Jutta Stoltenberg jatkaa pitkää HPK-uraansa kaudella 2025–2026. Tuuli Tallinen, Heidi Kokora ja Neea Pelkonen saapuvat HPK:hon.
HPK on tehnyt jatkosopimuksen seuralegenda Jutta Stoltenbergin kanssa. Tähtipuolustaja aloittaa jo 18 kautensa HPK:ssa, pelattuaan ensimmäiset pääsarjatason ottelunsa HPK-paidassa jo 16-vuotiaana. HPK:n manageri Jorma Hassinen kertoo olevansa äärimmäisen tyytyväinen saadessaan kokeneen pelaajan jatkamaan esimerkin näyttäjänä joukkueessa.
– On äärettömän hienoa, että Jutta jatkaa meillä. Jutta on pelaaja, joka tekee kaiken aina täysillä. Hän on kulkenut koko HPK:n pääsarja-ajan seuran matkassa ja on loistava esimerkki ihmisenä ja urheilijana meille kaikille. Jutta on iso palanen, kun joukkuetta rakennetaan tulevalle kaudelle.
Stoltenberg on pelannut naisten pääsarjatasolla runkosarjassa yhteensä 462 ottelua tehoin 82+139 ja pudotuspeleissä 108 ottelua tehoin 9+21. Pitkällä urallaan hän on voittanut HPK:ssa niin Suomen mestaruuden kuin tämän kevään Suomen mestaruushopeaa.
Puolustaja Tuuli Tallinen on solminut HPK naisten kanssa sopimuksen. Kouvolasta kotoisin oleva ja Kuortaneella viimeiset neljä vuotta pelannut 18-vuotias Tallinen on pelannut niin N18- kuin naisten maajoukkueessa.
– Tuuli on iso palanen HPK tulevaa puolustusta ensi kaudella. Tuuli halusi tulla kehittymään Hämeenlinnaan hyviin olosuhteisiin ja joukkueeseen, jolla on mahdollisuudet menestyä, kommentoi Hassinen.
Hyökkääjä Heidi Kokora on tehnyt sopimuksen HPK:n naisten liigajoukkueen kanssa. Kiuruvedeltä kotoisin oleva ja Kuortaneella niinikään edelliset neljä vuotta pelannut isokokoinen voimahyökkääjä tuo Hassisen mukaan joukkueeseen lisää rosoisuutta ja kovuutta.
– Heidi on pelannut myös N18-maajoukkueessa MM-kisoissa. Heidi on hyvät lajitaidot omaava pelaaja, jolla on mahdollisuudet vaikka mihin tulevaisuudessa. Hienoa että saatiin Heidi meille.
19-vuotias Neea Pelkonen saapuu myös HPK-paitaan neljän Kuortane-vuoden jälkeen. Paneliasta kotoisin oleva hyökkääjä on pelannut myös N18-maajoukkueessa.
– Neea on osoittanut, että hän pystyy hyvin liikkuvana pelaajana tuomaan joukkueessa lisää pelillistä nopeutta ja luovuutta, kertoo Hassinen.
HPK on julkaissut alkavalle Auroraliiga-kaudelle seitsemän pelaajasopimusta ja Marko Petoniemen johtaman valmennustrion. Hassinen kertoo, että joukkueen rakennus etenee huhtikuun aikana hyvässä tahdissa.
– Joukkueen rakentaminen on erinomaisessa vaiheessa ja seuraan on halukkuutta tulla ja mielenkiinto meitä kohtaa on erittäin hyvää. Päävalmentaja Marko Peltoniemen johdolla on hyvä lähteä tulevaan kauteen. Lisäksi valmennuksessa mukana olevat Riikka Noronen ja Maija Hassinen-Sullanmaa ovat oivat avut Markolle.