HPK-HIFK 3-1 (0-0,2-0,1-1)
Viikko käyntiin maistuvalla kolmen pisteen kotivoitolla! Tasainen taisto kääntyi Kerho eduksi Jere Sallisen, Teemu Rautiaisen ja Ville Viitaluoman osumilla. Voiton myötä HPK nousi takaisin kuuden joukkoon.
HIFK lähti otteluun revassi mielessään, sillä HPK voitti molemmat tammikuun tasauksen ottelut reilu viikko sitten. Tappioden jälkeen HIFK erotti päävalmentajansa Pasi Sormusen ja tilalle pestattiin Raimo Summanen. Se ei tuonut kuitenkaan suurta muutosta joukkueiden välisiin voimasuhteisiin.
Avauserän alkupuoliskolla HPK hermoili ajoittain ja IFK pääsi laukomaan maalivahti Mika Järvisen lämpimäksi. HPK joutui kahden miehen alivoimalle erän puolivälissä. Joukkueen työmiesosasto selvitti Johan Larssonin ja Juho Mielosen jäähyt hienosti, eikä IFK saanut luotua erityisen vaarallisia tekopaikkoja.
HPK:n parhaat paikat avautuivat ensimmäisessä erässä Ossi-Petteri Grönholmille ja Jesse Saariselle, mutta kumpikaan ei onnistunut ohittamaan IFK-vahti Mika Norjaa.
Toisessa erässä HPK lisäsi höyryä ja otti pelin hallinnan itselleen. Kuuden minuutin kohdalla Jesse Saarinen karkasi läpiajoon IFK-puolustuksen avustuksella, mutta Norja oli jälleen hienosti kiekon tiellä.
Erän puolivälissä vieraiden Jari Sailiolle tuomittiin kaksi rangaistusta peräjälkeen, joista toisen umpeudutta HPK iski ottelun avausmaalin. Johan Larsson ampui napakasti siniviivalta ja Norja pompotteli kiekon eteeensä. Paikalle pyyhälsi ensimmäisenä Jere Sallinen, jolla oli helpohko työ viimeistellä kauden kymmenes täysosumansa. Syöttöpiste kirjattiin Larssonin lisäksi Ville Viitaluomalle.
2-0-maali nähtiin erän viimeisellä minuutilla. Kerhon nelosketju Robert Leino-Otto Paajanen-Teemu Rautiainen kirmasi vauhdikkaasti hyökkäysalueelle. Norja torjui Paajasen rannelaukauksen, mutta pää kolmantena jalkana paikalle ehtineet Leino ja Rautiainen kaivovat irtokiekon ennen IFK-puolustusta. Lopulta Rautiainen pääsi tuikkaamaan kiekon lähietäisyydeltä reppuun. Maali oli Rautiaiselle kauden viides.
Kolmannen erän alkuun HPK:lle tarjoutui tappaa peli Arttu Luttisen jäähyn aikana, mutta tällä kertaa se ei onnistunut.
HIFK sai oman etsikkoaikansa Luttisen jäähyn jälkeen, kun Marko Tuulola ampui kiekon katsomoon Ossi-Petteri Grönholm jäähyn aikana ja IFK pääsi jälleen kokeilemaan kahden miehen ylivoimaa.
Hetken jo näytti siltä, että Kerho selvittäisi tämänkin kurimuksen, mutta lopulta helsinkiläisten kiemurat purivat. Joakim Erikssonin tarkka syöttö tavoitti maalilla päivystäneen Roope Talajan, joka ohjasi tilanteeksi 2-1.
Vieraille jäi 14 minuuttia hakea tasoitusta. Sitä ei kuitenkaan koskaan nähty ja Ville Viitaluoma pääsi sinetöimään loppulukemat 3-1 tyhjään maaliin.
– Koko joukkueelta kova työmäärä. Se mikä tietysti miellyttää, on että jalka liikkuu ja joukkue on hyvässä vireessä, HPK-valmentaja Ari-Pekka Selin jutteli ottelun jälkeen.
Viikko jatkuu huippuottelulla KalPaa vastaan perjantaina. Silloin kaikille oranssia ylle ja Rinkelinmäelle kannustamaan!
29.1.2013