Rendulic taiteili Kerhon upeaan voittoon

HPK-Jokerit 3-0 (1-0,0-0,2-0)

Kerhon superviikko huipentui kotivoittoon Jokereista. Ottelun sankareita olivat Borna Rendulic (1+1) ja kauden neljännen nollapelinsä torjunut Juuse Saros. HPK nousi sarjataulukossa pudotuspeliviivan paremmalle puolelle.

rendulic

Hämeenlinnassa nähtiin vauhdikas ja siisti taisteluottelu. Kerhon työmoraali oli korkealla, laukauksien eteen heittäydyttiin, eikä Jokereille jätetty milliäkään tilaa hengittää. HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen oli syystäkin tyytyväinen voittoon ja koko viikon esitykseen.

– Tiukka vääntö, puolustettiin hyvin ja oltiin kärsivällisiä. Kolme maalia Jokereiden tasoista joukkuetta vastaan on hyvä suoritus. Juuse on maalissa on huikea, siitä kertoo jo neljäs nollapeli. Todennäköisesti Saros pelaa tiistaina Tapparaa vastaan, selvitellään se asia maalivahtivalmentaja Kari Lehtosen kanssa.

laakso

Avauserä oli HPK:n heiniä. Kerho loi maalipaikkoja ja peli pyöri enimmäkseen Jokeri-päädyssä. HPK pakotti Jokerit kaukolaukauksiin, eikä Saroksella ollut ongelmia.

HPK siirtyi näyttävästi johtoon ajassa 7.07. Borna Rendulic syötti nerokkaasti läpi Jokeri-puolustuksen Graig Schiralle, joka laukoi suoraan syötöstä kiekon ohi Miika Wiikmanin. Jokerien syömähammas Janne Lahti nukkui tilanteessa pahanpäiväisesti. Maali oli puolustaja Schiralle kauden neljäs.

tuuletusta

Erän loppupuolella Petteri Nikklälle avautui hyvä vetopaikka ensimmäisen Liiga-maalin tekoon, mutta laukaus ohjautui luistimesta epäonnekkaasti Wiikmanin haarojen välistä ohi maalin. Lisää osumia ei nähty, joten ensimmäiselle erätauolle siirryttiin tilanteessa 1-0.

Vihkolle kauden ensimmäinen maali

Toinen erä oli astetta tasaisempi. Jokerit pääsi peliin paremmin mukaan ja pystyi luomaan muutamia vaarallisia tilanteita Kerho-maalille. Janne Lahti ohjasi Jeremy Dehnerin laukauksen tolppaan, mutta sitä lähemmäksi ei vierasjoukkue päässyt. Myös Antti Tyrväiselle avautui loistava tekopaikka, mutta Saros nollasi Jokeri-hyökkääjän aikeet.

saros

Kolmas erä alkoi Kerhon kannalta mahtavasti. Jokereiden kultakypärä Teemu Eronen sähläsi keskialueella ja menetti kiekon. Jesse Saarinen vapautti Rendulicin läpiajoon, eikä kroaattihyökkääjä epäonistunut. Tarkka laukaus räpyläpuolelle ja villit tuuletukset päälle. Maali oli Bornalle kauden kolmas.

Jesse Saariselta nähtiin hieno jalkakynä hieman myöhemmin, mutta Wiikman onnistui torjumaan “Jepen” yrityksen.

Jokereiden takaa-ajo jäi lopulta melko vaisuksi. Tomi Lämsä komensi Wiikmanin pois maaliltaan kaksi ja puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Vierasjoukkue ei kuitenkaan pystynyt kaventamaan kuudella viittä vastaan.

Ja niinhän siinä kävi, että Kerho pääsi kuittaamaan kiekon tyhjään maaliin. Osuma oli sikäli koominen, että Ville Viitaluoma olisi voinut itsekin laittaa kiekon reppuun, mutta päätti tarjota namupalan Joonas Vihkolle, joka tinttasi kauden ensimmäisen maalinsa. Viitaluoma kävi huumorimielessä hakemassa kiekon “Jonelle” talteen. Miehet olivat yhtä hymyä maalin jälkeen.

viitaluoma_vihko-laakso

Arvonen uskoo Vihkon saavan lisää onnistumisia.

– Tosi tärkee maali henkisellä puolella, Jonella ollu paljon paikkoja ja uskon että maaleja tulee vielä paljon lisää.

Vihko itse oli luonnollisesti helpottunut.

– Hyvä fiilis. Loistava viikko takana, maaottelutauko tuli hyvää paikkaan ja hitsauduttiin joukkueena hyvin yhteen. Tää viikko oli loistava palkinto siitä työstä. Ei oo ollu helppoa itselläkään ja onhan se aina helpotus kun saa maalitilin auki.

Juuse Saros oli voiton ja nollapelin jälkeen turhankin vaatimaton.

– Hieno pelata tommosen joukkueen edessä joka taistelee ja uhrautuu. Tämä oli vähän niin kuin koko joukkueen nolla, vähän oli tuuriakin mukana. Kiva myös kun oli yleisöä paljon katsomossa, Saros kehui kotiyleisöä.

kiitokset

HPK pelaa seuraavaksi tiistaina, kun joukkue matkaa Tapparan vieraaksi Tampereelle. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina, jolloin TPS saapuu Rinkelinmäelle.

 

Rysty 16.11.2013

16.11.2013 21:19

Jaa artikkeli: