KooKoo oli parempi 60 minuutin joukkue – Kerho jäi pisteittä maalikarkeloissa

11.03.2025

HPK ja KooKoo pelasivat tiistai-iltana Pohjantähti Areenassa ja avasivat Liiga-viikon kahden muun otteluparin kanssa. HPK pääsi ottelun alussa johtoon, mutta KooKoo onnistui pyyhkäisemään ohi ja voitti maalirikkaan ottelun lopulta lukemin 4-6.

Ottelun kuva

Pallokerho tuli terävänä peliin ja pääsi ylivoimalle heti ottelun toisella minuutilla. Ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta ylivoiman päättyessä Bengtsson kuljetti kiekon KooKoon puolustusalueelle ja aiheutti hässäkän KooKoo-maalille. Topping oli ensimmäisenä irtokiekossa ja tuikkasi kiekon maaliin sekä Kerhon johtoon. KooKoo tasoitti ajassa 6:45 komean hyökkäyksen päätteeksi ja siirtyi erässä vielä johtoon hieman ennen pukuhuoneisiin siirtymistä.

KooKoo pääsi toisen erän viidennellä minuutilla hyökkäämään vastaan. Kiekko kimpoili Kerho-laukauksen seurauksena KooKoo-hyökkääjälle joka pääsi pinkaisemaan läpiajoon – suoraan läpiajosta ei maalia syntynyt, mutta kun kiekko toimitettiin maalin takaa takaisin maalin eteen aukeni Davidssonin eteen tyhjä rysä. HPK ei takaiskusta lannistunut vaan pääsi myllyttämään KooKoon puolustusalueella. Kiiskinen laukoi kiekon maalia kohti ja peliväline muutti suuntaansa Huttusen varusteista, Kerho nousi osumalla maalin päähän.

Kotvan kuluttua reppu soi jälleen, asialla vierasjoukkue. Puhakka pääsi iskemään vieraat riparista uudemman kerran kahden maalin johtoon – tämän seurauksena maalille luisteli Kim Saarinen. Heti aloituksen jälkeen nähtiin erän toinen KooKoo-läpiajo ja Saarinen ei saanut helpointa mahdollista starttia ottelulle. Vierasjoukkue iski jo erän kolmannen maalin. 2-5 lukemissa mentiin toiselle erätauolle.

Kolmannessa erässä KooKoo tyytyi puolustamaan johtoasemaansa ja HPK sai enemmän otetta. Kerhon hyvät otteet näkyivät tulostaululla vasta erän loppupuolella. Kiiskinen taklasi hyökkäysalueella muutaman kerran putkeen ja sai Saku Salmelan turhautumaan ja ottamaan jäähyn. Topping piti pitkään kiekkoa ylivoimalla – lopulta kiekko lähti liikkeelle ja kiersi takaisin jo yhden maalin tehneelle kanadalaiselle, joka laukoi napakasti ohi hyvän maskin tarjonneen Olli Korhosen sekä KooKoo-vahdin.

Kerho pääsi vielä maalin päähän ilman maalivahtia, kun ensimmäisessä maalissa vahvasti mukana ollut Bengtsson viimeisteli toivoa herättäneen kavennusosuman vain minuuttia ennen päätössummeria. HPK saikin vielä pelin KooKoon päätyyn, mutta vierasjoukkue onnistui purkamaan kiekon ja pääsi viimeistelemään tyhjään maaliin loppulukemat 4-6.

Ottelun maalit

1. erä
1-0 | 3:35 Topping (Bengtsson, Sinkkonen)
1-1 | 6:45 Puhakka (Farrance, Davidsson)
1-2 | 19:12 Sawchuk (Paajanen, Engberg)

2. erä
1-3 | 24:35 Davidsson (Gallo, Puhakka)
2-3 | 29:38 Huttunen (Kiiskinen, Jokirinne)
2-4 | 36:08 Puhakka (Valkeejärvi, Jaakola)
2-5 | 36:26 Török (Farrance, Valkeejärvi)

3. erä
3-5 | 55:29 (yv) Topping (Jokirinne, Ravinskis)
4-5 | 58:58 (im) Bengtsson (Rautiainen, Tuulola)
4-6 | 59:25 (t m) Engberg (Luoto)

Joukkuetilastot

Lehdistötilaisuus

HPK pelaa jälleen perjantaina kotikaukalossa ja tuolloin HPK kohtaa SaiPan. Ottelu on runkosarjan viimeinen kotiottelu, joten päätetään runkosarja tyylillä ja täytetään halli! Liput osoitteesta lippu.fi/hpk

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!