Samuli Aaltoselle sopimus HPK:n kanssa

HPK:ssa Liiga-kauden aloittaneen Samuli Aaltosen kanssa on tehty pelaajasopimus. Aaltosen sopimus pitää loppukauden lisäksi sisällään option myös seuraavasta kaudesta.

Aaltonen pelasi HPK:n harjoituskaudella Kerhon riveissä kaksi ottelua ja oli mukana myös HPK:n kauden ensimmäisessä Liiga-ottelussa. Forssan Palloseuran riveissä harjoituskauden aloittanut, mutta Hämeenlinnaan siirtynyt Aaltonen oli heti ensimmäisessä HPK:ssa pelatussa Liiga-ottelussaan ratkaisemassa peliä syöttämällä Antti Pihlströmin läpi voittomaalin tekoon.

Aaltonen puhkuu intoa sopimuksestaan.

– Tosi hyvät fiilikset hypätä remmiin mukaan täysipäiväisesti ja tuoda oma panos pöytään kovalla työllä ja pienellä ripauksella fyysisyyttä! Tämän eteen on tehty hommia joten mieli kirkkaana kohti tulevia pelejä, kommentoi Aaltonen sopimusta.

Jääkiekkojohtaja Erkki Rajamäki kommentoi tuoretta kiinnitystään seuraavasti.

– Samuli on isokokoinen, hyvin liikkuva ja luotettava laitahyökkääjä. Hän esiintyi vahvasti pelaamissaan otteluissa ja ansaitsi omalla tekemisellään paikkansa kokoonpanossa ja tätä kautta sopimuksen.

Samuli Aaltosen näet jo tänä iltana Pohjantähti Areenalla, sillä hyökkääjä pelaa Kerhon nelosketjussa oikeassa laidassa.

15.09.2023 14:30

Jaa artikkeli: