Kauden avaus tappion sävyttämä

HPK – Kärpät 2-4 (2-1,0-1,0-2)

HPK ja Kärpät avasivat liigakauden Pohjantähti Areenassa. Kotijoukkueen ottelu alkoi räväkästi, mutta pelin edetessä se hyytyi ja vierailija Kärpät puskutti tasaisen varmasti kohti voittoa. Siispä HPK:n kiekkokauden ensimmäinen voitto jäi vielä odotuttamaan itseään.

Vauhdikas ensimmäinen

Ottelun ensimmäinen erä ei olis paremmin voinut kotijoukkueen osalta alkaa, kun jo heti alkusekunneista lähtien se oli pelin päällä ja loi maalipaikkoja Kärppien maalin edustalle. Kauaa ei tarvinnut myöskään kauden avausmaalia odottaa, kun jo ottelun toisella peliminuutilla Valtteri Puustinen toimitti kiekon siniviivan kulmasta kohti maali luistelleelle Petri Kontiolalle. Kahden Kärppien puolustajan painostuksesta huolimatta Kontiola sai käännettyä kiekon toisesta aallosta nousseelle Jere Innalalle, jolla oli helppo työ sijoittaa peliväline Kärppien maalilla torjuneen Joel Blomqvistin selän taakse.

HPK:n avausosuman jälkeen vierailija Kärpät myös lisäsivät pelinopeutta, mutta HPK:n maalia vartioinut Joona Voutilainen selvitti pahimmat tilanteet, vaikkakin muutaman irtokiekon joutui tarjoamaan. Erityisen vaarallinen oli Kärppien ykköskenttä Pyörälä, Kunyk ja Puljujärvi.

Lopulta kuitenkin vierailijoiden nopeus tuotti tulosta, kun ajassa 10.01 Shaun Heshka toimitti kiekon p-pisteen kulmauksesta kohti Voutilaista. Ennen kuin kiekko ennätti Voutilaiselle asti, kurkotti Otto Karvinen mailansa väliin ja ohjasi pelivälineen maalin kattoon HPK -puolustuksen estelyistä huolimatta.

Vierailijoiden maalia ei kuitenkaan kauaa HPK hämmästellyt, kun jo ajassa 10.25 Valtteri Jeskanen toimitti kiekon maalille ja irtokiekossa oli nälkäisenä paikalla Petri Kontiola, joka siirsi rystynostollaan kotijoukkueen jälleen johtoon. Osumaan toisen syötön sai Valtteri Puustinen jolle tehopiste oli jo illan toinen.

Erän loppua kohde kuitenkin Kärpät oli se joka hallitsi. Varsinkin Cody Kunykin johtama ykköskenttä aiheutti harmaita hiuksia HPK:n puolustukselle. Mutta kotijoukkueen onneksi Joona Voutilainen oli mies paikallaan ja erätauolle siiryttiin lukemissa 2-1.

Toisen erän tahmeus

Jos ensimmäinen erä päättyi vierailijoiden hallintaan ja Joona Voutilaisen hienoihin torjuntoihin, niin toisessa erässä jatkettiin samalla kaavalla. Vaikkakin aivan erän alkajaisiksi HPK:lle tarjoutui erinomainen paikka karata kahden maalin johtoon, kun Valtteri Puustinen ja Jere Innala karkasivat Kärppien viisikolta 2vs1 hyökkäykseen. Tilanne kuitenkin kuivui kasaan, kun Innala lähti tavoittelemaan toisesta aallosta noussutta Elmeri Erosta, jota Innala syöttö ei tavoittanut.

Kotijoukkue sai myös toisen oivan mahdollisuuden karata kahden maalin johtoon, kun toisen erän kahdeksannella peliminuutilla Jari Sailio otti rangaistuksen huitomisesta. HPK komensikin jäälle Petri Kontiolan johtaman ykkösnyrkkinsä, mutta tällä kertaa kentän ruuti oli märkää ja ylivoiman parhaimmaksi paikaksi jäi Elmeri Erosen viivasta lähettämä rannelaukaus.

Kotijoukkueen epäonnistuneen ylivoiman jälkeen Kärpät alkoivat hallita peliä toden teolla ja vähiten jälleen sen ykkösnyrkin ansiosta. Vierailijoiden tasoituksen kuitenkin värkkäsi joukkueen neloskenttä, joka pyöritti pitkää hyökkäystä HPK:n kenttäpäädyssä. Lopulta kiekko pelattiin p-pisteiden väliin unohtuneelle Janne Kuokkaselle, joka toimitti kiekon komeasti maalin takanurkkaan aivan tolpan juureen. Osumaan syötöt saivat Ludwig Byström sekä Jari Sailio. Osuma tehtiin tasavajaalla.

Kärpät sai erän lopulla mahdollisuuden siirtyö jo johtoon, kun Jere Innala sai kahdenminuutin rangaistuksen kiinnipitämisestä. Jälleen Kärppien valmennus luotti omaan ykköskenttäänsä, joka oli ollutkin aivan mainio. Kärppien ykköskenttäkään ei kuitenkaan vonut kotijoukkueen maalilla oivasti torjuneen Joona Voutilaisen vireelle mitään ja erätauolle jatkettiin lukemissa 2-2.

Kärpät karkaa

Ottelun kolmas ja viimeinen erä ei tuonnut mitään uutta Pohjantähti Areenan valojen alle. Kärpät lisäsis tempoa ja kotijoukkue tippui kyydistä. Ainoastaan Joona Voutilaisen ajoittain jopa maagiset torjunnat pitivät kotijoukkueen pistetaistelussa mukana.

Mutta kaikkeen ei Voutilainenkaan pystynyt. Ajassa 50.41 Kärppien ottama jäähy ei kostautunut vierailijoille vaan kotijoukkueelle. HPK:n pyörittämä ylivoima sähläsi kiekon Mika Pyörälän lapaa joka pääsi Cody Kunykin kanssa iskemään kahdella yhtä vastaan. Pyörälä pelasi kiekon Kunykille, joka viimeisteli varmoin elkein lukemiksi 2-3 ujuttamalla kiekon Voutilaisen jalkojen välistä.

Kärppien loistavan ykkösnyrkin illan kruunasi ottelun lopussa ylivoimalla leivottu maali, jossa Kunyk tarjoili poikittaisen syötön p-pisteen yläkaarelle Puljujärvelle, jonka onetimer kilahti neljännen kerran HPK -maalin perukoille.

Kotijoukkue ei oikein missään vaiheessa saanut aikaan kunnollista kiriä ja näin ollen vierailija Kärpät vei täyden pistepotin lukemin 2-4.

01.10.2020 21:15

Jaa artikkeli: