Paluu arkeen – voittaja selville lisäajalla

2-3 ja. (1-1, 0-1, 1-0, 0-1)

 

 

TPS otti lisäpisteen matkaansa voittolaukauskisan jälkeen lukemin 2-3. Kerhon osumat teki Juuso Ikonen (1-0) ensimmäisessä erässä ja Tarmo Reunanen (2-2)kolmannessa erässä Kerhon pelatessa ilman maalivahtia. Ottelussa jaettiin suht iso määrä kakkosia, mutta niin vain sieltä taas kerran päädyttiin jatkoajalle taistelemaan lisäpisteestä. Ensimmäinen erä oli tasainen, toinen täysin Tepsin ja kolmannen vei Kerho joten sikäli jatkoaika oli ihan ansaittu.

 

 

Erilainen Kerho askiin

 

Kaukaloon saapui eiliseen verrattuna sisuuntunut ryhmä oranssipaitaisia. Ensimmäisen minuutin oli turkulaiset aivan telineissä ja helisemässä kun Kontiolan viisikko näytti vaarallisuuttaan. Pieni lipsahdus siihen lopulta tuli ja TPS karkasi kolmella yhtä vastaan hyökkäykseen, mutta Josh Kestnerin syöttö kopsahti Kerhon pakin mailaan.

Ensimmäisen minuutin jälkeen peli tasottui ja aaltoili päästä päähän. Ajassa 6.03 ajoi Joel Janatuinen Larmin niskaan ja näistähän tulee boksia, niin tälläkin kertaa. Kerhon ylivoimalla tuli vähän kiire Tepsin hyvin liikkuvan alivoiman kanssa. Paras paikka tulikin Tepsille kahdella yhtä vastaan jonka Larmi torjui verkkoihin päällä. Kerhokin sai kiekon turkulaisten puolustusalueelle ylivoiman aikana mutta Vesalaisen laukaus kohti Ukko-Pekka Luukkosta jäi ainoaksi.

Erän puolivälin jälkeen hölmöili Tepsin puolustus oman maalinsa takana. Kanninen karvasi kiekon itselleen ja käänsi maalin edessä Juuso Ikoselle, joka kauhoi kiekon ohi Luukkosen ja Kerho 1-0 johtoon!

Ajassa 13.25 lähti jäähylle Tepsin Josh Kestner kampitettuaan Elmeri Erosen Kerhon maalin takana. Eronen koitti päästä Kestnerin karvauksesta irti spin-o-rama-harhautuksella ja Kestnerin maila jäi jalkoihin, tästä Kerho ylivoimalle. Ylivoima näytti vähän ensimmäisen kopiolta, Kerho sai kyllä kiekon alueelle mutta kiire tuli ja ratkaisut jäi hätäisiksi. Erosen päästyä jäähyltä paineli Elmeri kulmaan ja nappasi Kestnerin pihteihinsä, tästä vuorostaan Eronen boksiin ja TPS ylivoimalle.

Tepsi hyödynsi oman ylivoimansa ja Markus Nurmi pysäytti kellot aikaan 17.00 tuoden turkulaiset tasoihin. Nurmen maila jäi maalin eteen vapaaksi neliön keskelle ja Korpikoski löysi sen syötöllään maalin kulmalta. Erätauolle siis tasalukemista 1-1, molemmilla, Larmilla ja Luukkosella ensimmäisessä erässä kuusi torjuntaa.

 

TPS siirtyy johtoon

 

Toisen erän alkuun tuli vauhdikkaammin puolestaan vierasjoukkue ja hallitsi alkuminuutteja aika suvereenisti. Ajassa 25.12 lähti Miro Ruokonen boksiin kiinnipitämisestä ja ongelmia oli alkuerän perusteella luvassa. Tepsin ylivoima ei kuitenkaan ollut niin vaarallista mitä saattoi odottaa, mutta Innalan saadessa huitomisesta Kerholle toisen jäähyn, leijui maali jo ilmassa.

12 sekuntia oli Kerholle kestettävää kahden miehen alivoimalla ja sen selvitti rystynostolla toiseen päätyyn Emil Larmi. Tepsi jatkoi viidellä neljää vastaan, kunnes Korpikoski sai kampituksesta tasoittavan jäähyn ja minuutin verran mentiin tasavajaalla. Jäähyjen jälkeen tempo vähän putosi ja peli liikkui päästä päähän, kummankaan saamatta pidempiä hyökkäysralleja. TPS oli kokonaisuudessa vähän aktiivisempi ja vaarallisempi osapuoli. 37.30 ajassa vieraat siirtyikin 1-2 johtoon Juuso Pärssisen ohajuksesta, syöttöpisteet Laureille Pajuniemi & Korpikoski.

Näkyikö sitten jaloissa eilinen peli Raumalla ja toisen erän pidempi vaihtomatka, vei TPS toisen erän laukaukset selvästi. Larmille kirjattiin 13, ja Luukkoselle toisessa päässä neljä torjuntaa. Taas saa asetella kirivaihdetta silmään kolmanteen erään.

 

Reunanen tasoittaa lopussa

 

Kolmas erä alkoi tasaisella ja tarkalla kamppailupelillä molemmilta. Tilaa ei annettu ja jatkuvasti oli yhdellä yhtä vastaan tilanteita ympäri kaukaloa. Kunnes ajassa 47.05 puhallettiin Tepsin Pärssiselle kakkonen kampituksesta ja siitä lähtikin päälle pidempi jäähyralli.

47.05 Pärssinen TPS kampitus, 52.57 Luukkonen TPS pelin viivyttäminen, 53.11 Juuso Ikonen HPK kampitus, 55.09 Jasu TPS kiinnipitäminen, 56.09 väärä vaihto HPK.

Pärssisen jäähyn aikana Kerho sai ylivoimansa jo paremmin rauhoitettua Tepsin alueelle. Reunanen ja Kontiola pelasivat huippupaikan Kanniselle maalin eteen mutta Luukkonen otti Kannisen laukauksen kiinni. Viimeisen kympin jäähysuma olikin tavallaan kun jostain sketsisarjasta. Kerholle tarjottiin mahdollisuutta tulla ylivoimalla tasoihin mutta molemmilla kerroilla homma kaatui omaan jäähyyn, kruununa jälkimmäisessä väärä vaihto.

Ajassa 58.54 Kerho sai hyökkäyspään aloituksen ja Tiilikainen käytti aikalisänsä. Aloituksen voitti Kontiola ja kiekko pelattiin Reunaselle viivaan. Tarmo otti pari terävää potkua kohti maalia ja laukoi ranteella ohi Luukkosen. Ja kun Larmikin oli ehtinyt luistella vaihtoon, tuli tasoitus kuudella viittä vastaan. Kerholla oli vielä maalin jälkeenkin pientä painetta kohti Luukkosta mutta jatkoillehan sitä taas jouduttiin. Kolmannessa erässä Luukkonen joutui venymään kiekon tiellä 15 kertaa ja Larmi puolestaan selvisi nyt viidellä torjunnalla.

Jatkoajan alussa piti Innala ja Kontiola Tepsin kolmikkoa lähes pilkkanaan mutta maalia ei pystytty väkertämään. 64.05 joutui Nurmi koukkimaan Konnaa sillä seurauksella, että Kontiola pääsi harjoittelemaan rankkaria jo jatkoajan puitteissa. Ja harjoittelun piikkiin se menikin, Luukkonen haistoi Konnan harhautuksen ja torjui laukauksen patjallaan. Jatkoajan lopussa vielä Tepsin Lajunen koitti lahjoittaa lisäpistettä Kerholle rikkomalla Innalaa mutta tällä ylivoimalla loppui aika kesken ja voittajaa haettiin voittolaukauksista.

Tällä kertaa kaksi pari riitti ratkomaan lisäpisteen kohtalon. Kerholta kävi ampumassa Puustinen ja Monto, nämä molemmat Luukkonen torjui ja Tepsiltä onnistui Kestner sekä Ibragimov. Näin lisäpiste matkasi Turkuun.

 

 

 

21.11.2020 20:09

Jaa artikkeli: