HPK-Blues 3-0 (0,0-1-0,2-0)
Hämeenlinnan illassa nähtiin kahden taistelevan joukkueen taisto, jossa HPK nappasi yritteliäällä otteella kolme pistettä.
Pelin alku näytti illan suunnan. Tasaista kamppailua ja kovaa vääntöä, jossa HPK näytti, että joukkue tuli pesemään kasvonsa eilisillan vaisun esityksen jälkeen.
Ensimmäinen erä oli tasaista taistelua, jossa HPK oli kenttäpelissä hieman niskanpäällä. Blues sai kuitenkin erän parhaat paikat, mutta vierailijoiden tehokkuus ei ollut edellisillan tasolla.
Toinen erä jatkui samoissa merkeissä. Molemmat joukkueet loivat tasaisesti tilanteita, mutta viimeinen terävyys maalipaikoissa jäi puuttumaan.
HPK siirtyi johtoon hieman erikoisella tavalla. Tuomas Santavuori kiersi Blues-maalin ja kiepautti kiekon Antti Oreen vartioiman veräjän maaliviivan tuntumaan. HPK:n pelaajat, eivätkä kannattajat saati sitten aition numeron 18:n asiantuntijat eivät pystyneet sanomaan oliko kiekko maalissa vai ei. Tuomarit kuitenkin tarkistivat tilanteen videolta ja lopulta maali hyväksyttiin. Santavuoren maaliin syöttöpisteen merkautti Jesse Saarinen.
Loppuerän HPK jatkoi hyvällä sykkeellä, eikä Blues päässyt vaarallisiin tekopaikkoihin.
Kolmanteen erään Blues yritti virittää takaa-ajoa. HPK pystyi kuitenkin jäädyttämään pelin ja vesittämään espoolaisten harppuunahyökkäykset. Aikaan 47.25 kiekko toimitettiin Blues-maalille. Kiekolla terhakkaimmillaan oli Ville Viitaluoma, joka survoi HPK:n 2-0 -johtoon. Viitaluoman maaliin syöttöpinnat Jere Salliselle ja Tuomas Vänttiselle.
Erän puolivälin aikaan Blues pääsi yrittämään kavennusta ylivoimalla. HPK:n uhrautuva puolustus kuitenkin kesti espoolaisten yritykset, eikä lisämaaleja nähty.
Ajassa 53.50 nähtiin ottelun ratkaisu ja samalla pelin kaunein maali. Jesse Saarinen ja Arsi Piispanen kiekottelivat Blues-puolustuksen klassisesti nakkikioskin puolelle ja Saarinen sai tilata rauhassa kebabin lisälihalla, sekä nauttia täysin siemauksin Piispasen tarjoiluista. Peli HPK:lle 3-0.
Saarisen maalin HPK järkevöitti pelin, eikä päästänyt vieraitaan enää peliin mukaan. Lopulta HPK:lla oli helppo työ pitää johtoasema ja korjata kolme sarjapistettä.
HPK:n ottelut jatkuvat tiistaina kotiottelulla Pelicansia vastaan. Tule katsastamaan silloin jatkuuko HPK:n oiva syysvire!
13.10.2012 Lätty & Rysty