Toissa kaudelta tuttu Pelin jälkeen -juttusarja tekee paluun oltuaan lähes puolitoista kautta sivussa Koronan takia. HPK:n nettitoimitus on jälleen siis päästetty sinne missä tapahtuu eli pukukopin tuntumaan ja ensimmäisenä haastatteluun tarttui nuori Jere Jokinen, joka on aloittanut kautensa Mestiksessä yhteistyöseura FPS:n riveissä, mutta pääsi Sportia vastaan esittelemään taitojaan myös Liigan puolella.
Illan ottelu tosiaan oli HPK:n nuorelle hyökkääjälle ensimmäinen tämän kauden liigassa. Ottelu myös itsessään oli positiivinen kokemus niin Jokiselle itselleen, kuin myös HPK:lle, joka nujersi Vaasan Sportin todella jämäkän esityksen jälkeen lukemin 3-0. Hallin käytävällä nähtiinkin melko rennon oloinen nuorukainen.
– Erittäin hyvä kuuskytminuuttinen meiltä. Jokaisella neljällä kentällä peli toimi erittäin hyvin. Ja niinhän se menee, että hyvä puolustus yleensä tuottaa hyvän hyökkäyksen, me laitettiin tänään paikoista sisään ja hyvä niin.
Jokisen alkukausi on tosiaan kulunut Forssassa ja yhteistyöseura FPS:n riveissä. Kaksitoista mestisottelua ovat tuottaneet huikeat seitsemäntoista tehopistettä ja Mestiksen pistepörssissä sijan viisi. Jokinen onkin ottanut ison kehitysaskeleen sitten harjoituskauden.
– No joo. On tosiaan kausi lähtenyt todella hyvin Forssan päässä käyntiin. Se on tietysti tuonut sitä itseluottamusta ja fysiikan kanssa ollaan töitä tehty siellä lähes joka päivä, jotta sitä saataisiin vietyä eteenpäin. Se tietysti näkyy tuolla jäällä ja nyt on tosiaan tuntunut hyvältä, kun tähän väliin pääsi taas Liigan puolelle. Meillä on hyvä koutsi Forssassa ja sieltä tulee hyviä ohjeita millä mennä eteenpäin.
Jokisen hyvät otteet sekä kehitys eivät olleet jääneet HPK:n valmennukelta huomaamatta ja nuori hyökkääjä saikin Sportia vastaan reilusti vastuuta. Jokinen kellotti 15min peliaikaa ja löysi myös itsensä ylivoimakentästä. Peliin kuitenkin valmennus ei kasannut turhia paineita nuoren hyökkääjän niskaan vaan otteluun lähdettiin kevyin askelin.
– Ei oikeastaan isommin asiaa käsitelty. Koutsit painottivat, että keskityt ihan omaan peliin ja että isompia odotuksia ei ole. Myös huomautettiin, että mihinkään ylisuorituksiin ei tarvitse lähteä ja peruspelaamisella pärjään kyllä. Ja niinhän se lopulta meni.
Tämän kauden osalta Jokisen tavoitteet ovat selkeät, paikka Liigan puolelta kiinnosta, mutta hyökkääjä myös tunnistaa realiteetit ja antaa samalla tunnustusta Forssan suuntaan.
– Tietysti haluan nyt vakiinnuttaa paikkani tässä HPK:n puolella ja tehdä töitä, jotta saisin täällä hyviä pelejä alle. Ja totta kai tuo Forssa on toiminut erittäin hyvänä ponnahduslautana ja siellä kun on homma rullannut, niin onhan se paljon mukavampi tulla hallille tekemään töitä. Mutta nyt koitan tässä raivata tietäni eteenpäin.
Lauantaina HPK kohtaa vieraskentällä Porin Ässät. Jokinen ei itse vielä haastattelua tehdessä tiennyt nouseeko hän Poriin matkaavan bussin kyytiin, mutta askelmerkit lauantaille olivat silti selkeät jos hän kokoonpanosta itsensä löytää.
– Kyllähän se on selvää, että kun tänään pelattiin noin ehjä peli ja oltiin työteliäitä, niin sitä lähdetään jatkamaan. Ässät -pelin alku on se jossa pitää olla terävänä.