Paajasen onnistunut kostoretki kotiin

4-5 ja. (0-0, 1-2, 3-2)

HIFK kosti eilisen ryöstöretken hakemalla 4-5 jatkoaikavoiton Pohjantähti-Areenasta lukemin 4-5. Ensimmäinen erä oli eilisen jälkeen tunnustelua molemmilta, toisessa erässä maalihanatkin saatiin auki ja kolmannessa kiristettiin vauhtia vielä pykälä lisää. Kerhon puolelta ottelun hahmona oli Filip Krivosik kahdella osumallaan ja vastustajalta Teemu Turunen sekä Anton Lundell, niin ikään kahdella maalilla per mies.

Tunnusteleva alku

Ottelun alku oli eilisen pelin jälkeen molemmilta tunnustelevaa hakemista. Ensimäimmäinen tilastomerkintä saatiin ajassa 7.46, vieraiden pelatessa kuudella kenttäpelaajalla. Kerhon ei päässyt kuitenkaan parhaille sektoripaikoille ylivoimallaan vaan IFK:n uhrautuva puolustus peitti vetopaikat. Erän paras paikka tuli Kerholle Jere Jokisen pelatessa Miro Ruokoselle huippu paikan. Atte Engren kuitenkin ehti kiekon eteen ja tilanne säilyi maalittomana.

Erän loppua kohden hallinta siirtyi hiljalleen vieraille, loppuen ajassa 19.16 Tobias Winbergin lähtiessä istumaan kakkosta. Erätauolle lähdettiin edelleen maalittomassa tilanteessa ja toisen erän alkuun Kerholle jäi ylivoimaa 1.17.

Ladan virhearviointi ja maalihanat auki

Toinen erä lähti käyntiin ylivoimalla joka pyörikin hyvin IFK:n päädyssä, jääden kuitenkin tehottomaksi. Jäähyn loputtua sai Kerhon puolustus kiekon omassa päädyssä jonka Anton Lundell haisteli karvaten kiekon pois ja iskien ottelun avausmaalin, IFK:lle 0-1. Maalin jälkeisessä vaihdossa sattui Arto Laatikaiselle pieni virhearviointi ja taklaus kopsahti IFK:n Micke Åstenia päähän, Lada suihkuun ja Kerholle viiden minuutin alivoima. Pari minuuttia IFK pyöritti ja lopulta kiekkokin maaliin meni, maalintekijänä Teemu Turunen, nollaan kahteen. Loppujäähyn Kerho sai tapettua ja erän puolivälin jälkeen ottikin otetta itselleen.

Vieraiden Joonas Lyytinen joutui ensin ajassa 32.42 jäähylle ja sieltä päästyään, 35.17 uudestaan perään. Näillä ylivoimilla ei Kerho saanut kunnon tilanteita luotua, päinvastoin, Turunen karkasi yksin läpi “väärään päätyyn”, jonka Joona Voutilainen sai torjuttua. IFK:lla oli jo toinen jalka erätauolla kun Filip Krivosik karvasi kiekon Joonas Lyytiseltä hyökkäyssinisellä ja nosti tilanteeksi 1-2 ajassa 39.54.

Tilastomerkintää toisen perään ja Latvalan ensimmäinen

Kolmanteen erään IFK:n maalille luisteli Frans Tuohimaa, Atte Engrenin loukkaannuttua toisen erän lopulla. Kerho haistoi veren ja iski tasoituksen ajassa 42.18. Maalintekijänä Liigauransa ensimmäisellä Otto Latvala, syöttöpisteen otti Philippe Cornet. Tästä muutama minuutti eteenpäin ja Juha Jääskä siirsi vieraat jälleen johtoon, 2-3. 46.32 ajassa tuli lisää vaikeuksia kun Kristjan Kombe sai 2 minuuttia kampituksesta. IFK ja jälleen Teemu Turunen hyödynsi tämän ylivoiman ja valotaululle 2-4, ajassa 46.41. Samassa ajassa Voutilainen luisteli pois maalilta ja Antti Karjalainen tuli tilalle.

Tämä toimi herätyksenä ja heti seuraavasta vaihdosta Valtteri Puustinen niittasi seuraavan maalin, 3-4. Halli innostui taas kannustamaan ja repesi seuraavaksi ajassa 51.01, kun Niklas Friman toimitti kiekon Cornetille, joka taisteli sen Krivosikille ja tämä naulasi tasalukemat 4-4. Loppuerä mentiin vauhdilla päästä päähän molempien hakiessa voittomaalia mutta lopulta päädyttiin jatkoajalle. Tässä vaiheessa oli torjunnat eilistä tasaisemmat, 21-21 kolmella maalivahdilla yhteensä.

Nopea kuitti jatkoajalla

Jatkoaikaa ehdittiin pelata 1.15 kunnes IFK ratkaisi ottelun Anton Lundellin toimesta. Lähes koko jatkoajan IFK piti kiekkoa ja lopulta Lundell oli se, joka pääsi sektorille lopettamaan pelin.

Seuraava ottelu on Mikkelissä 27.9. Jukureiden vieraana ja kotona pelataan taas maanantaina 30.9. Rauman Lukkoa vastaan. Nähdään hallilla!

21.09.2019 20:04

Jaa artikkeli: