Kasvojenpesu a´la pallokerho

HPK-HIFK 1-0 (0-0, 1-0, 0-0)

Edellisen illan selkäsaunan jälkeen HPK oli koonnut rivistönsä valmiiksi taistelemaan jälleen tosissaan sarjapisteistä. HPK pesikin kasvonsa kotiyleisön edessä ja vielä saippuan kera.

dsc_5024

HIFK kylvetti HPK:a eilen Helsingissä peräti 6-0 lukemin. Lauantai-illan ensitahdeista alkaen oli kuitenkin selvää, ettei vastaava tulisi enää tapahtumaan. Ensimmääistä erää kamppailtiin hienokseltaan hämeenlinnalais päädyssä, missä HIFK pyöritti ajoittain pitkiäkin hyökkäyksiä. Vierailijat pääsivät erän aikana yrittämään eilen kovassa iskussa ollutta ylivoimaansa kahteen otteeseen. IFK pyörittikin ylivoimaansa hienosti mutta HPK:n uhrautuva puolustus ja viimeisenä lukkona maalissa pelannut Juuse Saros kestivät paineen.

dsc_5059

HPK:n parhaimmista paikoista erän aikana vastasi ykkösketju Jere Sallinen-Ville Viitaluoma-Joonas Vihko, sekä Borna Rendulic, jonka kärkimiina jallitti helsinkiläispuolustuksen mutta varsinainen maalintekoyritys ajautui liian pieneen kulmaan.

Jäähy sulle, jäähy mulle

Toisen erän alkuun HPK lisäsi luistelua entisestään. Kerho saikin luotua enemmän maalipaikkoja, kuin ensimmäisessä erässä. Heti erän avausminuuteilla Juha Kiilholma ja Jesse Saarinen karkasivat 2-1 -ylivoimahyökkäykseen. Saarisen oma yritys päätyi kuitenkin Ville Husson syliin.

dsc_4988

Ennen erän puoliväliä ottelussa nähtiin jakso, jossa molemmille joukkueille tuomittiin jäähyjä peräperään.

Erän toinen ylivoima tuotti lopulta tulosta HPK:lle. Jesse Saarinen syötti kiekon Tuomas Vänttiselle, joka jatkoi sen yhdellä kosketuksella Juha Kiilholmalle. Kiilholman tarkka rannelaukaus painui IFK-maalin takaylänurkkaan. Kiilholman raivokkaat tuuletukset saivat päätykatsomossa sukkaa kutoneen IFK-faninkin tiivistämään silmukkaväliään huomattavasti.

dsc_4130

HPK pääsi vielä erän aikana kahdesti ylivoimalle ja olikin lähellä lisäosumaa, kun Teemu Rautiainen karkasi läpiajoon. Kiekko pyörähti kuitenkin Rautiaisen lavassa juuri ratkaisuhetkellä ja näin erätauolle siirryttiin kutkuttavassa Kerhon maalin johdossa.

Kynnet lyhenevät kynsinauhaan asti

Kolmas erä alkoi tarkkana pelaamisena molemmin puolin. Borna Rendulic komennettiin erän aikana kahdesti jäähyaitioon. HIFK pyöritti edelleen ylivoimaansa HPK-päädyssä mallikkaasti mutta Saros oli päättänyt pitää uransa toisen nollapelin ja etenkin jälkimmäisen ylivoiman aikana Saros esitti upean patjavenytyksen IFK:n maalintekoyritykseen.

Myös HPK:lla oli paikkansa ratkaista ottelu erän aikana. Vihko ja Saarinen pääsivät kahdestaan ylivoimahyökkäykseen Saarinen leipoi kiekkoa kuitenkin hetken liian pitkään ja Husso pääsi tilkitsemään jo tyhjänä ammottaneen maalinsa, eikä ratkaisua nähty.

dsc_5017

HIFK:n valmentaja Raimo Summanen kokosi joukkonsa aikalisälle tasan minuutti ennen päätössummeria ja otti samalla maalivahdin pois maalistaan. Vierailla oli vielä loistava paikka tasoitukseen 11 sekuntia ennen loppua mutta Tuomas Vänttisen uhrautuvuus kiekon edessä blokkasi laukauksen ja HPK pääsi juhlimaan voittoaan.

“Ylpeä joukkueesta”

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa molempien joukkueiden valmentajat kehuivat ottelun tasoa hyväksi ja viihdyttäväksi.

– Hyvä esimerkki urheilusta, eli homma jatkuu aina edellisestä tuloksesta riippumatta. HPK kamppaili tänään sielulla mutta niin tehtiin mekin. Joka jätkä antoi kaikkensa kaukalossa, HIFK:n päävalmentaja Summanen summasi ottelua.

HPK:n pääkäskyttäjä Pasi Arvonen oli Summasen kanssa samoilla linjoilla ottelun viihdearvosta:

– Huikea ottelu molemmilta joukkueilta! Ylpeä olen joukkueesta, kun peilaa siihen mitä tehtiin eilen illalla ja yöllä. Tyytyväinen olen tasonnostosta mutta kyllä sitä piti pumpatakin.

dsc_5088

Hymy oli edellisen illan jälkeen palannut myös kapteeni Ville Viitaluoman kasvoille.

– Se mitä eilen tapahtui ei voi olla hyväksyttävää, eikä kukaan tuolla kopissa sitä hyväksykään. Eilen suoraan sanottuna hävetti.

– Jo aamutreeneissä tänään näki, että ihan eri meininki oli jätkillä. Ei se varmaan tänäänkään niin kaunista ollut mutta se oli sitä taistelua mitä tässä hommassa vaaditaan. Se kun me ymmärretään jatkossakin, niin ollaan todella vahva joukkue, Viitaluoma muistutti työnteon merkityksestä.

– Melkoinen myllerrys ja prosessi tässä käytiin edellisen ottelun ja tämän ottelun välillä, niin kuin ollaan oikeastaan käyty koko alkukauden aikana mutta eiköhän se nyt tässä jo ala helpottamaan, kapteeni päätti.

HPK:n seuraava ottelu on edessä tiistaina Kuopiossa Kalpaa vastaan ja seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 1.11 JYP:ä vastaan.

26.10.2013 Lätty

 

26.10.2013 14:23

Jaa artikkeli: