HPK onnistui Oulussa erinomaisesti ja piti ottelun näpeissään läpi pelin. Kim Saarinen torjui toisen nollapelinsä putkeen ja varmisti Kerholle kolmen pisteen potin. Loppulukemat vieraiden eduksi lukemin 0-3.

Kuva: Jussi Määttä
Ottelun kuva
Ottelu alkoi kohtuullisen rauhallisesti ja tunnustellen, kun molemmat joukkueet pyrkivät hallitsemaan kiekkoa ja välttämään virheitä. HPK sai nimiinsä ottelun avausmaalin, kun Mylläri ja Rautiainen pelasivat hienosti kiekon omassa puolustuspäässä Korhoselle vauhtiin. Korhonen pääsi Tuulolan kanssa 2-1-tilanteeseen. Korhonen siirsi kiekon Tuulolalle, ja vaikka Kärppien puolustaja sai mailansa väliin, kiekko lipui lopulta Tuulolalle. Hänen yrityksensä syöttää maalille ajavalle Korhoselle päätyi kuitenkin Kärppien puolustajan kautta verkkoon.
Kärpätkin saivat omat hetkensä ja puolittaisia maalipaikkoja, mutta HPK onnistui seuraavaksi ja kasvatti johtoaan 0–2:een. Ketola avasi nopeasti roikkokiekolla Huttuselle, joka karkasi yksin läpi eikä erehtynyt. Kiekko upposi komeasti ylänurkkaan. Tämä oli Huttuselle kolmas maali kolmeen otteluun sen jälkeen, kun hän allekirjoitti jatkosopimuksen. Erätauolle mentiin HPK:n kahden maalin johdossa. Erää leimasi Kärppien kiekonhallinta, mutta HPK oli tehokkaampi ja loi enemmän vaarallisia maalipaikkoja.
Toisessa erässä HPK aloitti vahvasti, mutta Kärpät ottivat vähitellen pelin hallinnan itselleen. Kotijoukkue sai muutamia pitkiä hyökkäyksiä, ja HPK:n onneksi maali pysyi koskemattomana. HPK puolusti sitkeästi ja tarkasti, ja Saarinen oli maalillaan loistavassa vireessä. Lähimpänä maalia käytiin, kun Turunen laukoi kiekon tolppaan Kärppien ylivoimalla. Erä jäi kuitenkin maalittomaksi.
Kolmannessa erässä HPK-leirissä ja kotikatsomoissa päästiin juhlimaan ja ehkä myös hieman huokaisemaan helpotuksesta, kun Kiiskinen täräytti ylivoimalla Kerhon 0–3-johtoon. Kärpät eivät onnistuneet takaa-ajossaan, ja HPK poistui kaukalosta kolme pistettä rikkaampana. Kim Saariselle kirjattiin toinen nollapeli putkeen vakuuttavien otteiden ansiosta.
Ottelun maalit
1. erä
0-1 | 3:26 Tuulola (Korhonen, Rautiainen)
0-2 | 7:02 Huttunen (Ketola)
2. erä
ei maaleja
3. erä
0-3 | 48:30 Kiiskinen (Ketola, Ravinskis)
Joukkuetilastot

Lehdistötilaisuus
Kerho siirtyy perjantaiksi Kuopioon mittelemään pisteistä KalPan vieraana. Lauantaina 25.1. HPK nähdään jälleen kotikaukalossa, kun Tappara saapuu Hämeenlinnaan. Tule kannustamaan Kerholle kolme pistettä! Liput lauantain otteluun osoitteesta lippu.fi/hpk!