4-0 (3-0, 1-0, 0-0)
2.35 Joel Janatuinen 1-0
7.24 Antti Pihlström 2-0 (Markus Nenonen)
8.26 Miro Ruokonen 3-0 (Janatuinen, Otto Latvala)
32.01 Ruokonen 4-0 (Janatuinen, Ryan Johnston)
Kauden ensimmäinen kolmen pisteen voitto nähtiin tänään Kerhon toimesta Pohjantähti areenalla Jukureiden kustannuksella! Kerhon maalit tekivät Joel Janatuinen, Antti Pihlström ja Miro Ruokonen kahdesti. Vierailija, Jukureiden jäädessä nollaantehtyyn osumaan, oli kotivoitto ja täydet kolme pistettä plakkarissa kun loppusummeri pärähti soimaan. Ykkösketjun jäädessä tänään tehoitta, vaikkakin pyöritti peliä toisinaan vaarallisesti, iski kolme maalia Kerhon nelosketju ja jokainen maalintekijä tänään avasi kauden maalihanansa. Tällä peli-ilmeellä lähdetään lauantaina Oktoberfesteillä haastamaan IFK kolmatta kertaa kuluvan kauden aikana, eikä tavoitteena ole mikään vähempi kuin vieraiden päänahka. Tervetuloa juhlimaan lauantaina klo 15.00 alkaen Trio Nahkahousujen laittaessa lattialle tahtia! Varaa paikkasi HPK:n myynniltä – klo 16.00 alkaen toki pääset juhlaan mukaan ilman varausta.
Alkuun, ennen kuin kirjoitetaan pelistä yhtään mitään. Korostetaan, että millään muotoa ei haluta lytätä tekstissä Matti Tiilikaisen tekemää työtä, se ei ole meidän tehtävä.
Mutta, mutta. Peli kun lähti käyntiin, koki hämeenlinnalaisyleisö avausminuutilla kauhunhetkiä. Libor Zabransky sai kiekon huipputontille ja Jukureiden johtomaali oli erittäin lähellä. Eetu Laurikainen sai kuitenkin potkaistua itsensä tolpalta tolpalle ja Zabranskyn onetimer jäi Laurikaisen patjoihin.
Tämän tilanteen jälkeen sitten osat vaihtuivat ja oranssi vyöry räjäytti Pohjantähti areenan kolmesti. Avausmaalin teki Joel Janatuinen pysäyttäen digitaalit aikaan 2.35. Maaliin ei merkattu syöttäjiä, koska se syntyi Janatuisen erittäin näyttävän karvauksen tuloksena, mikkeliläispakkien sekoilun avittamana tosin.
Pelin virtaus siirtyi avausmaalin jälkeen Kerhon haltuun ja paikkoja syntyi Oskari Salmisen vartioimalle maalille. Toista maalia juhlittiin ajassa 7.24, tämän iski Antti Pihlström. Tämäkin maali syntyi kovan karvaamisen seurauksena, syöttöpiste merkattiin Markus Nenoselle. Maalin jälkeen Olli Jokinen päätti käyttää aikalisänsä ja koitti herätellä omiaan. Vaan ei auttanut sekään kun Kerho oli saanut ison pyörän pyörimään. Seuraavasta aloituksesta hetki, ja Kerho oli kolmella kahta vastaan-hyökkäyksessä. Matt Marcinew pelasi vetopaikan Otto Latvalalle jonka kudin Salminen torjui.
Seuraavasta hyökkäyksestä sitten pölähti taas. Peliä oli pelattu 8.26, kun HPK siirtyi jo 3-0 johtoon, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Tässä maalissa Otto Latvala laukoi ylärimaan, kiekko pomppasi maalin kulmalle ja siitä sen ohjasi Joel Janatuinen maalin eteen, josta Miro Ruokonen napautti kiekon sisään. Tämä taas riitti sitten puolestaan Oskari Salmiselle, ja Jukureiden maaliin luisteli Waltteri Ignatjew.
Kolmen maalin johdossa Kerho ehkä vähän otti jalkaa kaasulta, painaen kuitenkin hyökkäykset loppuun asti, mutta parhaimmille maalipaikoille ei seuraavien minuuttien aikana päästy. Paras paikka siirtää Kerho neljän maalin karkumatkalle, tuli pari minuuttia ennen erän loppua mutta maalin edessä Tommi Tikka ei osunut kiekkoon ja näin maali jäi tekemättä. Pientä häröilyä nähtiin Kerhonkin penkillä, kun ajassa 18.14 puhallettiin ottelun avausjäähy kotijoukkueen pelatessa hetken kuudella miehellä. Erän lopun alivoima kuitenkin hoidettiin helpohkosti ja Jukurit sai jatkaa ylivoimaansa toisessa erässä reilun kymmenen sekuntia. Erässä Eetu Laurikainen oli kiekon tiellä yhdeksän kertaa, Jukureiden maalivahtien torjuessa yhteensä neljä laukausta.
Toisessa erässä Jukurit oli jo vahvempi ja jos katsotaan pelkästään maalivahtien torjuntoja, Eetu Laurikainen 12 ja Waltteri Ignatjew kuusi, oli ehkä jopa vääryys kun Kerho vei tämänkin erän 1-0. Mutta kuka niitä muistelee, on tässä vääryyksiä koettu toiseenkin suuntaan alkukaudesta.
Jukurit sai pelata ylivoimalla muutamia sekunteja erän alusta ja siitä jäi vierasjoukkueelle momentum päälle. Kerhon tolppien välissä kuitenkin Laurikainen hoiteli kaiken, mitkä kohti tuli ja tilanne säilyi muuttumattomana. Ajassa 24.15 tarjottiin Kerholle illan ensimmäistä ylivoimaa, Otto Mäkisen lähtiessä jäähyboksiin koukkaamisesta. Kerholta ylivoimaa tuli pyörittämään viisikko J.Ikonen-Tikka-Joly-Pelli-Johnston. Ykkösylivoima pyörittikin peliä kiekolla nätisti ja sai Jukureiden nelikkoa revittyä auki, mutta laukaukset jäivät vähän piippuun ja lopulta Jukurit sai tilanteen purettua minuutin myllyn jälkeen. Toinen ylivoima ei saanut peliä rauhoitettua ja vieraat selvisivät ensimmäisestä alivoimastaan tänään.
Kun erää oli pelattu kahdeksan minuuttia aiheutti kaksikko Collins-Joly harmaita hiuksia Jokisen lisäksi Jukureiden puolustukselle. Collins hassutteli mikkeliläisiä ja lopulta Michael Joly nappasi kiekon ja vanhanaikaisella tehty maali jäi pienen pienestä kiinni tällä kertaa.
Tämän jälkeen pääsi Jukurit taas niskan päälle muutamaksi minuutiksi ja Kerho joutui puolustusasemiin. Mutta lopulta sitten taas paukahti toisessa päädyssä. Ryan Johnston avasi laitaan Joel Janatuiselle ja Miro Ruokonen polki armottomasti kohti maalia toiselta laidalta. Janatuinen heitti lätyn maalille ja Ruokonen iski mailansa väliin, tuloksena Kerholle illan neljäs osuma, Ruokoselle toinenmaali ja Janatuiselle kolmas tehopiste.
