JYP vahvempi Rinkelinmäellä

HPK – JYP 2-5 (1-3,1-2,0-0)

Hämeenlinnassa kohtasivat loukkaantumisista kärsivä HPK sekä vieraskaukalossa heikosti tällä kaudella esiintynyt JYP. Jyväskyläläiset paransivat heikkoa vierassaldoaan voittamalla vaisun Kerhon numeroin 2-5. Markus Hännikäinen, Juuso Ikonen ja Miika Lahti toimivat vieraiden tehomiehinä.

Poissaolojen runteleman HPK:n lähtö otteluun epäonnistui täysin, sillä ensimmäisestä minuutista alkaen vierailija JYP oli aktiivisempi osapuoli. Vain minuutin pelin jälkeen nähtiin myös illan ensimmäinen osuma, kun Miika Lahti käveli vapaasti maalin eteen ja vei vieraat 0-1 -johtoon. Kerho kuitenkin tuli tasoihin vain muutama minuutti johtomaalista, kun hieman onnekkaastikin Craig Schira pompotteli maalin edestä lukemiksi 1-1.

DSC_2075

Kauaa ei Kerhon riemu kuitenkaan kestänyt, sillä JYP siirtyi jälleen johtoon ylivoimamaalilla erän puolivälin tienoilla. Maalintekijänä oli toistamiseen onnistunut Lahti, joka tuplasi samalla koko kauden maalimääränsä. Kerho ei saanut ottelun juonesta erän aikana kiinni millään ja varsinkin JYPin kakkosketju oli hurjalla pelipäällä.

Ajassa 15:11 JYP siirtyi jo 1-3 -johtoon, kun tällä kertaa kakkosketjussa viilettänyt Juuso Ikonen onnistui maalinteossa. Näyttävään osumaan syöttöpiste merkittiin tehokkaasti operoineelle Lahdelle, joka keräsi Ikosen ohella ensimmäisessä erässä peräti kolme tehopistettä. Kerho pääsi vielä erän loppuhetkillä yrittämään ylivoimansa tehokkuutta, mutta ruuti oli tekopaikoissa litimärkää.

Enempää maaleja ei erässä nähty ja erätauolle siirryttiin numeroissa 1-3. Erän voimasuhteista kertoo karua kieltä maalivahtien torjunnat: Saros 16, Tarkki 5.

Hännikäinen kurittaa HPK:ta

Toinen erä alkoi hämeenlinnalaisittain karmeasti, kun vain 12 sekunnin pelin jälkeen tilanne oli jo 1-4.  Maalintekijänä oli tällä kertaa hyvää kautta pelaava Markus Hännikäinen. HPK pääsi ensimmäistä kertaa toisessa erässä ylivoimalle, kun Mikko Mäenpää taklasi sääntöjen vastaisesti Otto Paajasta keskialueella. Kerhon ylivoima ei kuitenkaan ottanut vieläkään tuulta purjeisiinsa ja tilanne säilyi 1-4-numeroissa.

DSC_2108

Erän puolivälin tienoilla Kerho sai uuden vaihteen silmään ja varsinkin nuoriketju Vuoti-Virta-Arkiomaa pyöritti peliä ahnaasti JYPin päädyssä lähes jokaisessa vaihdossa. HPK:n orastava paine palkittiin vihdoin ajassa 32:03, kun Eero Somervuori viimeisteli hyökkäyspään aloituksen jälkeen tilanteeksi 2-4. Tärkeän aloituksen otti tehokkaasti kuumeilun jälkeen palannut Viedensky.

Taaskaan ei pitkään kestänyt HPK:n flow, sillä ainoastaan vähän reilu minuutti kavennusmaalin jälkeen soi jälleen Saroksen selän takana. Maalia edelsi Juuso Vainion melkoinen sekoilu omassa päässä. Ensin Vainio hävisi kaksinkamppailun kulmassa ja sen jälkeen puolustaja ei saanut pidettyä Kerhossakin pelannutta Hännikäistä kurissa, joka ohjasi maalin edestä numeroiksi 2-5. Näissä numeroissa mentiin myös pelin toiselle erätauolle.

DSC_2098

Kolmas erä pelailua

Kolmanteen erään lähdettiin vieraiden kolmen maalin johtoasemasta, joten HPK:lla oli edessään melkoisen suuri urakka. Kerho hallitsikin erän alkua ainakin näennäisesti, mutta parhaille maalintekopaikoille ei oranssinuttuinen kotijoukkue kuitenkaan päässyt.

Erän puolivälin jälkeen HPK:lle avautui viimeinen mahdollisuus nousta otteluun mukaan, kun Mikko Luoma ja Markus Hännikäinen ottivat 2min rangaistukset. Kerhon ylivoima oli kuitenkin torstai-illassa täysin ruosteessa ja Tuomas Tarkki oli kuin muuri maalillaan.

DSC_2124

Näin loppunumerot kirjattiin vierasjoukkueelle ansaitusti numeroin 2-5. Kerhon kausi jatkuu lauantaina Lappeenrannassa, jossa vastustajaksi jäälle luistelee SaiPa.

 

Ottelun maalit ja maalivahtien torjunnat:

00:59 0-1 Miika Lahti (Darryl Boyce, Juuso ikonen)

05:55 1-1 Craig Schira (Marek Viedensky, Eero Somervuori)

11:31 1-2 Miika Lahti (Juuso Ikonen, Mikko Luoma) YV

15:11 1-3 Juuso Ikonen (Miika Lahti)

20:12 1-4 Markus Hännikäinen (Jani Tuppurainen, Mikko Mäenpää)

32:03 2-4 Eero Somervuori (Marek Viedensky)

33:30 2-5 Markus Hännikäinen (Mikko Luoma, Anssi Löfman)

 

Juuse Saros 16+6+8=30

Tuomas Tarkki 5+6+5=16

 

@MJKetonen

20.11.2014 21:02

Jaa artikkeli: