Juuso Ketola jatkaa HPK:ssa kaudella 2024-2025

Juuso Ketola pelaa HPK:n paidassa ensimmäistä kauttaan ja Ketolan sopimus sisälsi option kaudesta 2024-2025. Seura on päättänyt käyttää option, joten Ketola nähdään myös ensi kaudella oranssissa peliasussa.

Juuso Ketola saapui Hämeenlinnan Pallokerhoon Mestis-seura KeuPasta, jossa puolustaja takoi edellisellä kaudella 37 otteluun tehot 12+29=41. Ketola on ottanut kuluvalla kaudella paikkansa HPK:n pelaavasta kokoonpanosta ja on kasvattanut rooliaan kauden mittaan.

Puolustaja on HPK:n sisäisen pistepörssin kolmas ja puolustajien pörssissä ensimmäinen tehoilla 3+12=15. Ketola on ilahduttanut hämeenlinnalaista yleisöä hyvillä kiekollisilla taidoillaan, fyysisellä pelillä sekä pelirohkeudellaan. HPK:n jääkiekkojohtaja Erkki Rajamäki on ollut tyytyväinen Ketolan otteisiin ja peli-ilmeeseen HPK-paidassa.

-Ketola on rohkea kiekon kanssa sekä hyvä kamppailemaan, omaa myös hyvän laukauksen. Ketola on ottanut hyvin paikkansa joukkueessa sekä Liigassa. Hienoa, että näemme hänen pelaavan täällä myös ensi kaudella, toteaa Rajamäki.

Myös Juuso Ketola on tyytyväinen, että kausi 2024-2025 kuluu Kerhon paidassa

-Tosi hyvin miettein, se oli ennen kautta se ensimmäinen tavoite, että pystyy pelaamaan niin että ansaitsee pelipaikan ja että saa jatkosopimuksen. Tällä on terve ympäristö pelaajalle kehittyä. Treenataan paljon, mutta hyvässä suhteessa, että ei mene yli. Näen tämän hyvänä paikkana kehittyä pelaajana, kertoo Ketola.

Juuso Ketolan haastattelun voit kuunnella HPK:n Se on Siellä! -podcastin jouluspeciaalijaksosta! Seuraavan kerran Ketola pelaa kotiyleisön edessä lauantaina 30.12. kun HPK isännöi SaiPaa perhepelissä.

25.12.2023 17:47

Jaa artikkeli: