Hämeenlinnan Nuorkauppakamari järjestää vuosittain Hämeenlinnassa Joulupuu-joululahjakeräyksen 0-17-vuotiaiden lasten ja nuorten jouluilon tueksi. Joulupuu-keräys on Hämeenlinnan Nuorkauppakamari ry:n ja Hämeenlinnan sosiaalitoimistojen yhteistyössä järjestämä hyväntekeväisyyskampanja, jonka tarkoituksena on kerätä joululahjoja niille Hämeenlinnan seudun lapsille, joiden osoitetta Joulupukilla ei välttämättä ole.
Tänä vuonna Hämeenlinnan keräyksen virallisena suojelijana toimii HPK:n kapteeni Niko Kapanen. ”Joulu on hyvän mielen ja ennen kaikkea lasten juhla. Joulupuu-keräyksen kautta kaikki pääsevät luomaan jouluiloa lapsille, joiden luokse Joulupukki ei välttämättä muuten löytäisi. Koko joukkueemme osallistuu Joulupuu-keräykseen, toivottavasti saamme koko Oranssin Alueen mukaan talkoisiin!”
Kampanja järjestetään Hämeenlinnassa nyt kymmenennettä kertaa. Aiemmissa keräyksissä on kerätty yli 1500 lahjaa keräysjoulua kohden jaettavaksi Lastensuojelun avohuollon kautta lapsille ja nuorille, ja vuonna 2015 tehtiin uusi ennätys yli 2000 lahjalla. ”On todella hienoa, että HPK lähtee mukaan auttamaan meitä keräyksessämme. Apua tarvitaankin, koska kymmenvuotisjuhlien kunniaksi aiomme ylittää viimevuotisen ennätyksemme!”, iloitsee Joulupuu-keräyksen projektipäällikkö Maiju Wickström Hämeenlinnan Nuorkauppakamarista.
Kauppakeskus Goodman
La 10.12. klo 10-18
Su 11.12. klo 12-18
La 17.12. klo 10-18
Su 18.12. klo 12-18
OP Etelä-Häme
Hattulan, Hauhon, Hämeenlinnan, Iittalan ja Rengon konttorit vastaanottavat lahjoja pankin aukioloaikoina 5.-16.12.
OP:n Hattulan konttoriin tuodut lahjat ohjataan Hattulan kunnan lastensuojelun jaettavaksi.
Prisma Hämeenlinna
Prisma Hämeenlinnan infopiste vastaanottaa lahjoja kaupan aukioloaikoina 5.-18.12.
Lisätiedot
Hämeenlinnan Nuorkauppakamari
http://www.jchml.fi/projektit/joulupuu/
Maiju Wickström
Joulupuu Projektipäällikkö 2016
050 370 5373
maiju.wickstrom(at)gmail.com
HPK