Pelin jälkeen – Niklas Friman

06.12.2019

HPK jatkoi juhlaviikon otteluitaan, kun se kohtasi Pohjantähti Areenan kirkkaissa valoissa TPS:n. Jos HPK:n viikon ensimmäinen peli tiistaina oli HIFK:ta vastaan ailahteleva, niin torstaina oli toinen ääni kellossa. Kotijoukkue pelasikin, ehkä yhden tämän kauden ehjimmistä otteluistaan, kuten joukkueen kapteeni Niklas Friman sen esitti.

– Hienot kolme pistettä ja pelattiin kyllä hyvin tänään. Ei tullut mitään isompia notkahduksia ja jos viimeksi Helsingissä aloitettiin vaisusti, niin nyt kyllä pelattiin ehjä 60min peli. Niitäkään ei liikaa ole tullut tähän kauteen, joten ollaan enemmän kuin tyytyväisiä siitä. Huomenna taas sitten katsotaan mitkä on seuraavat asiat mitä lähdetään työstämään.

Torstai-illan kamppailu oli omalta osaltaan todella rikkonainen, kun vierailija TPS:lle puhallettiin peräti kuusi kahdenminuutin rangaistusta. Kotijoukkue HPK:n selvitessä vain kahdella. Rikkonainen pelin luonne aiheuttikin joukkueille hieman päänvaivaa.

– Noo kyllähän se vaikeuttaa tuota viisikkopelaamista, kun siellä tulee osalle pitkiä pätkiä istumista penkillä, mutta eipä siinä muu auta kuin koittaa pitää se keskittyminen siihen seuraavaan vaihtoon ja siihen, kun taas pääse kentälle. Ja kyllähän nuo jäähyt aina hieman katkonaistaa sitä peliä, mutta minun mielestä päästiin kyllä aina todella nopeasti taas siihen viisikoiden rytmiin aina ylivoiman, kuin alivoimankin jälkeen. Eli kuten sanoin tosi hyvä ja ehjä peli pelattiin tänään.

HPK:n kauden aloitus ei ollut kaikista ehjin ja tämän myös allekirjoittaa kapteeni Friman. Mutta mitä lähemmäksi Joulua on menty, niin viisikot ovat hiljalleen löytäneet paikkansa Antti Pennasen palapelissä. Frimanin mukaan näin Joulun alla eletään monellakin tapaa tärkeitä aikoja.

– Eteenpäin ollaan menty kokoajan. Tietysti vähän kliseisesti sanottu, mutta tärkeitä aikoja mennään kokoajan. Ulkona vähän tuollainen pimeä aika ja ei aina oikein saa sitä energiaa muualta, niin tämä on nyt se aika ja hetki kun pitää vain jaksaa painaa sekä kehittää sitä omaa peliä. Nämä on pirun tärkeitä asioita, vaikka ei heti uskoisikaan. Sitten kun taas mennään kevättä kohden ja valon määrä lisääntyy ulkonakin, niin se luo taas sitä energian tunnetta ja on helpompi painaa eteenpäin. Mutta töitä tehdään kuitenkin kokoajan ja se ei muutu. Omat haasteensa tietysti tuo, että tuossa on hieman ollut vaihtuvuutta kokoonpanoissa, mutta nyt ollaan löydetty oikeat ketjut ja kaverit tulee paremmin tutuksi toisilleen.

Kun Frimanilta kysyy mikä osa-alue joukkueen pelaamisessa on eniten kehittynyt kauden edetessä, niin vastaus on helppo.

– Viime peleissä ollaan päästy sekä hyökkäys, että puolustusalueella hyvin vastustajaan kiinni, kuten pyritäänkin. Ollaan paremmin saatu hyökättyä, liikuttua ja paineistettua vastustajaa. Hyviä askeleita otetaan kokoajan eteenpäin vaikka se ei aina ole katsomoon ehkä välittynytkään.

HPK:n kuin Frimanin nousujohteiset otteet on noteerattu myös maajoukkue tasolla. Tästä palkinto HPK:sta kutsun Jukka Jalosen Leijoniin saivat Valtteri Puustinen, Elmeri Eronen ja Friman. Puolustaja odottaakin innolla uransa toista EHT -turnausta, mutta mitkä ovatkaan ne asiat mitkä miehen on nostaneet jälleen mukaan maajoukkueeseen.

– Totta kai ensimmäisenä pitää sanoa, että olen tosi kiitollinen kutsusta ja ennen kaikkea täynnä energiaa. Mutta jos miettii vähän pidemmältä ajalta, niin varmaan omalla kohdalla se, kun viime kauden loppua kohde pystyin parantamaan entisestään ja läpi kesän aina tähän hetkeen asti olen pystynyt ottamaan fysiikan puolella askelia eteenpäin. Oma pelaaminen, kun kuitenkin perustuu vahvasti siihen hyvään luisteluun ja vahvaan kamppailupelaamiseen, niin ehkä ne on niitä asioita mitkä on vienyt minut tähän pisteeseen. Mutta tietysti jos haluaa ajatella hieman syvemmälle ja eritoten niitä pelillisiä asioita, niin Jesper Lindgrenin kanssa tuossa tuli kuitenkin parisen vuotta pelattua yhdessä. Nyt on pitänyt opetella uuden parin kanssa pelaamaan, mutta Erosen kanssa on homma lähtenyt hiljalleen rullaamaan ja pelissä ruvennut paremmin näkymään ne omat kehityskohteet mitä ollaan harjoiteltu.

Seuraavaksi HPK:lla on edessään 90v -juhlaottelu, jossa vastaan luistelee Tappara. Friman odottaakin innolla jo lauantaita, mutta haluaa myös nostaa torstai-illan kamppailun juhlallisuuksia ylös, jossa HPK kunnioitti yhdessä Panssariprikaatin kanssa sotiemme veteraaneja.

– Hienoja fiiliksiä, mutta kyllä täytyy sanoa, että niin teki tämän iltainenkin peli. Uskaltaa jopa hieman myöntää, että vähän repi hiljaiseksi ja herkistyi tuossa alussa, kun olin niin hienot juhlallisuudet. Sitten kun pääsin vielä taluttamaan veteraanin pudottamaan aloituskiekkoa, niin itselle tosi tärkeitä ja isoja asioita. Mutta jos lähdetään miettimään sitä lauantaita, niin toivottavasti saadaan iso lataus siihen. Perjantaina vähän palautellaan ja katsotaan videoilta mitä lähdetään parantamaan, mutta varmasti on tulossa hieno tapahtuma ja varmasti saadaan hieno tunnelma Kannattajien toimesta halliin, kuten oli tänäänkin ja ollut läpi kauden. Kiitos siitä heille.

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!