Maaliskuu on kumppanikuu: 24Apps Oy

Maaliskuu on kumppanien kuu! Yhteistyökumppaniemme esittelyvuoron saa tänään IT-alan yritys 24Apps Oy.

24Apps Oy on vuonna 2017 perustettu IT-alan yritys, joka on erikoistunut sovellusten tehokkuuden ja käytettävyyden parantamiseen. Kun tietojärjestelmät kaipaavat kehittämistä, 24Apps tulee apuun. Yrityksen IT-palveluihin kuuluvat verkkosivujen, tietoverkkojen ja palvelimien vasteaikamittaus, käytettävyys sekä taloudellisuus. IT-yritys työllistää kokopäiväisesti yhden alan asiantuntijan, mutta toiminnassa on kuitenkin mukana kaikkiaan kolme ihmistä.

Haastattelukysymyksiin vastasi markkinointipäällikkö Milja Hakamäki.

Mikä sai yrityksenne lähtemään mukaan yhteistyöhön HPK:n kanssa?

Olemme seuranneet jääkiekkoa jo vuosia ja kannattaneet aina kotipaikkakuntalaista HPK:ta. Kun löysimme mahdollisuuden lähteä mukaan yhteistyöhön, niin päätimme tarttua tilaisuuteen. Yhteistyömme on kestänyt nyt parin vuoden ajan.

Mitä yhteistyö HPK:n kanssa merkitsee yrityksellenne?

Yhteistyö HPK:n kanssa merkitsee meille ennen kaikkea sitä, että saamme olla mukana tukemassa paikallista huippu-urheilua. Tämä yhteistyö on tuntunut juuri oikealta tavalta meille myös markkinoinnin näkökulmasta, sillä jääkiekko on meillä lähellä sydäntä. IT-alalla markkinointia voi olla vaikeaa toteuttaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, kun kohderyhmänä ovat usein toiset yritykset. Tämä on ollut meille myös tästä näkökulmasta ajateltuna mieleinen toimintatapa.

Mitä uutta yhteistyö tuo yrityksellenne?

Yhteistyö on tuonut meille esimerkiksi omiin arvoihimme sopivalla tavalla mahdollisuuden näkyvyyteen. Yhteistyöhömme kuuluva logopaikka pelaajien peliasuissa on kasvattanut mielenkiintoa yritystämme kohtaan. Yhteistyö on yrityksemme toinen päämarkkinointikeino nettisivujemme ohella. On ollut myös mukava kuulla, että ihmiset arvostavat yhteistyötämme.

Miten koette yhteistyön hyödyntävän brändiänne?

Brändimme on tullut tunnetummaksi yhteistyön avulla. Logomme näkyy toisinaan esimerkiksi sanomalehdissä ja televisiossa. Myös nettisivuillamme oleva maininta paikallisen huippu-urheilun tukemisesta on kerännyt katselukertoja.

Minkälaiset odotukset teillä on yhteistyöstä ja miten se on mielestänne sujunut?

Odotamme yhteistyön tietysti jatkuvan sovitusti. Arvostamme luomaanne näkyvyyttä, ja odotamme yhteistyöltä jatkossakin vuorovaikutteisuutta sekä tarjoamianne hienoja hetkiä jääkiekon parissa. Tämä on ollut meille oikein mieleinen tapa tukea suosikkijoukkuettamme sekä saada samalla persoonallisella tavalla näkyvyyttä yrityksellemme.

Mikä on mielestänne mieleenpainuvin hetki HPK:n historiassa?

Varmastikin mestaruudet sekä niitä edeltäneet jännittävät ottelut. Vuoden 2019 finaaliottelu Oulussa oli todella jännittävä!

24Apps löytyy täältä: https://www.24apps.online/

25.03.2021 15:00

Jaa artikkeli: