HPK – KalPa 1-2 (0-0, 1-1, 0-1)
Liigan kiistattomassa kärkikamppailussa kohtasivat lähes loppuunmyydyllä Ritari-areenalla isäntäjoukkue HPK ja Kalevan Pallo Kuopiosta. Ottelu tarjosikin alusta alkaen tunteita ja tuoksuja joka lähtöön, kun kaksi kiekollisesti erittäin taitavaa joukkuetta väänsivät voitosta. Tasaisen ottelun nimiinsä vei lopulta vierasjoukkue, joka iski 1-2 voittomaalin illan kuudennella ylivoimallaan.
Hurjassa liidossa oleva HPK oli vahvasti niskan päällä heti ottelun alusta alkaen ja pääsikin hätyyttelemään Eero Kilpeläisen vartioimaa KalPa-maalia useampaan otteeseen. Kahden miehen ylivoimallakaan ei kuitenkaan Kilpeläistä onnistuttu ohittamaan ja kun Emil Larmi piti myös vakuuttavasti maalinsa puhtaana, ensimmäinen erä päättyi lukemiin 0-0.
Toinen erä alkoi ryminällä Juho Keräsen ja Mathias Porselandin karattua ylivoimahyökkäykseen. Tolppa kuitenkin veti tällä kertaa pidemmän korren ja KalPa säästyi takaiskulta. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta avausosuman iskikin KalPa: puolustaja Otto Leskinen unohtui viivalle täysin ilman vartijaa, otti tyhjät pois ja ampui kiekon vastustamattomasti ohi Larmin.
Erä jatkui HPK:n hallinnalla, mutta Eero Kilpeläinen oli mies paikallaan. Isännät pääsivät mainioille maalipaikoille, mutta limppu ei meinannut millään löytää tietään maaliin saakka. Ansaitun tasoitusosuman iski lopulta kauden toisella maalillaan Joni Tuulola, joka sai siniviivalle mahtavan passin Sakari Manniselta ja pyssytti kiekon näyttävällä rannelaukauksella KalPa-maalin takayläpönttöön.
Erän loppupuolella kuopiolaiset pääsivät otteluun mukaan, kun ensin Oula Palve ja myöhemmin sekä Janne Lahti että Joonas Lehtivuori passitettiin jäähyboksiin. Kerhon mainiosti toiminut alivoima tappoi kuitenkin jäähyn toisensa jälkeen, eivätkä keltapaidat onnistuneet edes kahden miehen ylivoimalla. Toisen erän jälkeen jatkettiin tasatunnelmissa 1-1.
Alivoima jatkui kolmannessa erässä vielä minuutin verran ja samaa herkkua tarjoiltiin heti tämän jälkeenkin kun Juho Keränen pääsi vuorostaan lukemaan tiilenpäitä. Alivoima oli kuitenkin jälleen lyömätön. Kuopiolaiset saivat aikaiseksi myös tasaviisikoin muutaman makoisan maalipaikan, mutta Emil Larmi ja Kerhon puolustus kestivät takaiskuitta.
Isäntien paras terä hieman tylstyi lukuisista alivoimista ja kolmas erä eteni tasaisemmissa merkeissä. Oula Palven kuluttaessa jäähypenkkiä KalPa onnistui vihdoin ylivoimallaan, kun Arttu Ilomäki yllätti Larmin.
Kerhon raju ja hurmioiutunut kiri ei enää tuottanut tulosta, vaan pisteet lähtivät Kuopioon jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 1-2.
Ottelun tilastot ja videokooste
Seuraavaksi kovavireisen Kerhon käsittelyyn joutuu Rauman Lukko, joka saapuu kylään ensi viikon keskiviikkona 11.1. klo 18:30.
#illallahallille