Erän lopussa Anssi Löfman Jukureista sai kiekon kasvoihinsa ikävän näköisesti, selviten tästä kuitenkin jääpussilla ilman tikkejä. Ja erän viimeisellä minuutilla oli vieraat vielä parikin kertaa rikkomassa Laurikaisen nollaa, onnistumatta. Ensin Jarkko Immosen ketju sai Collinsin kentän sekaisin ja painoi pidempää hyökkäystä kohti Laurikaista, tämän kerhoveska torjui. Ja seuraavasta aloituksesta vielä sai Jukurit paineen ja viimeisellä sekunnilla oli Patrik Puistola nokikkain Laurikaisen kanssa, vaan ei antautunut Eetu vieläkään ja erätauolle poistuttiin Kerhon johtaessa 4-0
Ottelun viimeinen erä alkoi taas sitten kerhomerkkisesti ja Jukurit oli helisemässä. Avausvaihdossa Collinsin kenttä väläytteli vaarallisuuttaan, jättäen tehot kuitenkin vielä lopulta tuleviin otteluihin ja antaen nelosketjun tuikkia tähtenä kauden ensimmäisessä täydessä pistepotissa.
Viiden minuutin jälkeen sai Jukuritkin painetta Kerhon päätyyn ja lopulta tilanne päättyi Markus Nenosen saamaan kahden minuutin jäähyyn korkeasta mailasta. Tästä Jukurit sai sen viimeisen oljenkorren johon tarttua. Jukurit pyörittikin ylivoimaansa hyvin, mutta Liigan paras alivoima ei tänäänkään antautunut ja vaikka tänään olisi pelattu 130 minuuttia, olisiko Eetu Laurikainen siltikään ollut yllätettävissä, tuskin.
Ja heti jäähyltä päästyään sai Markus Nenonen kiekon päästen karkaamaan läpiajoon. Tästä ei Nessu limppua sisään laittanut vaan Waltteri Ignatjew torjui tilanteen patjallaan eikä lisäosumia nähty. Ajassa 49.48 pääsi Kerho toista kertaa tänään koittamaan ylivoimansa tehokkuutta. Ja jälleen ykkösylivoima oli tulessa rakentaen peliä vaarallisesti mutta sen viimeisen silauksen jäädessä puuttumaan, jäi ylivoiman tehokkuus näyttämään nollaa tänään.
Kun ottelu alkoi kääntyä viimeselle kympille, jännitettiin eniten Eetu Laurikaisen nollapeliä. Muuten tässä tilanteessa Jukuritkin jo alkoi tyytyä kohtaloonsa hävinneenä osapuolena. Lähellä se osumakin oli vielä viitisen minuuttia ennen loppua kun vieraiden Joachim Rohdin nousi laidasta laukoen tulisesti. Kiekko kilahti kuitenkin ylärimaan ja nousi tästä muikkuverkkoihin, Eetun pitäessä nollansa elossa. Minuutti tästä ja Matt Marcinew oli karata läpiajoon toiseen päähän, sen verran oli kuitenkin jo happoja pohkeissa, että Alex Rindell polki Marcinewin kiinni ja yritys epäonnistui.
Ja sitten vielä kun oli kolmisen minuuttia jäljellä, pääsi Miro Ruokonen ja Artturi Toivola kahdella yhtä vastaan-hyökkäykseen. Eikä Ruokosella ollut tässä muuta vaihtoehtoa kun koittaa ampua kypärällinen täyteen, tämän kuitenkin Ignatjew haistoi saaden tavaroitaan väliin eikä päässyt Ruokonen tuulettamaan uransa ensimmäistä kypärätemppua. Viimeisellä minuutilla oli Jukureilla vielä todella vaarallinen maalipaikka, johon ottelun hahmo, Miro Ruokonen uhrautuvasti heittäytyi eteen blokaten laukauksen ja loppunumerot merkattiin tänään Kerholle 4-0!
Seuraavan kerran pelataan lauantaina, ja jälleen taistellaan pisteistä kotona. Vastaan asettuu kolmannen kerran tällä kaudella Helsingin IFK. Lauantaina vietetään myös Oktoberfestejä Pohjantähti areenalla, joten olethan ajoissa paikalla! Pöytiä on vielä vapaana, joten varaa omasi ja nähdään voitokkaassa Pohjantähti areenassa lauantaina! Tervetuloa!