Maaliskuu on varattu kumppaneille! Yhteistyökumppaneiden esittelyvuoroon nousee Etelä-Hämeen Osuuspankki.
OP Etelä-Häme on omistaja-asiakkaidensa omistama vakavarainen pankki, joka toimii Hämeenlinnan, Hattulan, Hausjärven, Lopen ja Riihimäen seuduilla. OP Etelä-Hämeelle on tärkeää, että pankki on vaikuttamassa ja tukemassa alueen hyvinvointia. OP onkin mukana tukemassa mm. paikallisia hankkeita, urheilua ja kulttuuria. OP Etelä-Hämeellä on noin 90 000 asiakasta, joista yli 50 000 on omistaja-asiakkaita. Pankki palvelee kokonaisvaltaisesti niin henkilö- kuin yritysasiakkaita ja sen kautta hoituvat myös vakuutukset eri tarpeisiin.
Haastattelukysymyksiin vastasi markkinointipäällikkö Kristiina Lahti.
Mikä sai yrityksenne lähtemään mukaan yhteistyöhön HPK:n kanssa?
HPK on toimialuettamme hyvin esiin tuova brändi, jonka matkassa haluamme olla mukana. Olemme pitkäaikainen luotettava kumppani, mukana sekä menestyksessä että heikompinakin kausina.
Mitä yhteistyö HPK:n kanssa merkitsee yrityksellenne?
Hyvän yhteistyön merkeissä olemme jakaneet mm. istumapaikkalippuja omistaja-asiakkaillemme HPK:n otteluihin. Yhteistyön myötä voimme jakaa hyvää myös omistaja-asiakkaillemme.
Miten koette yhteistyön hyödyntävän brändiänne?
Toimimme kaikki oranssilla alueella 😊
Minkälaiset odotukset teillä on yhteistyöstä ja miten se on mielestänne sujunut?
Toivomme, että yhteistyö on edelleen vuorovaikutteista ja molempien toimintaa edistävää. Toivotamme HPK:lle menestystä tuleville kausille!
Mikä on mielestänne mieleenpainuvin hetki HPK:n historiassa?
Ehdottomasti ensimmäinen Suomen mestaruus 2006 sekä tietysti toinen Suomen mestaruus 2019 ja kansanjuhlat torilla!
EHOPin löydät osoitteesta: https://www.op.fi/web/op-etela-hame/etusivu