Liiga asettaa runkosarjan tauolle 3.-19.12.2020 väliseksi ajaksi

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus on päättänyt asettaa runkosarjan tauolle 3.12.–19.12.2020 väliseksi ajaksi vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Kaikki aikavälille pelattavaksi merkityt ottelut siirretään myöhempään ajankohtaan. Liiga ja joukkueet tiedottavat siirtyneiden otteluiden uusista ottelupäivistä myöhemmin. 

Koronavirustilanne Suomessa on heikentynyt viime viikkoina. Aluehallintoviranomaiset ovat antaneet tällä viikolla tiukempia rajoituksia viruksen leviämisen estämiseksi. Annetuista yleisörajoituksista johtuen Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti tänään asettaa sarjan tauolle 3.12.–19.12.2020 väliseksi ajaksi.

HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen ymmärtää päätöksen ja toivoo vastuullisten tapahtumajärjestäjien pääsevän pian taas harjoittamaan liiketoimintaansa.

– Nyt kun rajoitukset ovat kiristyneet näin monella alueella, Jääkiekon SM-liiga Oy:n päätös laittaa Liiga-ottelut tauolle on ymmärrettävä ja oikea. HPK:n ottelutapahtumat olivat syyskaudella erittäin laadukkaasti ja turvallisesti järjestettyjä ja kiitän asiakkaitamme turvallisuusohjeiden noudattamisesta. Tästä hyvänä osoituksena on ollut se, että yhtään koronavirustartuntaa ei HPK:n kymmenessä alkukauden ottelussa ole tullut. Toivottavasti tartuntatilanne saadaan Suomessa seuraavien viikkojen aikana hallintaan, jotta vastuulliset tapahtumanjärjestäjät pääsevät jälleen harjoittamaan liiketoimintaansa.

 

Liigan tiedote 2.12.2020:

Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus on päättänyt asettaa runkosarjan tauolle 3.12.–19.12.2020 väliseksi ajaksi vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi.

Koronavirustilanne Suomessa on heikentynyt viime viikkoina. Aluehallintoviranomaiset ovat antaneet tällä viikolla tiukempia rajoituksia viruksen leviämisen estämiseksi. Annetuista yleisörajoituksista johtuen Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallitus päätti tänään asettaa sarjan tauolle 3.12.–19.12.2020 väliseksi ajaksi.

–Olemme tehneet syksyn mittaan paljon töitä varmistaaksemme yleisön, pelaajien ja työntekijöiden turvallisuuden ottelutapahtumissa ja onnistuneetkin siinä työssä hyvin. Nyt kuitenkin virustilanne on muuttunut usealla alueella huonompaan suuntaan, joten rajoitukset ovat ymmärrettäviä. Ilman yleisöä pelaaminen ei kuitenkaan ole meille taloudellisesti mahdollista, kommentoi päätöstä Liigan hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen

–Uskomme, että tautitilanne saadaan hallintaan nopeasti näillä toimenpiteillä ja pääsemme jatkamaan runkosarjaa. Tarkoituksena on edelleen pelata täysi runkosarja, hän jatkaa

Kaikki yllä mainitulle aikavälille pelattavaksi merkityt ottelut siirrettään myöhempään ajankohtaan. Liiga ja joukkueet tiedottavat siirtyneiden otteluiden uusista ottelupäivistä myöhemmin. Mikäli nykyiset rajoitukset poistuvat aiemmin tai niitä jatketaan, Liiga tiedottaa mahdollisista seurauksista välittömästi.

02.12.2020 15:00

Jaa artikkeli: