HPK matkasi Auroraliigan kolmanteen finaaliotteluun Espooseen. Kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia, mutta ottelu säilyi pitkään lukemissa 0-0 Anni Keisalan upean torjuntapelin ansiosta. Kiekko-Espoo nappasi voiton yhdellä tehdyllä maalilla.
Kuva: Inka Kuusinen
Ottelu alkoi vauhdikkaasti, peli aaltoili päädystä päätyyn. Espoo oli muuttanut ketjukoostumuksiaan edellisiin otteluihin verrattuna ja tätä kautta kotijoukkue nosti tasoaan aiempiin otteluihin verrattuna. Erän edetessä Espoo otti ottelua haltuunsa ja loi paikkoja. HPK:n maalivahti Anni Kaisala torjui 11 kertaa ensimmäisessä erässä ja Espoon maalivahti Tiia Pajarinen vain kerran. HPK puolusti sinnikkäästi, eikä Espoo myllytyksistään huolimatta päässyt viimeistelemään.
Kuva: Inka Kuusinen
Toiseen erään HPK sai paremmin pelistä kiinni ja pystyi tuottamaan enemmän hyökkäyksiä. Aivan erän alussa Kerhon Manuela Heidenberger pääsi hyvään maalintekosektoriin, mutta veto ohjautui maalin ohi. Heti seuraavassa hyökkäyksessä Julia Matejkova oli vuorossa, mutta Pajarinen onnistui torjumaan tarkkaan suunnatun Matejkovan vedon. Erän edetessä Anni Keisala pääsi näyttämään paraatipelastuksen, kun Emma Nuutinen pääsi yrittämään jopa kolmesti maalintekoa reboundeistaan. Keisalan maali pysyi koskemattomana. Maalivahdit ottivat siis jälleen suurta roolia, aivan kuin finaalisarjan aiemmissa otteluissa. Kokonaisuudessaan toinen erä oli tasaisempi kuin ensimmäinen ja HPK pääsi ensimmäiseen ylivoimaansa aivan erän lopussa.
Kuva: Inka Kuusinen
Kolmas erä alkoi siis Kerhon ylivoimalla. Paras paikka syntyi kuitenkin Espoolle ylivoiman aikana, HPK:n riskisyötön kanssa. Espoon nopean hyökkäyksen lopulta Anni-Elina Montonen oli nokikkain Keisalan kanssa, mutta tällä kertaa ylähirsi pelasti HPK:n. Kolmannen erän puolivälissä Espoo sai aikaiseksi pidemmän pyörityksen ja HPK:n puolustus oli helisemässä. Manuela Heidenberger joutui rikkomaan ja Espoo pääsi pelin ensimmäiselle ylivoimalleen.
Espoo ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä ja maalasi ylivoiman jo loputtua. Tea Villilä oli unohtunut HPK:lta pelin painottomalle puolelle vapaaksi ja Karoliina Rantamäki syötti läpi kentän ja Villilä sai rauhassa sijoittaa kiekon maaliin. HPK taisteli vimmatusti ja otti Keisalan maaliltaan pois reilut kaksi minuuttia ennen loppua. Parhaimpaan paikkaan pääsi jälleen Julia Matejkova, kun Barbora Jurickova tarjoili kiekkoa maalille. Kiekko ei tänään kuitenkaan maaliin asti HPK:n toimesta päätynyt ja Espoo otti kotivoitollaan toisen kiinnityksen Suomen mestaruuteen. Ottelun torjunnat kertoivat Espoon hallinnasta: Keisala 24, Pajarinen 7.
HPK:n päävalmentaja Jari Risku kommentoi ottelun päätyttyä, että joukkue ei ollut valmis heti ottelun alussa ottamaan vastaan Espoon pyörremyrskyä. Nousujohteiseen peliin Risku oli tyytyväinen ja totesi joukkueensa parantavan peliään tiistain kotiotteluun.
Sarja jatkuu tiistaina Hämeenlinnassa tilanteessa 2-1.
Finaalien neljäs osaottelu on vuorossa tiistaina 25.3.2025 klo 18.30 Pohjantähti Areenassa.
Peruslippu 15 € (vapaa paikoitus)
Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi
HPK juniorien jäsenkortilla ilmaiseksi
Liput myynnissä ennakkoon lippu.fi/hpk!
Ovilipunmyynti Pohjantähti Areenan lippuluukulla Liiga-pelien tapaan. Lippuluukku avataan 50 minuuttia ennen finaaliottelun alkua.