Pelicans-HPK 21.8. klo 18.30 – CCM-turnaus Lahti

Pelicans-HPK 21.8.2015 klo 18.30

HPK:n harjoituskausi jatkui eilen Pelicansin isännöimässä CCM-turnauksessa Lahdessa. Vastassa oli liiganousija Kouvolan KooKoo. HPK oli maalin verran KooKoo:ta parempi ja HPK-vahti Jere Myllyniemen nollapeli takasi voiton. HPK:n voittomaalin ajassa 31.04 iski Juha Koivisto Otto Paajasen syötöstä.

HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen kertoi HPK:n pelin olleen nousujohteinen.
– Eilisessä pelissä oli hyviä ja huonoja hetkiä. Olemme muuttaneet vähän meidän puolustusalueen puolustuspelaamistamme ja se toimi eilen hyvin. Hieman verkkaisesti aloitettiin, mutta koko ajan pystyttiin silti parantamaan pelaamistamme.

Perjantaina vastassa on turnausisäntä Lahden Pelicans. Pelicans on tulevaksi kaudeksi hankkinut kovia vahvistuksia riveihinsä, kuten Antti Erkinjuntti, Ryan Potulny ja Ben Blood. HPK lähtee otteluun hieman erilaisella kokoonpanolla ja parhaiden kentällisten rakentaminen on vielä kesken.

-Kierrätämme kentällisiä ja kokeilemme vielä tänään erilaisia vaihtoehtoja. Maalivahti vaihtuu myös tämän iltaiseen otteluun, Pasi Arvonen ennakoi.

Kentälliset näet iltapäivän kuluessa tästä.

Pelicans-HPK -ottelu alkaa tänään Lahden Isku Areenalla klo 18.30.

21.08.2015 10:08

Jaa artikkeli: