Kerho sai revanssin – KooKoo kumoon jatkoilla

20.08.2021

3-4 (0-1, 2-2, 1-0, 0-1)

19.34 0-1 Markus Nenonen (Joona Monto, Ryan Johnston)

20.27 0-2 Daniel Mäkiaho (Michael Joly, Arttu Pelli)

32.01 1-3 Juuso Ikonen (Henri Kanninen, Petteri Nurmi)

65.00 3-4 J. Ikonen VL

 

 

Kerho sai Kouvolassa revanssin KooKoosta, kun viikko sitten KooKoo niisti hämeenlinnalaisryhmää Tampere Cupin välierässä. Tänään kaukalosta poistui voittajana HPK lukemin 3-4, mutta voittoon tarvittiin voittolaukauskilpailu ennen kuin KooKoo nöyrtyi. Kerhon tolppien välissä Daniel Lebedeff oli työllistetympi kuin virkaveli Oskari Setänen toisessa päässä, Lebedeff merkkautti 30 torjuntaa ja Setänen selvisi 21 torjunnalla. Maalien muodossa Kerho oli koko ottelun edellä ja KooKoo väänsi ottelun päätöserässä väkisin tasoihin. Varsinaisella peliajalla Kerhon maalit iskivät Markus Nenonen, Daniel Mäkiaho ja Juuso Ikonen. Voittomaalikilpailussa Kerhon maalit teki Michael Joly ja Juuso Ikonen, voittomaali jäi Ikosen nimiin. Kerhon johtaessa ottelua 0-2, oli HPK:lla paikat karata kolmenkin maalin johtoon ja peli olisi saattanut saada nopeamman ratkaisun, mutta kotijoukkueen maalivahti Oskari Setänen oli näissä paikoissa mies paikallaan.

 

 

Kerho ansaitusti johtoasemaan

 

Kerho lähti Kouvolan avauserään revanssi mielessä Tampere Cupin tappiosta KooKoolle. Peli aaltoili suht rivakasti avausminuutit päästä päähän ja vaikka kiekkohallinta on selkeästi mennyt pelien edetessä eteenpäin, ei kunnollisilla maalipaikoilla juhlittu. Ensimmäinen tilastomerkintä saatiin ajassa 9.55 kun KooKoo koitti pelata kuudella kenttäpelaajalla. Tästä Kerholle kahden minuutin ylivoima.

Ylivoimaa Kerho ei maalin muodossa hyödyntänyt ja aluksi oli vaikeuksia saada kiekkoa tuotua edes hyökkäysalueelle, KooKoon aktiivisen karvaamisen vuoksi. Toisella minuutilla mylly saatiin pyörimään, mutta kunnon maalipaikalle ei kukaan päässyt. Ylivoiman loputtua sai Markus Nenonen kiekon pisteiden väliin vetopaikalle ja Nessu tunnetusti koitti naulata ranteella kiekon pussiin, tällä kertaa veto osui KooKoon maalia vartioineen Oskari Setäsen päähän ja tilanne säilyi maalittomana.

Kun ottelua oli pelattu 13.28, sai Oliver Kiljunen kakkosen kampituksesta ja vuorostaan KooKoo pääsi koittamaan ylivoimansa tehokkuutta. Mutta ei lähtenyt kuviot rullamaan kotijoukkueellakaan sen paremmin. Yhden maalipaikan KooKoo sai rakennettua, mutta Teemu Rautiaisen vedon blokkasi Mario Grman nätisti ja myös KooKoon ylivoima jäi tehottomaksi.

Ensimmäiset katsojat oli jo lähtenyt jonottamaan makkaraansa kunnes maalikin avauserässä nähtiin. Ryan Johnston avasi oman maalin takaa Joona Montolle, joka heitti roikkukiekon kentän yli Nenoselle. Nessu otti kiekon haltuun ja laukoi jälleen Setäsen päätä kohti, tällä kertaa kiekko ei enää kypärään napsahtanut vaan löysi tiensä ylänurkkaan ja Kerho siirtyi 0-1 johtoon. Vaikka erässä maalipaikat olivatkin hieman kortilla, oli Kerholla ehkä pari parempaa paikkaa ja oli kuskin penkillä tämän vuoksi. Oskari Setäselle merkattiin erässä kahdeksan, ja Kerhon maalilla Daniel Lebedeffille kymmenen torjuntaa.

 

Toisen erän maali-iloittelua

 

Toisessa erässä mätettiin maaleja molempiin päihin kaksin kappalein. Erän ensimmäinen osuma tuli heti 27 sekunnin pelin jälkeen. Michael Joly toi kiekon alueelle ja löysi syötöllään tilaan Daniel Mäkiaholle, joka sai laukoa Kerhon 0-2 johtoon Setäsen ristikon edestä. Toinen syöttöpiste merkattiin Arttu Pellille, joka teki hyvin Mäkiahon laukaukselle tilaa ajamalla Petteri Nikkilän tyylipuhtaasti tilanteesta ulos. Pari minuuttia tästä ja trio Joel Janatuinen-Juuso Ikonen-Henri Kanninen karvasi kiekon hienosti KooKoon pakeilta pois ja järjesti lopulta maalin eteen paikan Janatuiselle. Janatuisen suora ohjaus ei kuitenkaan mennyt Setäsen patjasta läpi ja kahden maalin johto säilyi edelleen.

Kun erää oli pelattu noin seitsemän minuuttia nousi Oliver Kiljunen hienosti maalille KooKoon pakkien välistä, mutta tämänkin laukauksen Oskari Setänen sai torjuttua. Kellot pysähtyi seuraavan maalin muodossa aikaan 28.32, maalin teki KooKoo ja Valtteri Ojantakanen. Heikki Liedes nousi kiekollisena laidasta ja laukoi kohti Daniel Lebedeffiä, Lebedeff ei saanut kiekkoa suljettua vaan se putosi kainalosta maaliviivalle, josta Ojantakanen siirsi sen sisään ja tilanne oli 1-2.

Kerho karkasi uudestaan kahden maalin johtoon ajassa 32.01. Jälleen Kerhon aktiivinen karvaus tuotti tulosta ja KooKoon huono purku johti maaliin. Henri Kanninen ja Petteri Nurmi taistelivat kiekosta laidassa siniviivan tuntumassa, Kanninen sai syötettyä maalin edessä päivystäneelle Juuso Ikoselle ja tämä lapioi Kerholle illan kolmannen osuman.

Vielä pääsi myös KooKoo peliin mukaan Otto Latvalan saadessa kampituksesta boksia ajassa 35.48. Alivoiman Kerho kesti hyvin mutta hapot alkoivat painaa jäähyn loputtua ja KooKoo painoi pidempää hyökkäystä Kerhon päädyssä. Lopulta se maalikin sieltä tuli ajassa 38.53. KooKoon Riku Tuomola laukoi viivasta kiekon maalille, eikä maskissa ollut Lebedeff nähnyt kiekkoa kunnolla joka painui ihan maalin yläkulmaan. Syöttöpisteet tähän osumaan Samuli Ratiselle ja Joose Antoselle. Toisessa erässä KooKoo oli laukausten valossa enemmän niskan päällä, Daniel Lebedeff tässäkin erässä kymmenen torjuntaa, kun toisessa päässä Oskari Setänen selvisi kolmella torjunnalla.

 

KooKoo tulee väkisin tasoihin

 

Kolmannen erän alussa oli Kerho vähän telineissä ja KooKoo hallitsi kiekollista peliä vahvasti. Ajassa 46.25 lähti Oliver Kiljunen tänään toistamiseen istumaan rangaistusta kampituksesta ja Kerho kerjäsi verta nenästään. Alivoimasta selvittiin ilman takaiskua Daniel Lebedeffin johdolla ja Kerho oli lähempänä maalia tällä erikoistilanteella kuin kotijoukkue. Henri Kanninen ja Joel Janatuinen pääsivät kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen mutta Kannisen noston kohti yläkulmaa Setänen torjui.

Erän puolen välin jälkeen oli Kerho uudestaan kahdella yhtä vastaan, nyt asialla olivat Michael Joly ja Sean Collins, jälkimmäinen oli laukojan roolissa ja jälleen Oskari Setänen oli varusteineen edessä. Tästä hetki ja KooKoo tuli tasoihin ajassa 53.12. Heikki Liedes kirjautti illan toisen syöttöpisteensä Kimi Koiviston tekemään tasoitukseen.

Ottelun lopussa, 56.25 oli KooKoolla jälleen kuusi kenttäpelaajaa ja Kerholle tarjoutui loistava paikka ratkaista ottelu ylivoimalla. Ykkösylivoima sai kuvion kuntoon kyllä mutta Jolyn tolppalaukausta lähemmäksi maalia ei päästy ja ottelun ratkaisu siirtyi jatkoajalle.

Jatkoajalla hierottiin keskialueella ensimmäiset kolmisen minuuttia, kumpikaan joukkueista ei saanut toisen puolustusta revittyä auki eikä maalitilanteita syntynyt. 63.05 joutui Liedes rikkomaan Jolya sillä seurauksella, että jatkoajan loppuajan Kerho pyöritti ylivoimaa neljällä kolmea vastaan. Tiilikainen otti tähän myös aikalisän antaen kanukkikolmikolle ja Arttu Pellille tällä lisää lepoaikaa. Mutta ei tuonut ratkaisua tämäkään ylivoima ja paikalle saapunut yleisö sai rahoilleen vastinetta pisimmän mahdollisen kaavan kautta.

Voittolaukauskilpailun aloitti KooKoon Ville Meskanen joka laukoi kiekon ohi Lebedeffin. Kerholta huutoon vastasi Michael Joly pistämällä limpun uuniin Setäsen jalkovälistä. Lopuista laukojista KooKoolta epäonnistuivat Ratinen ja Teemu Engberg, Kerholta välissä onnistui Juuso Ikonen ja näin Kerho otti toisen voiton putkeen tällä harjoituskaudella. Oskari Setänen oli kiekon edessä yhteensä 21 kertaa ja Daniel Lebedeff torjui 30 laukausta.

 

 

Seuraava ottelu harjoituskaudella pelataan ensi viikon torstaina 26.8. Lahdessa Pelicansin vieraana. Kotona jatketaan heti perään perjantaina 27. päivä, jolloin vastaan asettuu SaiPa Lappeenrannasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

HPK LIIGA OY

Kiekkoritarinkuja 3B
13130 HÄMEENLINNA

puh. +358 3 612 2162
e-mail: hpk@hpk.fi

PYSY AJANTASALLA SIITÄ
MISSÄ KIEKKO LEPÄÄ!