Kerho voitti kolmannen erän, Lukko ottelun

7-2 (4-0, 2-0, 1-2)

 

 

Lukko vei jämäkän alkunsa ansiosta pisteet lukemin 7-2. Valehtelematta ei Kerholla ollut kahdessa ensimmäisessä erässä oikein mitään sanottavaa Lukon vauhtiin, avauserän raumalaiset paketoivat tylysti 4-0 ja toisen 2-0. Larmi aloitti maalissa tehden tilaa Voutilaiselle lukemissa 3-0, mutta ei auttanut tänään sekään. Kerholla oli pienehköjä paineita ottelun edetessä mutta ei tänään vaan ollut saumaa pisteille, myönnettävä se on.

 

 

Lukko tykittää Larmin vaihtoon

 

Lukko antoi oppitunnin Kerholle ensimmäisessä erässä mitä on jääkiekko parhaimmillaan. Kerholla oli oikeastaan yksi maalipaikka, sekin syntyi Lukon pienestä syöttövirheestä. Kerholla oli erässä pari ylivoimaakin mutta Lukko blokkasi laukaukset ja piti Kerhon poissa parhailta sektoreilta. Ei mitään selityksiä, Lukko oli 4-0 parempi.

Se mihin jäi eniten parannettavaa on ylivoima. Lukko osui käytännössä kaksi kertaa alivoimalla, Heikki Liedes karkasi puolittain läpi ja Kerhon jäähy ehti juuri päättyä kun Liedes laukoi kiekon ohi Larmin kolmeen nollaan. Julius Mattilan 4-0 oli sitten ihan puhtaasti alivoimalla tehty. Kolmannen maalin jälkeen lähti Larmi maalilta ja teki tilaa Joona Voutilaiselle.

1-0 maali tuli ajassa 2.59. Larmi torjui Robin Pressin laukauksen räpylän reunalla selkänsä taakse ja irtopalan iski sisään Toni Koivisto. Toisen maalin teki Aleksi Saarela jäätävällä lämärillä p-pisteen kaarelta. Kolmas oli Liedekseltä puolittainen läpiajo ja neljäs tuli kaksi vastaan yksi-tilanteesta.

 

Kerhokin saa paikkansa mutta ei osu

 

Jos on kaukalossa pelihuumori koetuksella, on huumori koetuksella näppäimistönkin takana. Viitaten tällä siihen, ettei 5-0 tilanteessa välttämättä enää edes näe kaikkia hyviä asioita kaukalossa. Toisen erän Lukko vei 2-0 ja yhteistilanne kahden erän jälkeen 6-0. Kerhollakin oli jo toisessa erässä omat paikkansa, erän ja ottelun puolessa välissä Lukko joutui käyttämään aikalisänsäkin Kerhon pienen paineen alla.

Kolme kertaa pääsi Kerho koittamaan ylivoimalla kuparisen rikkomista, mutta Lukon alivoima on timanttisen kovassa kunnossa eikä maalille ole minkäänlaista asiaa. Tosin yksi ylivoimista kesti vain kahdeksan sekuntia kun Vesalaiselle puhallettiin kampituksesta jäähy ja lähes kaksi minuuttia mentiin neljällä neljää vastaan. Erän puolessa välissä myös Eronen kävi istumassa pikku kakkosen, tämän Kerho sai selvitettyä ilman takaiskua.

Vaikka Lukko kahdesti erässä osuikin, pelasi Voutilainen maalissa hyvän erän ja oli muutamassa kohdassa mies paikallaan. Toinen joka väläytteli rajusta tappioasemasta huolimatta taitojaan, oli Petri Kontiola.

 

Kerho vei kolmannen erän, Lukko pisteet

 

Kolmannen erän alkukin näytti vielä Lukon ylikävelyltä kun Voutilainen kaivoi ajassa 42.38 kiekon seitsemännen kerran Kerhon pömpelistä. Mutta Kerho sisuuntui ja lähti hakemaan hyvää lopetusta otteluun, ajassa 44.03 iski maalin edestä kavennuksen Miro Ruokonen. Syöttöpisteille Valtteri Jeskanen ja Markus Nenonen.

Muutama minuutti maalista ja Kerho pelasi kolmella viittä vastaan, Mikko Lahtelan ja Erosen jäähyillessä lähes peräkkäin. Kerho kesti nätisti kahden miehen alivoiman ja sinnitteli tasoissa viimeisessä erässä. Alivoimien jälkeen peli oli vähän pelailua puolin ja toisin, eikä pahimpia maalipaikkoja enää etsitty. Ajassa 56.15 syötti Puustinen Kontiolan läpi ja Konna ei erehtynyt, toinen syöttöpiste maaliin Tarmo Reunaselle. Loppulukemat 7-2 jäi taululle ja erävoitolla Kerho kotimatkalle ottamaan huomiseksi vieraita Turusta.

 

 

Huomenna tarvitaan hallilla sinua, juuri Sinua! Tänään tuli pieni notkahdus kaukalossa, sieltäkin noustaan! Osallistu Ikuisesti Oranssi-kampanjaan ja ole HPK! Kiekko jäähän klo 17.00, nähdään hallilla!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

20.11.2020 21:07

Jaa artikkeli: