A-maajoukkue kohtaa Ruotsin Raumalla 24.4. ja Hämeenlinnassa 25.4. – Liput myyntiin 26.2. klo 10.00.
A-maajoukkue pelaa kevään MM-leirityksen yhteydessä kaksi maaottelua kotimaassa.Ruotsin Tre Kronor saapuu vastustajaksi Raumalla torstaina 24. ja Hämeenlinnassa perjantaina 25. huhtikuuta pelattaviin otteluihin. Molemmat ottelut alkavat klo 18.30.
– On hienoa, että tänä vuonna kotimaan maaottelut ovat ohjelmassa leirityksen toiseksi viimeisellä viikolla. Tässä vaiheessa kevättä joukkueessa on useita pelaajia, jotka kisaavat aidosti paikasta Tukholman MM-kisoihin. Luvassa on taatusti kovia otteluita, GM Jere Lehtinen ennakoi.
Pääsyliput Rauman ja Hämeenlinnan otteluihin tulevat myyntiin keskiviikkona 26. helmikuuta klo 10. Raumalle liput myy Ticketmaster ja Hämeenlinnaan Lippu.fi. Lapsilta (5-16v) pääsyliput maksavat seisomakatsomoon viisi ja istumakatsomoon kahdeksan euroa. Aikuisten seisomapaikkaliput maksavat 15 euroa, istumapaikoille alkaen 20 euroa.
Edellisistä Raumalla ja Hämeenlinnassa pelatuista maaotteluista on kulunut aikaa tovin verran.
Raumalla miesten maajoukkuekiekkoa pelattiin edellisen kerran 20.4.2012, jolloin Suomi voitti Äijänsuolla Valko-Venäjän lukemin 5–0. Myös Hämeenlinnassa 6.3.2018 pelatussa A-maaottelussa Suomen vastustajana oli Valko-Venäjä. Suomi vei pidemmän korren jatkoajalle venyneessä ottelussa maalein 4–3.
Kummassakin kaupungissa tulevan kevään otteluita odotetaan suurella innolla.
– On todella upeaa saada Leijonat vieraaksi urheilukaupunkiimme. Raumalla on havaittavissa jo hyvää kiekkohuumaa Lukon komeiden otteiden johdosta ja A-maajoukkueen Ruotsi-ottelu on upea lisä Rauman kevääseen. Leijonat ovat esikuvia ja isoja tähtiä ja uskon ottelun kiinnostavan varsinkin tulevaisuuden Repoja, Rimpisiä ja Ahoja. Tervetuloa Raumalle, Lukon toimitusjohtajana helmikuun alussa aloittanut Rafael Eerola iloitsee.
– Hienoa, että Leijonat nähdään tänä keväänä Hämeenlinnassa ja pääsemme tarjoamaan hämeenlinnalaisille jälleen yhden huippujääkiekkotapahtuman lisää. A-maajoukkueen valmennus on tänäkin vuonna kovin tuttu Rinkelinmäen kotijoukkueen vaihtoaitiosta, ovathan päävalmentaja Pennanen ja apuvalmentajat Manner ja Tapola kaikki koutsanneet HPK:n Liiga-joukkueessa. Toivotamme joukkueet ja huippujääkiekon ystävät tervetulleeksi Pohjantähti Areenalle, kommentoi HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Kaj Källarsson.
Suomen ja Ruotsin mittelön näet parhaiten Pohjantähti Areenan aitioista. Aitiot ovat nyt varattavissa HPK:n myyntitiimiltä.
Aitioiden hinnat
Pitkän sivun aitio (10 hlö) 1000 €
Päätyaitio (10/15 hlö) 1000 €
Aitio Kirjasto (15 hlö) 1500 €
VIP-aitio 1250 €
Sami Matinkari
p. +358 40 451 5534
sami.matinkari@hpk.fi
Pasi Järvinen
p. +358 40 5586999
pasi.jarvinen@hpk.fi
Latvia-ottelut / 09.-10.04.2025, Riika, Latvia
Ruotsi-ottelut / 17.-18.04.2025, Göteborg, Ruotsi
Ruotsi-ottelut / 24.-25.04.2025, Rauma ja Hämeenlinna
Tshekin turnaus (EHT) / 01.–04.05.2025, Tshekki
MM-kisat / 09.–25.05.2025, Tukholma, Ruotsi & Herning, Tanska
Medialle: Akkreditointi Rauman ja Hämeenlinnan otteluihin alkaa maaliskuun puolivälissä. Asiasta tiedotetaan akkreditoinnin alkaessa.
Lisätiedot: viestintäjohtaja Henna Malmberg, 040 573 7572