HPK – JYP 4.3.2014 klo. 18.30
HPK:n raivoisa kiri kohti jo ulottumattomissa tuntunutta playoff-viivaa jatkuu tällä viikolla kolmella ottelulla, joista ensimmäinen pelataan tiistaina Hämeenlinnassa JYP:ä vastaan. Runkosarjaa on jäljellä enää viisi ottelua, eikä HPK aio luovuttaa.
HPK:n edellinen viikko oli pisteiden valossa yhtä vaille täydellinen, kun joukkue voitti KalPan, Pelicansin ja lopuksi vielä lauantaina Ilveksen. HPK:n puolustaja Antti Bruun kertoi, että joukkueen sisällä ei liiemmin tuijotella muiden joukkueiden edesottamuksia, vaan keskittyminen on vain oman joukkueen suorittamiseen.
– Rennosti mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja katsotaan runkosarjan lopussa sitten mihin se riittää. Jos ollaan pleijareissa, niin hienoa, jos ei niin sitten ei olla sitä ansaittukaan. 60 ottelun runkosarjassa ei jää sattumalle mitään varaa.
– Ollaan palaveerattu joukkueen kesken ja päätettiin, että kaikki laitetaan likoon. Turha tässä on ainakaan mitään alkaa surkuttelemaan, Bruun lisäsi.
Tiistai-illan vastus JYP on edellisinä vuosina totuttu näkemään Liigan kestomenestyjänä, eikä huonosti joukkueella mene tälläkään kaudella. JYP taistelee playoffien kotiedusta ja saapuu Hämeenlinnaan varmasti kolme pistettä mielessä.
Bruun ja HPK:n valmentaja Vesa Viitakoski olivat samoilla linjoilla tiistain kamppailusta, josta he odottavat kovaa taistelumatsia.
– Samanlaista JYP:ä odotan kun aina. JYP liikkuu ja taistelee aina, niiden pelitapa ei ole muuttunut oikeastaan mitenkään viime vuosien aikana. Hikinen iltapuhde tulossa, Bruun aloitti.
– Hyvin ollaan tällä kaudella JYP:ä vastaan pelattu. Uskon, että saadaan sama taisteluvire päälle, kuin edellisissäkin otteluissa. Tiedetään aika hyvin miten JYP pelaa, Viitakoski komppasi.
HPK:n hyvin toimineeseen kokoonpanoon ei ole tiedossa muutoksia, mikäli yllättäviä loukkaantumisia tai sairastumisia ei ilmaannu.
– Tarkoitus ei ole tehdä muutoksia kokoonpanoon. Ne, jotka ovat pelanneet kolme edellistä ottelua, ovat pelanneet kaikki hyvin ja ansainneet pelipaikkansa, Viitakoski päätti.
2. erän Frisbee-kisassa on tänään rallimeininki. Heitä friba lähimmäksi keskiympyrän keskipistettä ja tuuleta Pirkka Ostosrallin voiton merkiksi! Ralli ajetaan K-Citymarket Hämeensaaressa!
Pirkka Ostosrallissa pääset keräämään kahden minuutin ajan Pirkka-tuotteita K-Citymarket Hämeensaaren hyllyiltä. Ostosrallissa sinua odottavat Pirkka-tuoteperheen elintarvikkeet (ei alkoholi). Voit kerätä jopa viisi samaa tuotetta!
Frisbeet myynnissä tuttuun tapaan kiertävillä friba-myyjillä! Osta omasi ja lähde keräämään kärry täyteen Pirkkaa Hämeensaaren Cittariin!
Lätty