Runkosarja numeroina – Nikkilä teki historiaa

Runkosarjassa tasaisuus valttina

HPK voitti runkosarjan päätöskierroksella Tapparan lukemin 3-1 ja varmisti paikan suoraan puolivälierissä. Lopullinen sijoitus runkosarjassa oli viides ja pisteitä joukkue keräsi 99. Sijoitus sivuaa 2010-luvun parasta runkosarjasijoitusta.

Yksi merkittävimmistä asioista sijoituksen saavuttamiseksi oli tasaisuus. HPK jäi koko runkosarjan aikana ilman pisteitä kahdessa perättäisessä ottelussa ainoastaan kaksi kertaa.

Maaleja joukkue teki kaikkiaan 168. Enemmän maaleja on edellisen kerran tehty kaudella 2006-2007, jolloin 56 ottelun runkosarjassa vastustajan verkko heilui 192 kertaa.

Puolustuspelaaminen oli yksi HPK:n vahvuuksista ja joukkue päästi koko Liigassa toiseksi vähiten maaleja: 147. Paremmin suoriutui ainoastaan runkosarjan voittanut Oulun Kärpät 101 päästetyllä maalilla.

Erikoistilanteiden osalta HPK pelasi ajallisesti mitattuna eniten ylivoimaa ja teki kolmanneksi eniten ylivoimamaaleja. Prosentiksi muutettuna tehokkuus oli Liigan keskikastia.

Alivoimaa HPK pelasi toiseksi vähiten, päästi toiseksi vähiten maaleja ja myös prosentiksi muutettuna alivoima oli Liigan toiseksi parasta.

20190314, HÄMEENLINNA, HPK VS. TAPPARA, HPK:N VALTTERI PUUSTINEN (48) TEKI 3-1 MAALIN. Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen

Myös yksilötasolla kovia suorituksia

Peräti 12 kenttäpelaajaa paransi aiempaa yhden kauden piste-ennätystään. Kaikkiaan peräti kahdeksan pelaajaa teki yli 30 tehopistettä ja kymmenen maalin rajan rikkoi niin ikään kahdeksan pelaajaa.

Runkosarjan tehokkain pelaaja oli Teemu Turunen, joka teki 57 pelaamassaan ottelussa hurjat 54 (20+34) tehopistettä. Koko Liigan pistepörssissä tällä irtosi upeasti kolmas sija. Edellisen kerran HPK:n pelaaja on nähty pistepörssissä yhtä korkealla kaudella 2012-2013, jolloin Ville Viitaluoma nakutti 58 ottelussa tehot 18+38=56.

Turusen jälkeen tehokkain oli Jere Innala, joka pelasi kaikki 60 ottelua ja teki 45 (24+21) tehopistettä. Alle 21-vuotiaana 24 maalia on kova suoritus, johon on HPK:ssa pystynyt ainoastaan Jarkko Varvio, joka teki kaudella 1991-1992 25 maalia ja kaudella 1992-1993 29 maalia. Koko Liigan historiassa vastaava suoritus on edellisen kerran nähty kaudella 1996-1997, jolloin Nils Ekman teki 50 ottelussa saman verran maaleja kuin Innala tällä kaudella.

2000-luvulla 20 maalin rajan ovat alle 21-vuotiaana rikkoneet Mikael Granlund (2011-2012), Aleksandr Barkov (2012-2013), Sebastian Aho (2015-2016), Aleksi Saarela (2015-2016), Kristian Vesalainen (2017-2018), Kaapo Kakko (2018-2019).

20190223, HÄMEENLINNA, HPK VS. JYP, HPK:N HPK:N JERE INNALA (21). Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen

 

Petteri Nikkilä teki historiaa

Hämeenlinnan oma poika, Petteri Nikkilä, on yksi oman piste-ennätyksensä uusiksi laittaneista pelaajista ja oman ennätyksen lisäksi tällä kaudella tehtiin niin seura- kuin myös Liiga-historiaa!

Nikkilä teki runkosarjassa neljä maalia ja syötti huimat 38 maalia, joka on uusi seuraennätys!

Aiempi ennätys oli Mikko Mäenpään nimissä, joka syötti kaudella 2008-2009 36 maalia. Kolmanneksi eniten syöttöjä yhdellä kaudella puolustajista on jakanut Marko Tuulola, jolle kertyi kaudella 2002-2003 34 syöttöpistettä.

Koko Liigan historiassa Nikkilän suoritus on kaikkien aikojen toiseksi paras. Ykköspaikkaa pitää hallussaan Toni Söderholm, joka antoi kaudella 2011-2012 39 maalin johtanutta syöttöä.

38 syöttöpisteellä Nikkilä voitti koko Liigan syöttöpörssin ja tämä on ensimmäinen kerta, kun Liigan syöttöpörssin voitto menee puolustajalle!

20190201, HÄMEENLINNA, HPK VS. PELICANS, HPK:N PETTERI NIKKILÄ (74). Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen

Upeita yleisömääriä

Runkosarjan 2018-2019 aikana yleisömäärä nousi kahdesti HPK:n top 7 -lukemaksi 2010-luvulla. HPK-Tappara 14.3. oli kauden suurin 5124 ja samalla kolmanneksi suurin runkosarjassa 2010-luvulla. HPK-HIFK 16.2. oli sen sijaan kauden toiseksi vetävin peli 5024 yleisömäärällä ja sijoittui vuosikymmenen seitsemmänneksi.

Yleisökeskiarvo runkosarjassa oli 3845. Se on HPK:n nykyhistorian toiseksi suurin yleisömääräkeskiarvo runkosarjassa. Vain kausi 2012-2013 ylsi suurempaan yleisökeskiarvoon 3931.

Kerho-shop petrasi myyntiään hurjasti

Hyvät yleisömäärät sekä tietysti upeasti pelannut joukkue näkyivät myös otteluiden myynneissä. Kerho-shop iski pöytään 2010-luvun parhaimmat ottelumyynnit runkosarjassa. Nousua edelliskauteen oli 29% ja toissakauteen, jossa sijoituttiin myös viidenneksi, 42%.

 

Runkosarjan onnistumiset siivittävät HPK:ta kohti neljännesfinaaleja! Tule mukaan kevään tunnelmaan Ritari-areenalle lauantaina 23.3. ja keskiviikkona 27.3.! Liput saat helposti Lippu.fistä!

Osta playoffs-lippusi tästä!

18.03.2019 13:09

Jaa artikkeli: