Piste mukaan Raksilasta

Kärpät-HPK 2-1 ja (0-1,0-0,1-0,1-0)

HPK pelasi hyvän vierasottelun, mutta Kärpät oli lopulta tehokkaampi maalipaikoissaan ja ratkasi pelin jatkoajalla. HPK:n Aleksi Laakso sai kovan tällin ja joutui jättämään kentän.

Ottelu sai dramaattisen alun, kun Kärppien Juho Keränen taklasi rajusti Aleksi Laaksoa. Päänsä lyönyt Laakso menetti tajuntansa ja jäi minuuteiksi jäähän makaamaan. Lopulta puolustaja kannettiin paareilla ulos ja Keränen sai ryntäyksestä ulosajon. Laakso vietiin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin.

Fehr osui jälleen

HPK siirtyi johtoon seuranneella viiden minuutin ylivoimalla. Ykkösketjun Jere Sallinen murtautui keskeltä vetopaikkaan. Kärppä-vahti Tomi Karhunen torjui laukauksen, mutta Eric Fehr sai kätensä vapaaksi ja latoi irtokiekon varmasti maaliin. Osuma oli Fehrille jo kauden viides. Fehr jatkoi upeaa vierasputkeaan – kanadalainen on onnistunut maalinteossa jokaisessa vierasottelussa.

Kerholle avautui loistava tilaisuus siirtyä kahden maalin johtoon, kun kotijoukkueen Jason Demers kaatoi Tuomas Vänttisen ja Kärpät joutui kahden miehen alivoimalle. Ylivoimalla Antti Miettinen tarjoili Ville Viitaluomalle avopaikan, mutta Karhunen venyi hienoon torjuntaan. Jatkotilanteesta Viitaluoma koukki itsensä jäähylle ja Kerhon etsikkoaika kuivui kokoon.

Erän toisella puoliskolla Kärpät otti pelin hallinnan ja HPK jäähyili. Kärpät ei kuitenkaan onnistunut tasoittamaan Juuso Vainion ja Juha Kiilholman rangaistuksien aikana.

Kerhon ruuti märkää

Toinen erä oli vauhdikasta, mutta melko sekavaa peliä. Kärpät hallitsi hienokseltaan ja parhaat paikat loi kotijoukkueen ykkösketju Ivan Huml-Jussi Jokinen-Juha-Pekka Haataja. Mika Järvinen oli kuitenkin jälleen hyvässä vireessä HPK-maalilla.

Kerhon paras paikka siunaantui puolittaiseen läpiajoon päässeelle Fehrille. Kärppien Jason Demers ehti huitaista juuri laukomassa ollutta Fehriä mailaan ja Demers passitettiin jäähylle. Kerhon ylivoima kuitenkin kuihtui Dan Spangin koukkukakkoseen.

Kärpät tuli ylivoimalla tasoihin kolmannessa erässä. Ilkka Mikkola ampui siniviivalta korkean laukauksen ja Kyle Turris ohjasi kiekon ilmasta sisään. Kerholaiset protestoivat maalia voimakkaasti korkeana mailana, mutta osuma hyväksyttiin.

Kärpät hallitsi kenttätapahtumia, mutta HPK:lla oli loistavia paikkoja tehdä johtomaali: Antti Aarnion läpiajo, Viitaluoman ja Sallisen 2-1-ylivoimahyökkäys ja kirsikkana kakun päällä Borna Rendulicin läpiajo vain 20 sekuntia ennen loppua. Karhunen oli kuitenkin mies paikallaan ja edessä oli jatkoaika.

Jatkoajan sankariksi nousi Kärppien Juha-Pekka Haataja, joka sivalsi kiekon lähietäisyydeltä maalin kattoon. Hienon ottelun pelannut Mika Järvinen ei mahtanut tarkalle laukaukselle mitään.

Piste on Oulusta kohtuullisen hyvä suoritus, mutta joukkuetta varmasti kaivelee menetetyt tekopaikat päätöserässä. HPK pelaa seuraavaksi JYPiä vastaan tiistaina. Seuraava kotiottelu pelataan Rinkelinmäellä ensi viikon perjantaina, jolloin vastassa on Tappara.

 

17.11.2012 Karri Salo

 

17.11.2012 20:06

Jaa artikkeli: