Puustinen ratkaisi jatkoajalla

3-2 ja. (1-0, 1-1, 0-1, 1-0)

 

Keskiviikkoillan kamppailun ratkaisi Valtteri Puustinen jatkoajalla. Muista Kerhon maaleista vastasivat Markus Nenonen ja Niclas Lucenius. Ottelun ensimmäinen puolisko oli Kerhon hallintaa ja Sport tarjosi jäähyillään Kerholle mahdollisuutta ratkaista ottelu jo aiemminkin. Ottelun puolivälissä nähtiin Sportin maalivahdin, Niko Hovisen ikävä loukkaantuminen ja tämän jälkeen Sport otti niukasti otetta ja tuli lopulta päätöserässä tasoihin. Jatkoajan sankariksi nousi Valtteri Puustinen (1+1), joka teki voittomaalin Cody Kunykin (0+2) syötöstä. Lopulta Sportilla ei jäänyt siis kotiinviemiseksi kuin yksi piste ja Filip Riskan mestaruussormus viime kaudelta, joka tänään saatiin toimitettua oikealle omistajalle.

 

 

Tapahtumien sekamelskaa

 

Avauserä tarjosi kaikille jotain. Hylätty maali, rankkari, jäähyjä ja tuli sieltä yksi maalikin jotta saatiin Lenovoa maailmalle.

Ajassa 2.10 sai Kerho koittaa rankkarista avausmaalia. Tilanne tuomittiin kun Nikkilä avasi läpisyötöllä ja Janne Tavi karkasi läpiajoon, Sportin pakki jäi jälkeen ja kiskaisi Tavin yläkädestä koukulla, eikä tuomarit voineet muuta tehdä kuin antaa Kerholle rankkari. Ampumaan lähti Puustinen, joka yritti uittaa kiekon kämmenpuolelta Niko Hovisen patjan alta sisään, mutta Hovinen isokokoisena maalivahtina piti hermonsa, ja patjansa jäässä eikä päästänyt kiekkoa sisään.

Hetki edellisestä ja Sport sai kiekon Kerhon maaliin. Pennanen kuitenkin haastoi maalin heti maalivahdin häirintänä, joka menikin läpi. Vieraiden Paul Geiger työnsi Nenosta selästä, joka ajautui Voutilaisen päälle eikä Joonalla ollut mahdollisuutta torjua joten 0-0 tilanteessa jatkettiin tämänkin jälkeen.

Erän ainoa maali syntyi ajassa 5.25. Puustinen pelasi kiekon maalin taakse Kunykille, joka löysi Nenosen maalin edestä vapaana eikä Nessu näistä erehdy. Illan ensimmäinen Lenovon läppäri oli siis laitettava jakoon maalin merkiksi.

Maalin jälkeen alkoi Sportilla pieni jäähysuma. Ensin Toni Kallela sai 2+2 minuuttia korkeasta mailasta ja kun ne oli ohi, sai heti perään Paul Geiger 2 minuuttia huitomisesta. Käytännössä Kerho pääsi jauhamaan kuusi minuuttia ylivoimaa mutta laihoin tuloksin. Kallelan jäähyn aikana Lucenius järjesteli ensin paikan Nikkilälle p-pisteiden väliin, mutta Peten veto nousi yli Hovisen maalin. Heti seuraavan paikan Lusse järjesti Innalalle joka sai kiekkoon huonon osuman ja Hovinen sai otettua pelikatkon. Aloituksen jälkeen antoi Lusse vielä Lukankin yrittää syötöstään maalia, mutta Santerin vedon Hovinen koppasi kiinni.

Pelikellot pysähtyi erikoistilanteen merkiksi ajassa 14.49, Valtteri Puustinen kampituksesta boksiin ja Sport ylivoimalle. Mutta ei lähtenyt vieraidenkaan ylivoima sen paremmin toimimaan. Tai toinen vaihtoehto, myös Kerhon alivoima oli mallikasta eikä verkko heilunut. Erässä Voutilaiselle kirjattiin viisi, ja Hoviselle yhdeksän torjuntaa.

 

Lucenius 200.pisteen kerhoon

 

Toisen erän ensimmäiset viisi minuuttia oli sekavaa, kumpikaan ei saanut hyökkäyspäässä kiekkoa kontrolliin eikä pidempiä päätyralleja nähty. Ajassa 26.18 sai Sportin Niklas Nevalainen kiekon haltuunsa ja Kerhon paine aiheutti sen, että Nevalainen vippasi kiekon katsomoon ja Kerho ylivoimalle.

Nyt ylivoima jo saatiin toimimaankin. Ensimmäisellä minuutilla oli Erosella huippupaikka viivasta siirtää Kerho kahden maalin johtoon mutta Hovinen torjui vedon. Toisella minuutilla tuli Luceniuksen viisikko jäälle ja maestro itse viimeisteli 2-0 maalin. Maali oli Luceniukselle 200. tehopiste Liigassa. Ja kun muut ei ensimmäisessä erässä onnistunut Luceniuksen syötöistä, teki Niclas maalin syöttämällä. Innala pelasi kiekon Luceniukselle, joka koitti kovaa poikkisyöttöä Sportin neliön läpi Lukalle. Kiekko kopsahti Ari Gröndahlin luistimeen ja pomppasi suoraan Hovisen selän taakse. Toinen syöttöpiste Santeri Lukalle.

Maalin jälkeen Tikka aiheutti pienellä hämmentämisellä keskialueella naamanhierontakilpailun, josta ei kuitenkaan tuomittu jäähyjä suuntaan tai toiseen. Ajassa 32.27 sattui sitten ikävämpi tapaus kun Niko Hovisen peli jäi kesken. Sportin maalille aiheutui härdelliä ja Hovinen joutui torjuntatöihin pariinkin kertaan. Lopulta Hovinen torjui viimeisen laukauksen kypärällään ja kun palautui torjuntaliikkeestä, osui Tikka Hoviseen ja Hovinen loukkaantui. Tilalle Sportin maaliin luisteli Stefan Steen.

34.37 ajassa otti Laatikainen koukkaamisesta boksia ja jälleen alivoima joutui testiin. Tällä kertaa myös Sport onnistui ylivoimallaan, Valtteri Viljasen viivalaukauksen ohjasi maaliin Jesse Paukku. Toisen erän jälkeen lukemat 2-1.

 

Sport tulee tasoihin

 

Kolmas erä alkoi Kerhon pitkällä pyörityksellä ja odotettavissa oli Lenovon suurjako vielä kolmanteen erään. Mutta mutta, aina ei kaikki mene kuten elokuvissa ja haaveissa. Ajassa 47.35 tuli Sport tasoihin Santeri Haaralan maalilla, Haarala pääsi laidasta nousemaan kohti maalia ja laukoi kiekon Erosen mailan kautta ohi Voutilaisen.

Tasoituksen jälkeen pelin tempo vähän laski ja molemmat kyttäsivät paikkoja toisen virheiden kautta. Ja virheiden kautta Sport tarjosi Kerholle vielä pari ylivoimaa kolmanteenkin erään. Ajassa 51.22 koukkasi itsensä jäähylle Toni Kallela ja 54.36, samasta syystä lähti Valtteri Viljanen. Yhtä ylivoimaa lukuunottamatta oli Kerhon ylivoima vähän tukossa tänään eikä näistäkään oikein mainittavaa löytynyt.

Lopulta kumpikaan ei enää maalia aikaan varsinaisella peliajalla saanut joten edessä oli jatkoaika lukemin 2-2

 

Puustinen tarjoaa kolmannen Lenovon

 

Jatkoajalla molemmat joukkueet hyökkäsi rohkeasti kolmella pelaajalla päätyyn asti ja lopulta tämän illan voittajaksi selviytyi Kerho. Kunyk toi kiekon hyökkäysalueelle sisään, kiekko pomppasi Puustiselle, joka laukoi ottelun voittomaalin Steenin ohi. Kerholle illasta kaksi pistettä! Voutilaiselle tänään 19 torjuntaa ja vieraiden maalivahdit Niko Hovinen ja Stefan Steen oli kiekon edessä yhteensä 29 kertaa.

 

 

 

Ennen joulutaukoa pelataan vielä tällä viikolla kertaalleen. HPK matkaa Kuopioon KalPa:n vieraaksi, ottelu pelataan perjantaina 20.12. klo 18.30. Joulutauko ei äärettömän pitkä ole ja seuraava peli on heti jo Tapaninpäivänä Tampereella Ilveksen vieraana.

 

 

 

 

 

 

 

18.12.2019 21:30

Jaa artikkeli: