HPK kohtasi Turun Palloseuran keskiviikkoiltana Pohjantähti Areenassa. Vieras oli sangen tyly ja vei pisteet lukemin 2-5. HPK: kapteeni Juuso Hietanen teki joukkueensa molemmat maalit, TPS:n Viljami Marjala kunnostautui oman joukkueensa parhaana pistemiehenä (1+1). Ensimmäiset minuuttinsa HPK:n liigamaalilla pelasi toiseen erään vaihdettu Kaj Saarinen. 19-vuotias maalivahti esittikin hyviä otteita napaten tilastoihinsa 94,44 torjuntaprosentin. Ottelua seurasi yhteensä 2761 katsojaa, joista värikkäimpinä loistivat HPK Approja juhlinut HAMKOn 250-päinen opiskelijaryhmä! Ottelutapahtumassa aplodeja keräsi myös pikahälytyksellä Kiertokapulan jäänputsaustiimiin rekrytoitu 4-vuotias Elias.
TPS tuli otteluun vahvemmin ja loi enemmän maalipaikkoja. Ensimmäinen vieraiden maali todistettiin jo muutaman minuutin jälkeen suorasta hyökkäyksestä. Toinen maali tuli yhdeksän minuutin kohdalla ja ilta näytti HPK:n kannalta erittäin vaikealta. Marjala vei turkulaiset 0-2 johtoon vanhanaikaisella. Erän puolenvälin jälkeen nähtiin ikävä tilanne, kun Ruben Rafkin taklasi Aleksi Mustosta päähän. Rafkin suihkuun ja Tuulola istumaan jäähylle puolustettuaan joukkuekaveria. TPS meni vielä 0-3 johtoon erän lopussa Lauridsenin maalilla.
Kaj Saarinen vaihdettiin maalin suulle toiseen erään. Toisessa erässä Kerho pelasi paremmin. Jo lukematkin sen kertoivat; molemmille joukkueille yksi maali. HPK:n maalintekijänä kapteeni Juuso Hietanen.
Kolmannessa erässä HPK kavensi lukemat 2-4 Hietasen toisella osumalla, kapteeni tälläsi kovan lämärin TPS-vahdin selän taakse. HPK pyrki vielä kaventamaan eroa maalin päähän lopussa ylivoimalla, mutta joukkuerangaistus ratkaisi pelin lopullisesti. TPS teki vielä 2-5 osuman tyhjiin.
Lehdistötilaisuus
Kaj Saarisen sekä Oskari Lahtisen haastattelut
Maalikooste
HPK pelaa vielä kaksi kotipeliä viikolla! Tule kannustamaan Kerhon tappioputki poikki perjantain HIFK:a vastaan! Lauantaina HPK kohtaa raumalaiset.