loistotontin kolmen peliminuutin jälkeen mutta tämän nollasi Rajaniemi. Hetkeä myöhemmin pääsi Markus Nenonen läpiajoon, mutta Nessun läpärin puolestaan torjui Reijola ja edelleen peli oli maalista kiinni.

Oliko sitten Kerhon väsymystä edellisten päivien peleistä vai Sportin vahvaa peliä, mutta HPK joutui puolustusasemiin selkeästi. Vaasalaiset tulivat röyhkeästi kohti Rajua ja Kerho taisteli kelloa vastaan. Lari Heikkinen kuitenkin antoi vähän tasoitusta 47.28 ottamallaan estämisjäähyllä. Nyt oli ennen viimeistä kymppiä mahdollisuus karata kahden maalin johtoon. Ykkösylivoiman pyöritys päättyi Jolyn katsomoon laukomaan kiekkoon ja vielä oli jännitysmomentti läsnä. Kakkosylivoima ei tällä kertaa saanut kiekkoa edes jäähdytettyä alueelle ja jäähyn jälkeen, oli edelleen HPK maalin verran edellä.

Viimeinen kymppi käynnistyi kotijoukkueen pitkällä kiekolla ja Kerho sai aloituksen hyökkäyspäätyyn. Ykkösketju sai pienehkön paineen alueelle, mutta todellista maalipaikkaa ei saatu rakennettua ja tilanne säilyi ennallaan. Sami Rajaniemi tuntui olevan vahvalla pelipäällä pudottamatta irtokarkkeja ja kerholaiset saivat olla aika rauhallisin mielin. Toki aina pieni jännitys on päällä kun oma joukkue johtaa vain maalilla, silloin mikään ei ole varmaa. Rehellisesti on todettava että Sport tuli vakuuttavasti ja HPK oli helisemässä. Kerho heitti kiekkoa pois ja Sport tuli päälle. Tässä vaiheessa täydet pisteet oli edelleen haavekuvia tulevaisuudessa.

Pari minuuttia ennen loppua otti Raju kiekon torjunnalla haltuunsa, siitä pelikatko ja kotijoukkue käytti aikalisänsä. Sport voitti aloituksen ja haki tasoitusta kuudella viittä vastaan. Matti Järvinen sai huitomisesta boksia ajassa 58.29 ja vaikeaksi kävi täyden pistepotin noutaminen Vaasasta. Eikä se jäähy kestänyt loppuun asti, Sportin kultakypärä nosti Sportin tasoihin ajassa 58.45. Tasoituksen jälkeen iski paniikki oranssiin leiriin ja Sport oli äärimmäisen lähellä tehdä vielä voittomaalin varsinaisella peliajalla, mutta tästäkin selvittiin ja jatkoilla haettiin tänäänkin lisäpisteen kohtaloa.

Jatkoille lähdettiin luonnollisesti kolmella kolmea vastaan. Ensin kiekkoa hallitsi HPK mutta ensimmäisen laukauksen suoritti kotijoukkue vastahyökkäyksestä. Parin yltiöpäisen hyökkäyksen jälkeen molemmat rauhoittuvat peliään ja pisteen lisäarvo tajuttiin molemmissa leireissä. Puolustuksen arvostus kasvoi ja tilanteita ei syntynytkään liukuhihnalta. Puolisen minuuttia ennen jatkoajan loppua pääsi Holmström kotijoukkueella läpi, tämän hoiteli Rajaniemi. Lopulta voittomaalikilpailu koitui tänäänkin lisäpisteen kohtaloksi. Valtteri Viljanen osui ensimmäisestä, Jolyn epäonnistuessa. Axel Holmström epäonnistui vaasalaisista, kuten myös Kerhosta Moses. Jens Lööke ratkaisi ottelun onnistuneella pilkulla ja lisäpiste jäi Vaasaan.

 

Lehdistötilaisuus Sport-HPK 14.1.2023

 

Ensi viikolla vedetään jälleen kolmen pelin viikko! Keskiviikkona KalPa tulee kylään, perjantaina ollaan IFK:n vieraana ja viikko päätetään lauantaina kotiotteluun Tapparaa vastaan. Liput ensi viikon kotiotteluihin tästä!

 

14.01.2023 20:45

Jaa artikkeli: