Kerhon paluu tappiollinen – Kärpille voitto 2-3

2-3 (1-0, 0-2, 1-1)

1.21 Henri Kanninen 1-0 (Miro Ruokonen, Juuso Ikonen)

50.01 Ryan Johnston 2-3 (Patrick Harper, Tommi Tikka)

Ottelun lehdistötilaisuus artikkelin lopussa.

Muutama pikajuna oli ehtinyt Hämeenlinnan aseman ohittaa sen jälkeen, kun viimeksi HPK oli sarjapisteistä taistellut. Edellisen kerran Kerho pelasi 11. joulukuuta ja illan vastustaja Kärpät taasen oli saanut vähän paremmin pidettyä pelituntumaa yllä pelattuaan kahdesti myös kuluvalla viikolla. Lisää niitä kuuluisia harmaita hiuksia aiheutti kotijoukkueelle puolustajien tilanne, iltaan lähdettiin kahden hyökkääjän (Antti Pihlström ja Santtu Hakanen) hoitaessa puolustajan rooleja. Pitkästä välistä huolimatta oli Kerholla alla 5-1 kotivoitto Ilveksestä ja illan vastustajalla, Kärpillä taas kotitappio viime tiistailta Jukureille.

Vajaan kolmen viikon tauon jälkeen nähtiin askissa kuitenkin pirteä HPK. Kerho painoi ottelun alussa vahvasti ja avausminuutin jälkeen Henri Kanninen veikin Kerhon 1-0 johtoon. Toisessa erässä Kärpät iski kahdesti 45 sekunnin sisään ja meni vuorostaan ottelussa johtoon. Kolmannen erän alussa vieraat lisäsivät johtoaan ylivoimaosumalla ja vaikka Ryan Johnston kavensi kahden miehen ylivoimalla viimeisen kympin pyörähtäessä käyntiin, ei loppukiri tuonut tasoitusta ennen päätössummeria. Näin kaikki kolme pistettä lähtivät oululaisten matkaan lähemmäksi poroasutusta.

Ei näy pelaamattomuus oranssien otteissa

Joku hätäisempi voisi kuvitella, että vajaan kolmen viikon pelaamattomuus näkyisi otteissa epävarmuutena tai huonoina syöttöinä, ja usein näin onkin. Vaan ei tänään. Kerho tuli peliin tuoreella jalalla ja kiekko pysyi hyvin mukana. Avausminuutilla molemmat maalivahdit pääsivät töihin, ensin Stanislav Galimov Kärppien maalilla torjui Arttu Pellin laukauksen ja kun peli siirtyi toiseen päähän, koppasi Eetu Laurikainen taas vieraiden Ludwig Byströmin vedon kiinni.

Kauaa ei joutunut tänään DJ TT liukujaan kiinni pidellä, kun jo ajassa 1.21 rävähti Galimovin takana! Juuso Ikonen nosti hyökkäystä ja syötti sinisen yli Miro Ruokoselle, joka löysi jatkosyötöllään Henri Kannisen. Hene veivasi Galimovin hotsille (kahdella suomella) ja lukemat olivat 1-0 Kerholle!

Maalin jälkeen näytti Kerho vain syttyvän lisää ja otti pelin hallintaa enemmän itselleen, vaikkakin ne parhaimmat maalipaikat loisti poissaolollaan, piti kotijoukkue kiekkoa hyökkäysalueella ja liikkui aktiivisesti. Varsinkin kerholaisista ehkä koko erän isoin valopilkku, Patrick Harper oli pelipäällä luoden vaaraa Galimovin maalille. Erän ylitettyä puolivälin tuli niitä maalipaikkojakin molempiin päihin muutama parissa minuutissa. Ensin kynäili itselleen paikan Artturi Toivola ja seuraavasta hyökkäyksestä kilautti Laurikaisen takana tolppaa Kärppien Arttu Paaso. Kotijoukkueen seuraavasta hyökkäyksestä maalipuita värisytteli taas Harper, mutta maalilukemat pysyivät muuttumattomina.

Erä kun alkoi lähentyä loppuaan, pääsi Kärpät koko ajan paremmin juonesta myös kiinni ja sai tasattua kiekonhallintaa. Peli kuitenkin lähinnä aaltoili molempien puolustaessa hyvin kulmasta kulmaan, eikä aiemmin lauottuja tolppia lähemmäksi maalia enää päästy. Yksi jäähykin erään saatiin lopulta puhallettua, ajassa 18.49 tuomittiin Ryan Johnstonille 2+10 minuutin rangaistus pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta ja Kerho joutui loppuerän pelata alivoimaisena. Alivoimaa jäi toiseen erään vielä 49 sekuntia ja jo valmiiksi ohut puolustus joutui toimimaan ilman Johnstonia tämän jälkeen vielä kymmenen minuuttia. Erässä Eetu Laurikainen oli kiekon tiellä kymmenen kertaa ja virkaveli Stanislav Galimov merkkautti itselleen 14 torjuntaa.

Kärpät iskee kahdesti 45 sekunnissa

Kärpät sai ylivoimakuvionsa heti kuntoon ja piti kiekkoa Laurikaisen maalilla mutta Kerhon alivoima piti oululaiset aisoissa, eikä tasoitusta nähty tästä erikoistilanteesta. Ote jäi kuitenkin Kärpille ja se kestikin monen monta minuuttia hämäläisittäin. Kerho joutui tyytymään vaan purkamaan tilanteita ja Kärpät tuntui vyöryvän voimalla kohti Laurikaista. Kerhon puolustus kuitenkin kesti ja vaikka kiekko usein olikin maalilla pelattavissa, oli siinä ensimmäisenä aina kiinni oranssipaita.

Erää kun oli pelattu noin kahdeksan minuuttia, nähtiin ottelussa seuraava keskialoitus. Ei kuitenkaan maalin johdosta vaan katsomoon lentäneen kiekon vuoksi. Mutta ei huolta, tästä oli kuitenkin huolehdittu kunnolla ennen ottelua ettei katsojia ainakaan sattumaan pääse, paitsi kotikatsomoissa ehkä välillä henkisesti.

Erän jälkimmäisen kympin käynnistyttyä näytti Kerhokin saavan taas jalansijaa kaukalossa parilla vahvalla hyökkäyksellä Galimovin maalille. Vahva ote eskaloitui siihen, että ajassa 32.56 sai Kärppien Taneli Ronkainen kakkosen kampituksesta ja Kerholle oli tarjolla ylivoimaa parin minuutin verran. Ylivoima jäi jälleen kerran tällä kaudella vähän tuhnuksi ja kunnollista pyöritystä ei oikein millään saatu aikaiseksi. Vasta jäähyn päätyttyä sai Kerho paremmat paikat rakennettua, Otto Latvalan laukoessa kahdesti vaarallisesti kohti Galimovia, tämän kuitenkin torjuessa molemmat kudit.

Ja juuri kun alkoi näyttää taas kerholaisittain hyvältä, riplaili Harper kiekolla ehkä yhden kikan liikaa viivassa ja Saku Mäenalanen riistollaan vapautti Ville Leskisen läpiajoon, eikä Leskinen erehtynyt. Digitaalit pysähtyi tasoituksen merkiksi aikaan 36.33. Kylmää vettä isolla saavilla roiskittiin lisää Kerhon päätyyn heti perään 37.18 kun Kärpät iski toistamiseen ja siirtyi johtoon. Maalintekijänä Petter Emanuelsson, syöttöpisteille Troy Bourke ja Arttu Paaso.

Kärppien kahden nopean jälkeen oululaiset vähän jäädyttivät peliä ja Kerho haki raivoisasti uutta sytytystä, jotta tasoitus olisi saatu ennen erätaukoa. Vähän liian isolla liekillä kuitenkin vedettiin ja ajassa 39.47 tuomarit näkivät kotijoukkueen pelaavan kuudella ja tästä joukkuerangaistuksen kautta Kerho alivoimalle loppueräksi. Näin kolmaskin erä jouduttiin/päästiin, miten sen nyt haluaa kukin nähdä, aloittamaan alivoimalla. Toisessa erässä molemmat maalivahdit, Eetu Laurikainen ja Stanislav Galimov torjuivat kumpainenkin yhdeksän laukausta.

Ei riitä vaihteet kirissä loppuun asti

Alivoimaisena Kerho sai ensimmäisen hyökkäyksen purettua, mutta toisesta sai Kärpät myllynsä pyörimään. Lopulta Kerhon neliö vähän repesi kulmaan ja maalin eteen jäi vapaaksi Troy Bourke, jolla kiekon toimitti viivasta Ludwig Byström ja Bourke siirsi vieraat jo kahden maalin karkumatkalle. Toinen syöttöpiste maaliin merkattiin Tuukka Tieksolalle.

Vielä ei ollut Kerhon selkäranka valmis katkeamaan vaan uusi vaihde vielä löydettiin kavennuksen metsästämiseen. Joel Janatuinen ja Michael Joly pelasivat maalin eteen huippupaikan Tommi Tikalle, jonka lähentelyt Galimov itsekkäästi kuitenkin torjui. Hetken kuluttua nähtiin sikäli harvinainen tilanne, että Kerhon ykkösparin pakki, Antti Pihlström karkasi läpiajoon todetakseen myös Galimovin etevämmäksi ja lukemat säilyi edelleen ennallaan.

Viimeisen vartin pyörähdettyä käyntiin alkoi vierasjoukkue tarjoilla Kerholle saumaa napsimalla jäähyn toisensa perään. Ensin ajassa 46.17 Kärpille väärästä vaihdosta boksia ja erän ensimmäinen ylivoima kotijoukkueelle. Ei lähtenyt homma rullaamaan tälläkään ylivoimalla ja paras maalipaikka saatiin rakennettua Arttu Pellille vasta ylivoiman päätössekunnilla. Pellin veto kimposi Galimovin eteen mutta irtokarkkiin ehti ensimmäisenä puolustava pelaaja ja Kerhon kavennusta jäätiin edelleen odottamaan.

Seuraavat kaksi jäähyä noudattivat suht samanlaista kaavaa toisiinsa nähden. Ajassa 48.51 estämisestä boksiin Petter Emanuelsson ja Kärppien päävalmentaja Lauri Mikkola ei tätä hyväksynyt. Ja kun Kerho ei oikein ollut ylivoimamoottoreitaan saanut tänään käyntiin, otti Kärppien Julius Hermonen kampituksesta ajassa 49.21 kakkosen ja tarjosi Kerholle kahden miehen ylivoimaa yli minuutiksi. Tätäkään ei Kärppien päävalmentaja Mikkola niellyt pureksimatta.

Kahden miehen ylivoimaa ei jättänyt enää Kerho käyttämättä. Aikansa kiekkoa hierottuaan näki Ryan Johnston maalilla aukon ja iski kavennuksen! Syöttöpisteille Patrick Harper ja Tommi Tikka. Maali syntyi sen verran aikaisin, että ylivoimaa päästiin jatkamaan viidellä neljää vastaan. Mutta tänään ei yhden miehen ylivoima vaan toiminut, eikä tasoitusta saatu tehtyä. Heti ylivoiman päätyttyä oli tasoitus lähellä Arttu Pellin kiskaistua kiekon Galimovin taakse pystytolppaan. Tolpat tänään voitettiin 2-1.

Loppukirille tuli vähän hankaluuksia ajassa 54.34 kun Tommi Tikka komennettiin jäähylle kampituksesta. Tämä ylivoima kuitenkin tapettiin ja vielä oli aikaa jäljellä tulla taistelemaan pisteistä. Kolmisen minuuttia ennen loppua pääsi Kärppien Tuukka Tieksola läpiajoon, mutta Otto Latvala sai sen verran häirittyä ettei Tieksola saanut maalia tehtyä ja pieni oljenkorsi oli vielä olemassa. Ajassa 58.04 otti Jarno Pikkarainen aikalisän ja samassa ajassa jäi Laurikainen vaihtoon. Kerho lähti hakemaan tasoitusta vielä kuudella viittä vastaan. Kiekko saatiin painettua Kärppien päätyyn mutta oululaisten puolustus kesti ja näin Kärpät vei täyden pistepotin mukanaan Ouluun. Päätöserässä Eetu Laurikainen (yht.23) torjui neljä kertaa ja toisessa päässä Stanislav Galimov (yht. 33) kymmenen laukausta.

Seuraavan kerran ollaan tulessa ensi viikon keskiviikkona Lappeenrannassa SaiPan vieraana ja kotona taistellaan taas pisteistä viikon päästä perjantaina, vastaan luistelee silloin KooKoo.

30.12.2021 20:06

Jaa artikkeli: